
Työkokemusta ulkomailta: RUN -Eurooppa-yliopisto liikuttaa jo osaajia meille ja meiltä muualle
Seitsemän korkeakoulua HAMK mukaan luettuna perustivat RUN -Eurooppa-yliopiston runsaat kaksi vuotta sitten. Allianssin myötä erilaiset…More
Seitsemän korkeakoulua HAMK mukaan luettuna perustivat RUN -Eurooppa-yliopiston runsaat kaksi vuotta sitten. Allianssin myötä erilaiset…More
Karri Koskelo, who started as the CEO of the traditional furniture industry company Lundia in…More
HAMK hakee paikallisia suomalaisia, perheitä ja yritysten edustajia ystäviksi ulkomaalaisille opiskelijoille. Tarkoitus on, että paikallinen…More
Johanna Siirasta ei tullut taitoluistelijaa, vaan jääkiekkoa pelaava, taitava luistelija. Johannan elämän täyttää Tampereen Ilves…More
Roope Yrjänen vahvistaa salibandyjoukkue Steelersia ja pitää arkensa aikataulutettuna, jotta hän pystyy samalla hoitamaan opintonsa…More
Älykkäässä vaatteessa tai tuotteessa on ympäristöä, tilanteita ja ihmistä aistivia sensoreita. Puettavan älykkyyden tutkimus on HAMKissa jo niin pitkällä, että tänä syksynä Valkeakosken kampukselle nousee laboratorio, jossa sen sovelluksia päästään testaamaan. Keitä olette, mitä tutkitte?…More
Opiskelun moduulimalli otetiin Suomessa ensimmäisenä käyttöön HAMKissa seitsemän vuotta sitten. Moduulien suunnittelu vaatii opettajilta yhteistyötä…More
Lotta Lingolla on ollut muutoskyvykkyyttä niin omasta tahdosta kuin olosuhteiden pakosta, ja sitä hän pitää…More
Lukuvuosi alkaa ensimmäisen ja toisen vuoden opiskelijoiden osalta mahdollisimman normaalisti, eli lähiopetuksessa. Rokotekattavuuden kasvaessa syksystä…More
Ulla Rauhala tietää itsekin olevansa työntekijänä harvinaista sorttia: jokapaikan höylä, joka tekee omat työnsä ja…More