HAMK järjestää virtuaaliset valmistujaisjuhlat

0

Hämeen ammattikorkeakoulu juhlii valmistujaisia alkuperäisen aikataulun mukaan 12. kesäkuuta. Valmistujaisjuhla toteutetaan verkossa.

”Olemme tehneet kovasti töitä sen eteen, että opiskelijat pystyisivät valmistumaan aikataulussa. Haluamme tarjota heille mahdollisuuden juhlahetkeen tämän poikkeuksellisen ja raskaankin kevään päätteeksi”, vararehtori Heidi Ahokallio-Leppälä perustelee.

Kevään aikana valmistuneille lähetetään toukokuun lopulla kutsu, johon vastaamalla saa linkin virtuaaliseen valmistujaisjuhlaan.

Juhla striimataan perjantaina 12. kesäkuuta klo 14.

”Ohjelmassa on rehtorin ja opiskelijan tervehdykset sekä musiikkiesityksiä, samoin kuin valmistujaisjuhlissamme muulloinkin”, Ahokallio-Leppälä kertoo.

Todistukset ja stipendit lähetetään opiskelijoille postitse valmistujaisjuhlaviikolla.

Kuntaliitto suositteli valmistujaisjuhlien siirtämistä elokuun viimeiseen viikonloppuun, mutta jätti lopullisen päätösvastuun oppilaitoksille. HAMKissa on valmistumispäiviä vuoden jokaisena kuukautena ja lisäksi kahdesti vuodessa järjestettävät valmistujaisjuhlat.

Leave A Reply