Kasvisruokainnovaatioilla kasvuun -hanke oli mukana Lepaa 25 -näyttelyssä

0

Torstaina 14.8.2025 Kasvisruokainnovaatioilla kasvuun -hanke esittäytyi Lepaa 25 -puutarha-alan näyttelyssä. Osana messujen monipuolista ohjelmaa järjestimme tunnin luennon ja maistatuksen, johon osallistui 25 kiinnostunutta kuulijaa ja maistajaa.

Kaksi naista mekoissa seisoo luokkahuoneen edessä. Taululle heijastettu kasvisruokahankkeen esitys.

Härkäpavun monet mahdollisuudet

Luento-osuudessa kuultiin kolme ajankohtaista puheenvuoroa kotimaisista palkokasveista ja erityisesti härkäpavusta:

  • Sanna Lento (HAMK) esitteli hanketta Kasvisruokainnovaatioilla kasvuun, jonka tavoitteena on kehittää uutta reseptiikkaa ja tuotteita kasvisketjun eri toimijoille sekä luoda uusia yhteistyöverkostoja.
  • Anne Pihlanto (Luonnonvarakeskus) avasi palkokasvien merkitystä monipuolisessa ja kestävissä ruokavalioissa.
  • Juha-Pekka Aikola (Vihreä Härkä) toi esiin suomalaisen härkäpavun mahdollisuuksia ruokatuotteena ja kertoi käytännön kokemuksista sen hyödyntämisessä.

Kolme lasilautasta pöydällä. Lautasilla härkäpapuja. Esite hankkeesta.

Härkäpapuleipää ja hummusta – terveellinen kotimainen vaihtoehto

Luentojen jälkeen ohjelmassa oli maistatusta, jonka toteuttivat Merja Leikkainen ja Pirjo Koskinen (Hämeen ammatti-instituutti) sekä Pia Vekka-Tuominen (Koulutuskuntayhtymä Tavastia).

Tarjolla oli härkäpapuleipää, jonka päällä oli maukasta härkäpapuhummusta. Maistatuksessa tuotteet saivat osallistujilta paljon kiitosta. Erityisesti arvostettiin makua ja sitä, että kyseessä on terveellinen ja kotimainen proteiininlähde. Härkäpapu koettiin helposti lähestyttäväksi raaka-aineeksi, joka sopii monenlaisiin resepteihin. Tilaisuus oli hyvä esimerkki siitä, kuinka kiinnostus kotimaisiin kasvipohjaisiin vaihtoehtoihin kasvaa.

Leipäpaloja tarjolla pyöreillä vadeilla. Päällä hummusta.

Osallistujien aktiiviset kysymykset ja keskustelut osoittivat, että härkäpavulle ja muille palkokasveille on tilausta niin kotikeittiöissä kuin ammattikeittiöissäkin. Kasvisruokainnovaatioilla kasvuun -hanke jatkaa työtä reseptiikan, tuotekehityksen ja verkostoitumisen parissa. Näin voimme yhdessä rakentaa kestävämpää ja maukkaampaa ruokaketjua.

Teksti: Pirjo Koskinen

Hämeen ammatti-instituutti on mukana Kasvisruokainnovaatioilla kasvuun -hankkeessa, joka on saanut rahoituksen Hämeen liitolta (EAKR) keväällä 2024.

Lisätietoja antaa:
Merja Leikkainen
+358504655102
merja.leikkainen@hami.fi

Lue lisää hankkeesta: https://hami.fi/hankkeet-2/kasvisruoka/

Euroopan unionin osarahoittamaa -logo.

Logojono: Tavastia, LHKK, HAMI, HAMK, Luke

Leave A Reply