Vihdoinkin live-tapaaminen yrittäjillä!

0

Voimavalmennuksen päätöstilaisuudessa oli iloisia yrittäjiä, jotka olivat joutuneet kauan odottelemaan toistensa tapaamista. Olipa iloa, valoa ja hyvää mieltä tuvan täydeltä aistittavissa päätöstilaisuuden tapaamisessa. Ruusut, kuohuviini, kakkukahvit ja todistukset olivat ansaittuja tiukan koronavuoden tsemppauksesta ja Voimavalmennus -aherruksesta!

Voimavalmennus -ryhmän päättäjäisiin osallistui noin kymmenkunta yrittäjää. He kaikki olivat olleet mukana Voimavalmennuksen kehittämispolulla yhdessä Hämeen ammatti-instituutin ja Hämeen ammattikorkeakoulun valmentajien kanssa.

–  Jokaisen polku on ollut erilainen. Viime syksynä toteutettujen haastattelujen jälkeen tehtiin jokaiselle yritykselle yksilöllinen kehittämissuunnitelma. Suunnitelma sisälsi valmennuksia ja sparrauksia yrittäjän toivomista aihealueista, projektipäällikkö Minna Tarkkala HAMK Smart -tutkimusyksiköstä kertoo.

Korona vaikutti Voimavalmennuksen toteutukseen niin, että kaikki kevään valmennusteemat toteutettiin verkossa. Henkilökohtaiset sparraukset olivat osittain verkossa ja osittain lähikontaktissa.

–  Keväällä kuviteltiin vielä, että Leirinuotiot ja yritysten verkostoitumistilaisuudet voitaisiin pitää livenä, mutta toisin kävin. Menikin siis melkein kokonainen vuosi ennen kuin mukana olevat yrittäjät näkivät toisensa fyysisesti Voimavalmennuksen päättäjäisissä. Aina kannattaa juhlistaa asian saamista päätökseen ja siitä syystä ruusut osallistujille, kuohuviinimaljat ja kakkukahvit olivat paikallaan, iloitsee Minna Tarkkala.

Voimavalmennuksen ensimmäisen vuosikurssin päätöstilaisuudessa oli iloinen tunnelma.

Ensimmäiselle Voimavalmennuksen yrittäjäporukalle suosituimpia valmennuksia ovat olleet diginäkyvyyteen, hakukoneoptimointiin, somemarkkinointiin ja markkinointiin liittyvät teemat. Mukana olleista yrittäjistä ja heidän Voimavalmennuspolustaan on kirjoitettu blogisarjaa, jossa on toistakymmentä tarinaa. Voit tutustua yrityksiin ja yrittäjien kommentteihin osoitteessa https://blog.hamk.fi/hami/category/muutoksen-kesyttaja-hanke/

  • Haku on auki uuteen Voimavalmennukseen ja onkin mielenkiintoista nähdä pysyvätkö suosituimmat valmennukset samana vai onko uusilla mukaan tulijoilla erilaisia tarpeita, Minna Tarkkala pohtii.

Hae mukaan Voimavalmennukseen 8.11. mennessä osoitteessa:

https://link.webropolsurveys.com/S/BF6CB0E6634C56D6

 

Muutoksen kesyttäjä -hankkeen tavoitteet ovat 1) yritysten auttaminen jaloilleen koronan jälkeen, 2) yritysten henkilöstön ja yksinyrittäjien työhyvinvoinnin vahvistaminen sekä 3) verkoston ja vuorovaikutuksellisuuden vahvistaminen. MMuutoksen kesyttäjä -hanke on Euroopan Sosiaalirahaston, Hämeen ELY-keskuksen, Hämeen ammattikorkeakoulun ja Hämeen ammatti-instituutin rahoittama kehittämishanke. Hanketta koordinoi HAMK Smart -tutkimusyksikkö ja HAMI toimii hankkeen osatoteuttajana. Lue lisää hankkeesta osoitteessa www.hamk.fi/muke

Teksti: Kirsi Sippola, Hämeen ammatti-instituutti

Leave A Reply