Mikä yksittäinen asia haastaa eniten työelämässä?

0

Tutkimusten mukaan ihmisten erilaisuus haastaa työelämässä sekä johtajia, esihenkilöitä, tiimejä ja koko työyhteisöjä.  Miten sinä itse voisit paremmin ymmärtää itseäsi ja muita? Työhyvinvointi ja muutoskyvykkyys -valmennussarjan osallistujat pohtivat omaa itsetuntemustaan, tunneälyään sekä työyhteisöään Kansainvälisyys voimavaraksi -hankkeen (ESR+) valmennuksessa. Suurin este toisten ymmärtämiselle on se, ettemme tunne itseämme.

Itsetuntemuksen neljä pilaria ovat vahvuudet, arvot, tunteet ja toimintatavat. Omien vahvuuksien tunnistaminen auttaa hyödyntämään omaa potentiaalia parhaalla mahdollisella tavalla, tuo itsevarmuutta ja luo sekä ylläpitää motivaatiota. Jos ei tunnista omaa potentiaalia, voi osaaminen jäädä piiloon. Samalla se voi johtaa alisuoriutumiseen tai ohjata ammatillista kehittymistä ”väärään” suuntaan, johtamisen asiantuntija ja lehtori Minna Seppälä Hämeen ammatti-instituutista kertoo.

Mitä paremmin tunnet itsesi ja omat vahvuutesi, arvosi, tunteesi ja toimintatapasi, sitä paremmin osaat työelämässä toimia myös muiden kanssa. Itsetuntemus luo perustan itsensä johtamiselle ja työssä jaksamiselle.

Tunneälyä voi opetella

Tunneälykäs ihminen ei ole tunteidensa vietävissä, vaan osaa tunnistaa omia tunteitaan ja käsitellä niitä rakentavasti. Miten hyvin sinä tunnistat, ymmärrät ja pystyt säätelemään omia tunteitasi? Tunneäly ei ole synnynnäinen lahja vaan taito, jota voi opetella ja jossa voi kehittyä. Voit vaikuttaa positiivisesti myös muiden tunteisiin ja pystyt muokkaamaan omaa käyttäytymistä tilanteen mukaan, mutta ensin sinun kannatta kehittää omien tunteittesi havainnointia, kehoitaa lehtori ja johtamisen asiantuntija Minna Seppälä, Hämeen ammatti-instituutista.

Pysähdy hetkeksi miettimään näitä kysymyksiä:

  • Mitä tunnen erilaisissa tilanteissa? Tiedostanko millaisiin tilanteisiin itselläni liittyy voimakkaita reaktioita?
  • Miten toimin kun tunteet kuohahtavat? Pystynkö pysähtymään ennen reagointia? Pystynkö hillitsemään itseäni?
  • Tunnistanko muiden ihmisten tunnetiloja? Pystynkö asettumaan heidän asemaansa? Maltanko keskittyä aidosti kuuntelemaan mitä toinen sanoo?
  • Osaanko antaa ja vastaanottaa palautetta rakentavasti? Pystynkö ratkomaan ristiriitoja ilman, että ne kärjistyvät? Osaanko olla menemättä henkilökohtaisuuksiin?

Miten erilaisuus voi näkyä töissä?

Työelämässä ihmisten erilaisuuden ymmärtäminen auttaa työyhteisöä kehittymään. Erilaiset näkökulmat monipuolistavat ajattelua. Kun tiimissä on ihmisiä, jotka lähestyvät asioita eri tavoin, syntyy erilaista ajattelua ja toimintaa. Ihmisten erilaisuus auttaa miettimään monipuolisempia ratkaisuja. Yksi näkee riskit, toinen mahdollisuudet. Yksi haluaa suunnitella tarkasti, toinen toimii nopeasti. Tämä ei ole ristiriita, vaan henkilöt täydentävät työyhteisöä. Erilaisten ihmisten johtamiseen pitää kuitenkin panostaa. Erilaisia henkilöitä johdetaan eri tavalla.

Ihmisten erilaisuus töissä voi näkyä esim. seuraavissa asioissa:

Ajattelumalli ja päätöksenteko 

  • Analyyttinen vs intuitiivinen ajattelija
  • Fakta- vs tunnepohjainen päätöksentekijä
  • Riskien karttaja vs kokeilunhaluinen

Toimintatyyli

  • Suunnitelmallinen vs spontaani
  • Yksityiskohtiin keskittyjä vs kokonaiskuvan hahmottaja
  • Nopeasti syttyvä vs harkitseva

Vuorovaikutustyyli

  • Suorasukainen vs diplomaattinen
  • Aktiivinen kuuntelija vs aktiivinen keskustelija
  • Mukautuja vs kyseenalaistaja

Motivaatiotekijät

  • Sisäinen vs ulkoinen motivaatio
  • Yksilökeskeisyys vs yhteisöllinen työote

Miten työyhteisössä voidaan kehittää erilaisuuden arvostamista?

Johtamisen asiantuntija Minna Seppälä kehoittaa työyhteisöitä kiinnittämään huomiota ihmisten erilaisuuteen ja siihen, miten ymmärrystä työyhteisön toimijoiden kesken voisi lisätä. Alla muutama Minna Seppälän vinkki asian edistämiseen omalla työpaikallasi.

  • Lisäämällä tietoisuutta. Koulutukset, työpajat, erilaiset itsetuntemuksen lisäämisen työkalut (esim. Thomas, DISC, MBTI, 360), kokemusten jakaminen.
  • Avoimella ja turvallisella vuorovaikutuskulttuurilla. Psykologisen turvallisuuden lisääminen, kuuntelemisen ja dialogin harjoittelu, tiimikeskustelut siitä miten erilaisuus arjessa näkyy.
  • Erilaisten roolien ja vahvuuksien tunnistamisella ja hyödyntämisellä. Erilaisia vahvuuksia omaavien ihmisten yhdistäminen, erilaisten toimintatyylien hyödyntäminen (esim. ideanikkarit, tekijät, kriitikot, laadunvarmistajat).
  • Monimuotoisuuden johtamisella. Esihenkilöiden kouluttaminen. Jos esihenkilö ei aidosti arvosta ihmisten erilaisuutta, on sitä turha odottaa muiltakaan. Miten erilaisuus otetaan huomioon rekrytoinneissa ja yhdenvertaisissa toimintatavoissa.
  • Arjen käytänteillä ja rakenteilla. Vaihtuvat tiimit/työparit (mahdollisuuksien mukaan), työntekijöiden mahdollisuus vaikuttaa omaan työhönsä.
  • Palautteen antamisella ja reflektoinnilla. Miten ihmisten erilaisuus meillä konkreettisesti on näkynyt ja mihin se on vaikuttanut? Mitä voimme oppia toisiltamme?

Tulevat valmennukset Teamsissa

Hämeen ammatti-instituutin ja Koulutuskuntayhtymä Tavastian yhdessä toteuttama Kansainvälisyys voimavaraksi -hanke (ESR+) mahdollistaa maksuttomat valmennukset. Työhyvinvoinnin ja muutoskyvykkyyden valmennussarja jatkuu syksyllä noin kerran kuukaudessa Teamsilla. Mukaan voi tulla, vaikka ei aikaisempiin valmennuskertoihin päässytkään mukaan. Jos haluat mukaan, niin soita tai lähetä s-postia Kirsi Sippolalle Hämeen ammatti-instituuttiin (tiedot alla).  Ilmoittautujille lähetetään virallinen linkki EURA-ilmoittautumista varten ja sen jälkeen toimitetaan kalenterivaraukset s-postilla. Tapaamisista toimitetaan materiaalit myös jälkikäteen osallistujille.

Toimivan vuorovaikutuksen avaimia. To 23.10. klo 13–16
Hyvä vuorovaikutus on työyhteisön kivijalka. Tapaamisessa tarkastellaan, miten jokainen voi edistää sujuvaa ja rakentavaa yhteistyötä.

Osaamisen ja sen kehittämisen äärellä. Ke 12.11. klo 13–16
Osaaminen on organisaation tärkein resurssi. Miten osaamista voidaan kehittää systemaattisesti ja hyödyntää arjessa?

Uudistumisen taito – miten navigoida muutoksessa. Ti 2.12. klo 13–16
Muutokset haastavat, mutta myös mahdollistavat. Tapaamisessa pohditaan, miten vahvistaa muutoskyvykkyyttä yksilön ja yhteisön tasolla.

Hämeen ammatti-instituutti.

Kansainvälisyys voimavaraksi -hanke (ESR+).

Thomas-toimintatyylit.  Hämeen ammatti-instituutin palveutarjontaan kuuluvat myös Thomas-analyysit yrityksille ja organisaatioille. Miten erilaisten toimintatyylien analyysillä voitaisiin kehittää sinun yritystäsi? Olisiko tiimien kehittämisessä tai johtamisessa hyvä hyödyntää Thomas-analyysejä?

Teksti: Hämeen ammatti-instituutti lehtori Minna Seppälä ja kehittämispäällikkö Kirsi Sippola.

Kuva: Kirsi Sippola

Leave A Reply