Villiä menoa – paukkuuko pakoputki

0

Turvallisesti Hämeessä -hanke järjesti Evon metsätalouden opiskelijoille tapahtumapäivän, jossa kertailtiin liikenneturvallisuusasioita. Mukana olivat myös ensimmäisen vuosikurssin opiskelijat Eetu Mäkelä ja Topi Erjansalo. Nuorilla miehillä on omakohtaista kokemusta nuorten kaahailusta. He ovat olleet useasti kyydissä, kun kavereilla on ollut halu näyttää, kuinka auto kulkee. Porukassa ei paljon aja hiljempaa -vetoomukset auta, kun basso jumputtaa, eikä kukaan kuule mitään.

 Liikenneturvan mukaan 15–24-vuotiaat nuoret ovat yliedustettuina liikenneonnettomuuksissa. Nuoria on väestöstä vain noin 11 prosenttia, mutta lähes joka kolmas tieliikenteessä vahingoittunut on nuori. ​Vuoden 2018 ajokorttilain muutos sallii henkilöauton ajo-opetuksen aloittamisen 16-vuotiaana.  17-vuotiaita B-ajokortin haltijoita on liikenteessä useita kymmeniä tuhansia.  ​

Hämeen ammatti-instituutin metsätalouden perustutkinnon opiskelijat Eetu Mäkelä ja Topi Erjansalo miettivät liikenneturvallisuusasioita Turvallisesti Hämeessä -hankkeen tapahtumassa. Topi ja Eetu ovat 16-vuotiaita nuorukaisia. Topilla on traktorikortti ja Eetulla mopo- sekä traktorikortti. Molemmat haluavat ajaa autokortin heti, kun se on mahdollista.

Turvallisesti Hämeessä -hankkeen tapahtumapäivässä käytiin läpi liikenneturvallisuusasioita. Liikennealan lehtori Jyrki Hapulahti ja liikennealan aikuisopiskelija Harri Kiviaho kertasivat metsäalan opiskelijoille liikenteessä liikkumisen turvallisia tapoja.

– Neljä juurisyytä nuorten kolareissa ovat nuorten vähäinen ajokokemus, vauhti, kavereiden paine sekä päihteet, Jyrki Hapulahti Hämeen ammatti-instituutista kertoo.

Topi ja Eetu ovat huomanneet itsekin, että näyttämisen tarve ja ylinopeus ovat kaveripiirissä yleistä. Nuoret miehet ovat olleet usein kyydissä kavereiden viritetyissä autoissa.

–  Vähän villiä käytöstä on kavereilla ollut, kun autoilu on uutta ja kortti on juuri saatu. Kun kavereita on kyydissä, niin kuskille tulee tarve esitellä, miten auto kulkee ja paukkuuko pakoputki, Topi ja Eetu miettivät.

Topi ja Eetu tietävät, että ammattikoulun autopuolen opiskelijat osaavat korjailla autojaan kulkemaan kovempaa. Auton lastutus, asennussoftan laittaminen sekä pakoputken vaihtaminen suoraan putkeen tuo enemmän tehoja autoon.

– Olen sanonut välillä kavereille, että älkää hullutelko, auton perä voi lähteä liirtoon ja rekka voi olla edessä. Usein kuitenkin autossa jumputtaa bassot niin kovaa, että kukaan ei kuule mitään, Topi kertoo.

Myös Eetulla on samanlaisia kokemuksia.

– Kaverit eivät ota tosissaan sanomisia, vaan usein kuskin kommenttina on, että ”voitko pitää turpasi kiinni”, Eetu kertoo.

Mikä sitten voisi toimia, jotta nuoret kuskit eivät hurjastelisi? Topi on kotoisin Heinolasta ja hänellä on selkeä vinkki valtiovallalle.

– Tarvittaisiin lisää poliiseja. Nuoret hurjastelevat Heinolassa, kun poliisi käy kerran viikossa paikan päällä. Jos poliiseja näkisi useammin, niin se hillitsisi hurjastelua, tuumaa Topi.

Evolla alkaa autokouluopetus ihan pian ja kohta nuorilla miehillä on itselläänkin ajokortit. Kysyttäessä mielipidettä, miten sitten kuskataan kavereita, niin nuorilla miehillä on heti vastaus valmiina:

– Yleisillä teillä ajetaan sääntöjen mukaan, niin ettei vaaranneta ulkopuolisia. Jossain suljetulla alueella voidaan sitten kokeilla autoa eri lailla, Eetu ja Topi pohtivat.

Topi Erjansalo (vasemmalla) ja Eetu Mäkelä (oikealla) pohtivat Turvallisesti Hämeessä -hankkeen tapahtumassa nuorten liikenneturvallisuusasioita.

Metsätalouden perustutkinto-opiskelijat pääsevät syksyn aikana tapahtumapäivän lisäksi uudestaan mukaan Turvallisesti Hämeessä -hankkeeseen. Opiskelijat viedään Riihimäen ajoharjoitteluradalle. Ajoharjoitteluradalla ja koulussa opiskelijat tekevät liikenneturvallisuuteen liittyvää materiaalia nuorille esim. YouTube -videoita. Turvallisesti Hämeessä -hankkeessa ovat mukana Hämeen ammatti-instituutti, Ammattiopisto Tavastia, Hyria Koulutus, Traficomin ja Riihimäen ajoharjoittelurata.

Teksti Kirsi Sippola

Lähde: Liikenneturva https://www.liikenneturva.fi/fi/eri-ikaisena/nuoret-15-24-liikenteessa#3d0b5933

 

Leave A Reply