Työkokemusta ulkomailta: RUN -Eurooppa-yliopisto liikuttaa jo osaajia meille ja meiltä muualle

0

Seitsemän korkeakoulua HAMK mukaan luettuna perustivat RUN -Eurooppa-yliopiston runsaat kaksi vuotta sitten. Allianssin myötä erilaiset henkilöstövaihdot tai –vierailut ovat päässeet jo käyntiin. Lisäksi on järjestetty jo liki neljäkymmentä opintojaksoa, joka on tuonut yhteen satoja opiskelijoita allianssin eurooppalaisista korkeakouluista.

RUN -Eurooppa-yliopistossa voi kerätä kansainvälistä työkokemusta monella eri tavalla. Hämeen ammattikorkeakoulun työntekijät voivat kehittää osaamistaan RUN-EU:ssa muun muassa yhteisten opinto- ja tutkintokokonaisuuksien, tutkimushankkeiden sekä henkilökunnan lyhytkestoisten liikkuvuusjaksojen eli erilaisten vaihtojen ja vierailuiden kautta. Toistaiseksi liikkuvuusjaksoille ovat osallistuneet erityisesti tutkijat ja opettajat, mutta se on mahdollista kenelle tahansa muullekin HAMKin henkilökuntaan kuuluvalle – vaikkapa it-palveluiden tai kirjaston työntekijälle.

Lotan viikko Portugalissa

Yksi HAMKista tilaisuuteen tarttunut on HAMKin Forssan kampuksen viestinnän lehtori Lotta Hirvonen. Hän ideoi ja toteutti yhdessä muiden RUN-EU -korkeakoulujen opettajien kanssa opiskelijoille suunnatun monikulttuurisuusosaamisjakson, joka huipentui Portugalissa pidettyyn viikon mittaiseen läsnäolojaksoon viime marraskuussa.

“Oli todella mielenkiintoista nähdä eri tapoja opettaa. Olen työskennellyt HAMKissa kaksi vuotta eikä minulla ole sitä aikaisempaa opettajakokemusta. Tämä oli hieno mahdollisuus oppia muilta opettajilta, joita oli jokaisesta RUN-EU -maasta ja joilla monilla oli jo pitkä opettajakokemus.”

Lotta Hirvonen. Kuva: Laura Tammisto/Studio Torkkeli.

Tähän mennessä RUN-EU:ssa on toteutettu 37 opintojaksoa, joita englanniksi kutsutaan nimellä Short Advanced Programme (SAP). Ne ovat laajuudeltaan 1–6 opintopistettä, niihin kuuluu lyhyt liikkuvuus ja ne suunnitellaan ja toteutetaan vähintään kahden eri RUN-EU -korkeakoulun kesken. Tällaisten lyhytkestoisten ja joustavien opintokokonaisuuksien lisäksi opiskelija voi kerätä kansainvälistä kokemusta vaihto-opiskelijana RUN-EU -korkeakoulussa tai suorittaa tutkintonsa hajautetusti kahdessa maassa ja saada tutkintotodistuksen molemmista RUN-EU -korkeakouluista.

”Vaikka päivät olivat pitkiä ja intensiivisiä, opiskelijat olivat innostuneita ja motivoituneita ja opettaminen tosi antoisaa”, Hirvonen kertoo Portugalissa järjestetystä läsnäolojaksosta.

Mikrolevätutkijan kuukausi HAMKissa

Myös tutkijaliikkuvuusjaksot ja yhteiset tutkimusprojektit ovat keskeinen henkilöstöliikkuvuuden paikka. Esimerkki tästä on viime toukokuussa HAMKiin saapunut tutkijatohtori Hande Ermis TUS:ista (Technological University of the Shannon), jonka tutkimustyön keskiössä ovat mikrolevät ja niiden hyödyntäminen esimerkiksi kosmetiikassa ja mikromuovien poistamisessa jätevesistä. Hän työskenteli yhdessä hamkilaisten kollegoiden parissa kuukauden verran tutustuen HAMKissa tapahtuvaan mikrolevätutkimukseen.

“Erilaisia mikrolevälajeja on olemassa todella paljon. Pääsin HAMKissa mukaan tutkimaan lajiketta, joka kasvaa pimeässä ja joka tuottaa ainesosia, joita voidaan hyödyntää ihmisten terveyden parantamisessa. En ollut aiemmin tehnyt tutkimusta tällä levällä, joten se oli minulle hyvin kiinnostavaa”, Ermis kertoo.

Hande Ermis.

Nyt alkanutta tutkimustyötä HAMKin ja Irlannissa sijaitsevan TUSin kanssa on tarkoitus jatkaa.

“On hyvin tärkeää tuntea tutkimuskumppanin laboratoriot ja työtavat, jotta voi rakentaa pitkäjänteistä tutkimusyhteistyötä ja osallistua yhdessä uusiin tutkimushankehakuihin. HAMKissa on tilavat ja hyvät laboratoriot ja työskentely HAMKin tutkijoiden kanssa oli sujuvaa. En silti luonut ainoastaan akateemisia suhteita, vaan myös ystävystyin hamkilaisten kollegoideni kanssa. ”

Sekä Hirvonen että Ermis kannustavat kollegoitaan ja opiskelijoita tarttumaan RUN-EU:n tarjoamiin kansainvälistymismahdollisuuksiin.

”Liikkuvuusjakson toteuttaminen vaatii uteliasta mieltä, mutta onneksi uusia kontakteja kumppanikorkeakouluihimme on aika helppo luoda ja myös esimerkiksi kv-toimistomme auttaa tarvittaessa. Tämän kokemuksen jälkeen innostan vielä herkemmin opiskelijoitani tarttumaan kansainvälistymismahdollisuuksiin, joita HAMKissa on tarjolla paljon”, Hirvonen toteaa.

Samoilla linjoilla on myös Ermis.

“Ei vain RUN-EU -korkeakoulujen työntekijöille vaan myös opiskelijoille on tärkeää nähdä erilaisia tapoja työskennellä, työympäristöjä ja kulttuureja. Tällaiset kokemukset ovat keskeisiä itsensä kehittämisen kannalta.”

RUN-EU -korkeakoulut rakentavat yhteisten koulutusprojektien ja tutkimustoiminnan lisäksi myös muita jäsennettyjä polkuja työntekijöilleen ja opiskelijoilleen verkostoitumiseen, kansainvälistymiseen ja osaamisen kehittämiseen. Esimerkiksi RUN-EU:n yleiskokous (general assembly)  toi viime syksynä HAMKiin parisataa vierasta kuudesta eri RUN-EU -maasta.

Mikä RUN-EU?

RUN-EU -Eurooppa-yliopiston (The Regional University Network – European University) korkeakoulut muodostavat yhdessä alueellisten korkeakoulujen allianssin, jonka tavoitteena on kehittää yhdessä korkealaatuista, tulevaisuuden ja toiminta-alueidensa osaamistarpeisiin vastaavaa koulutusta ja tutkimusta.

Eurooppa-yliopisto aloitti toimintansa kesällä 2021 ja tällä hetkellä HAMKin lisäksi mukana on kuusi korkeakoulua Portugalista, Alankomaista, Irlannista, Itävallasta ja Unkarista.

RUN-EU:ssa on yhteensä 76500 opiskelijaa ja 8000 työntekijää.

Lue lisää Eurooppa-yliopistosta HAMKin verkkosivuilta.

Leave A Reply