Hämeenlinnassa saa yritysneuvontaa nyt myös eri kielillä. Ideaa pohdittiin jo viime syksynä ja asia edistyi, kun Kulkeva-hankkeessa toteutettiin vierailu Turku International Houseen keväällä 2024. Reissu oli antoisa ja paluumatkalla bussissa Hämeenlinnan kaupungin työntekijät suunnittelivat, kuinka vastaava toiminta aloitettaisiin Hämeenlinnassa. Hämeessä ei todellakaan jahkailtu, vaan homma laitettiin nopeasti pystyyn ja jo kesäkuussa Oscar Shemari aloitti kv-yritysneuvonnan. Toiminnasta on saatu hyviä tuloksia, sillä kesän ja alkusyksyn aikana Oscarin juttusilla on käynyt yli 40 kansainvälistä, yrittäjyydestä kiinnostunutta henkilöä.
Kansainvälinen yritysneuvonta
Hämeenlinnan kaupungin kansainvälinen yritysneuvonta on alkanut kesäkuun puolivälissä. Yritysneuvonta auttaa yrityksen perustamisessa, kevytyrittäjyydessä, starttirahan hakemisessa sekä silloin, jos henkilö tarvitsee ohjausta erityisissä ongelmatilanteissa. Yritysneuvonnan päivystys ja ajanvaraukset tapahtuvat palvelupiste Kastellissa, Wetterhoffinkatu 2, Hämeenlinna. Ajanvaraukset kansainväliseen yritysneuvontaa voi tehdä joko infosta, soittamalla tai sähköpostilla.
- Asiakkaat ovat löytäneet uuden palvelumme todella hyvin. Sana on kiirinyt ympäri Hämeenlinnaa. Käyntikortteja ja esitteitä on jaettu ahkerasti, kertoo Oscar Shemari Hämeenlinnan kaupungin uudesta kv-yritysneuvonnasta.
Hämeenlinnan kaupungin palveluja sekä uutta kv-yrityspalvelua on käyty esittelemässä muun muassa HAMKin opiskelijoille. Hämeen ammattikorkeakoulussa on paljon kansainvälisiä opiskelijoita, joista osa saattaa olla kiinnostuneita yrityksen perustamisesta.
- Uusi palvelu on herättänyt paljon kiinnostusta sekä Hämeenlinnan asukkaiden että kv-opiskelijoiden keskuudessa. On hienoa nähdä, että uusi palvelumme saa näin positiivisen vastaanoton! Onnistumisia on tullut jo paljon. Ihmiset ovat olleet todella tyytyväisiä, Oscar Shemari kiittelee.
Oscar antaa neuvontaa vain hämeenlinnalaisille – muita auttaa eri organisaatiot
Kiinnostusta kansainväliselle yritysneuvonnalle on Hämeelinnassa paljon, mutta asia kiinnostaa myös Hämeenlinnan ulkopuolelta. Asiakkaat Tampereelta, Riihimäeltä, Valkeakoskelta ja Forssasta ovat ottaneet yhteyttä yritysneuvontaa antavaan Oscar Shemariin.
- Hämeenlinnan ulkopuolella asuvat henkilöt ovat myös kysyneet apua yritysneuvontaan, koska ovat kuulleet meistä hyvää. Valitettavasti emme voi kuitenkaan auttaa, ellei kotikunta ole Hämeenlinna, Oscar Shemari pohtii.
Kanta-Hämeessä toimii useita yrittäjyyden neuvontaorganisaatioita. Hämeenlinnassa toimivat Uusyrityskeskus ja Linnan Kehitys, Forssassa Forssan yrityskehitys ja Riihimäellä Riihimäen tilat ja kehitys. Kaikki toimijat voivat auttaa yritysneuvonnassa, joten itse kannattaa olla aktiivinen ja ottaa yhteyttä. Palvelut ovat maksuttomia.
Idea benchmarkingretkeltä
Koulutuskuntayhtymä Tavastian ja Hämeen ammatti-instituutin Kulkeva-hanke (AKKE-rahoitus) järjesti tutustumismatkan keväällä 2024 International House Turkuun. Mukana oli bussilastillinen innokkaita Kanta-Hämeen toimijoita eri organisaatioista. International House Turku kokoaa yhteen kotoutumisen edistämistä ja kansainvälisten osaajien houkuttelua tarjoavat neuvonta- ja ohjauspalvelut Turun seudulla. Turussa tarjotaan myös yritysneuvontaa usealla kielellä.
- Tutustumismatkalla Turkuun sain paljon hyviä vinkkejä ja inspiraatiota yritystoimintaan, mikä herätti kiinnostukseni. Halusin tuoda vastaavan palvelun Hämeenlinnaan, sillä tämä on työtä, josta nautin suuresti. Työkaverini Heini Erosen kanssa pohdimme, että on aika käynnistää palvelu nopeasti. Olin vakuuttunut siitä, että asiakkaita tulee runsaasti, Oscar Shemari kertoo.
Hämeenlinnalaiset laittoivat hihat heilumaan ja hyviä tuloksia on saavutettu jo muutaman kuukauden aikana. Palvelulle on selkeästi kysyntää, koska yli 40 asiakasta on käynyt juttelemassa Oscar Shemarin kanssa.
- Kesän ja alkusyksyn aikana olemme palvelleet yli 40 asiakasta, jotka ovat kiinnostuneita yrittäjyydestä. 10 henkilöä odottaa ajanvarausta. Kahdelle henkilölle on myönnetty starttiraha ja päätöstä odottaa viisi asiakasta, iloitsee Oscar Shemari.
Oscar Shemarilla on yrittäjätausta
Oscar Shemari on tullut Suomeen ja Kuopioon vuonna 1997. Hän kävi esikoulun ja pari ensimmäistä luokkaa Kuopiossa, jonka jälkeen perhe muutti Tampereelle vuonna 2001. Oscarilla on monipuolinen koulutus ja omakohtaista kokemusta yrittämisestä Suomessa usean vuoden ajalta.
- Olen suorittanut oikeustulkin ja turvallisuusalan erikoisvalvojan koulutukset. Lisäksi olen osallistunut yrityskursseille ja kouluttautunut urheiluhierojaksi. Pirkanmaan tulkkaus- ja turvallisuuspalvelut -nimisen yrityksen perustin vuonna 2017. Aluksi tarjosimme vain tulkkauspalveluita, mutta sitten keksimme lisätä valikoimaan myös turvallisuuspalvelut. Yrityksemme on kasvanut vuosien saatossa ja olemme kouluttaneet sekä palkanneet lisää työntekijöitä. Tällä hetkellä Pirkanmaan tulkkaus- ja turvallisuuspalvelut vastaavat muun muassa monien urheilutapahtumien, festivaalien ja ravintoloiden turvallisuudesta, Oscar Shemari kertoo.
Hämeenlinnan kaupunki on saanut hyvän startin kansainväliseen yritysneuvontaan. Palvelulle on selkeästi tarvetta.
Kulkeva-hanke
Kulkeva-hankkeen pääkoordinoijana toimii Koulutuskuntayhtymä Tavastia. Hankkeen osatoteuttajat ovat HAMK Edu ja Hämeen ammatti-instituutti. Yhtenä hankkeen tavoitteena on lisätä oppilaitosten, yritysten ja julkisten toimijoiden välistä yhteistyötä Kanta-Hämeessä. Keväällä toteutettu benchmarkingretki oli oiva verkostoitumis- ja oppimistilaisuus, joka poiki konkreettisen kv-yritysneuvonnan Hämeenlinnaan.
Kulkeva-hankkeen rahoittaja: Hämeen liitto, kansallinen AKKE-rahoitus. Hankkeen aikataulu 1.4.2023-31.12.2024.
Kansainvälinen yritysneuvonta Hämeenlinnassa. Ota yhteyttä Oscar Shemariin (puh. 040 7788927 tai s-postilla oscar.shemari(at)hameenlinna.fi). Seuraavassa lisätietoja kv-yritysneuvonnan palveluajoista:
- Soittoaika: Ma 9.00 – 13.00 (puh. 040 778 8927)
- Yritysneuvonnan päivystys: ke 10.00 – 12.00 ja 13.00 – 15.00 (osoitteessa Palvelupiste Kastelli, Wetterhoffinkatu 2, 13100 Hämeenlinna)
- Yritysneuvonnan ajanvaraus: pe 10.00 – 12.00 ja 13.00 – 15.00
Lue aikaisempi Kulkeva-hankkeen blogi International House Turku -vierailusta.
KULKEVA-hanke
KULKEVA-hankkeen pääkoordinoijana toimii Koulutuskuntayhtymä Tavastia. Hankkeen osatoteuttajat ovat HAMK Edu ja Hämeen ammatti-instituutti. Rahoittaja: Hämeen liitto, kansallinen AKKE-rahoitus.
Kuvat: Oscar Shemari
Teksti: Hämeen ammatti-instituutti kehittämispäällikkö Kirsi Sippola, Kulkeva-hanke