Kolme tapaa hallita hulevesiä – opintoretki Lahden ratkaisuihin

0

Lahden alueella on viime vuosina panostettu merkittävästi hulevesien hallintaan. Vierailimme opiskelijaryhmän kanssa kolmessa erilaisessa hulevesikohteessa, joista jokainen edusti omanlaistaan suunnittelu- ja toteutusratkaisua. Päivän aikana pääsimme kuulemaan myös asiantuntijoiden näkemyksiä rakenteiden toimivuudesta ja kunnossapidosta. Mukana asiantuntijoina meillä oli Lahden kaupungin hulevesi-insinööri Juhani Järveläinen sekä kunnossapitoinsinööri Tanja Pakkanen sekä kaupungin puutarhuri Kirsi Kujala.

Yrittäjänpuisto – haasteita veden hallinnassa

Ensimmäinen kohteemme oli Yrittäjänpuisto, missä sijaitsee vettä johtava hulevesirakenne. Uomassa on ollut haasteita, sillä uoman kapasiteetti ei ole ollut aina riittävä valumaveden määrään nähden. Alue on ajoittain tulvinut. Tämä kolme vuotta sitten valmistunut hulevesirakenne on suunniteltu tasaamaan ja viivyttämään virtaamaa.

Vehreä ojan penger.
Yrittäjänpuiston johtava hulevesirakenne on osa Paskurinojan valuma-aluetta.

Juhani Järveläinen painotti vierailun aikana, että hulevesirakenteiden suunnittelussa taustat ja erityisesti tavoitteet on tunnettava hyvin – on ymmärrettävä, halutaanko rakenteen olevan johtava, viivyttävä, imeyttävä, varastoiva, puhdistava tai jokin yhdistelmä niistä. Valuma-alueen koko on huomioitava suunnittelussa. Yrittäjänpuistonkin tapauksessa valuma-alueen koko rakenteessa oli jopa n. 200 ha. ja koko Paskurinojan valuma-alueen koko on noin 750 ha. Tanja Pakkanen toi esiin, että Lahden alueen uudemmat hulevesikohteet ovat kunnossapidon kannalta helpompia verrattuna Yrittäjänpuistoon. Yksi syy tähän on se, että rakentajien tarjoukset on pisteytetty laadun takaamiseksi – pääpaino ei ole ollut pelkästään hinnassa. ”Näin varmistetaan, että saadaan myös laadukasta työtä ja toimivia hulevesirakenteita”, Juhani toteaa.

Uutta tekniikkaa kokeilemassa – kolmiosainen hulevesiallas Paskurinojan alajuoksulla

Toinen vierailukohteemme tarjosi ainutlaatuisen kokeilun, jossa hulevesiallas oli jaettu kolmeen osaan. Ensimmäisenä on esiselkeytys allas missä valumaveden mukana tullut kiinteäaines painuu pohjalle. Seuraavaksi on kosteikkoallas missä kasvillisuuden avulla valumaveden mukana kulkeutuneita ravinteita otetaan talteen. Tämän jälkeen vesi kulkee suodatinrakenteen läpi, missä on käytetty kivikoreja ja huokoista suodatinmateriaalia veden käsittelemiseksi. Tällä menetelmällä on laboratorio-olosuhteissa saatu suodatettua jopa 95 % huleveden raskasmetalleista ja ravinteista, mikä tekee ratkaisusta poikkeuksellisen tehokkaan. Käytännön toimivuutta mittaavia näytteenottoja on suunniteltu kohteeseen tälle ja tulevalle vuodelle. Kohde valmistui kesällä 2025.

Syksy. Pyoreä hulevesiallas.
Paskurinojan kolmiosainen hulevesirakenne sisältää innovatiivisia ratkaisuja hulevesien käsittelyyn.

Länsi-Hennalan hulevesijärjestelmä – osa virkistysreittiä

Kolmas ja viimeinen kohde sijaitsi Länsi-Hennalassa, suositun virkistysreitin varrella. Vuonna 2018 rakennettu ja vuonna 2020 käyttöön otettu järjestelmä koostuu myöskin kolmesta osasta: Ensimmäinen allas kerää kiintoainesta, jota pyritään sen laadun salliessa hyödyntämään maanrakentamisessa paikallisesti. Toisessa osiossa sijaitsee alueelle toiminnan kannalta keskeinen biosuodatuskenttä. Vesi suodattuu kolmea eri materiaalia sisältävän kentän läpi ja kolmannessa osiossa sijaitsee kosteikkoallas ja ylivuotopato, joka purkaa veden tulvatilanteessa avo-ojaan.

Avo-ojassa ongelmaksi on muodostunut eroosio. Kunnossapitotöihin kuuluu altaiden kasvuston niitto ja vesakon raivaus tarpeen mukaan. Alue vaikutti olevan hoidollisesti hyvässä kunnossa ja toimivalta. Alue ruopataan lähivuosina ensimmäisen kerran. Ensimmäisestä ja toisesta altaasta poistetaan jopa 70 cm kerrosvahvuudelta siihen kertynyttä sedimenttiä.

Kahden pitkähiuksisen ihmisen selkä. Mies turvatakissa selittää taustalla käsi ojossa. Aurinko pilkistää pilvien takaa.
Juhani Järveläinen kertoo opiskelijoille Hennalan hulevesijärjestelmästä.

Opiskelijoiden projektityöt – käytännön oppia ja hyötyä organisaatioille

Retken päätteeksi keskustelimme opiskelijoiden kanssa heidän koulutukseensa liittyvistä projektitöistä. Projektitöiden tavoitteena on palvella opiskelijoiden omia organisaatioita ja tuottaa yleisesti hyödyllistä tietoa hulevesien hallinnasta. Toiveena on, että nämä projektityöt tarjoavat konkreettista apua hulevesiongelmien ratkaisemiseen tulevaisuudessa.

 

Teksti: Pia Kekkonen
Kuvat: Anni Koppanen

Lisätietoa:

Räätälöityä kosteikko-osaamista viheralalle -hanke

Hämeen ammatti-instituutissa hulevesihankkeen yhteyshenkilönä on
lehtori Mikko Petäjäniemi
+358505963045
mikko.petajaniemi@hami.fi

Rahoittaja JOTPA -logo.

 

HAMIn logo.  HAMK-logo.

Leave A Reply