Osaaminen näkyviin: prosessikehittäjä Jaakko Tölli

0

Tyrnävältä kotoisin oleva Jaakko Tölli päätyi Hämeenlinnan Sairioon opiskelemaan elintarvikealaa osittain sattuman kautta. Hänen isänsä suositteli koulua ja avarakatseisena ihmisenä Jaakko päätti kokeilla, millaista meijerialan opiskelu olisi. Nyt hän on onnellisesti työskennellyt alalla loppuvuodesta 2017, jolloin hän valmistui HAMIn Sairion toimipisteeltä meijeristiksi.

Ylioppilaspapereiden ja armeijan jälkeen Jaakolla ei ollut vielä varmuutta siitä, mitä alaa hän haluaisi opiskella. Hänen isänsä oli kuullut ystävältään suosituksia elintarvikealasta ja erityisesti meijerialalla työskentelystä, joten isä ehdotti Jaakollekin meijerialan opintojen kokeilua.

”Heti alkuun meijerikoulusta luvattiin ilmainen asuminen asuntolassa ja palkalliset harjoittelut, joten en nähnyt opintojen kokeilussa mitään menetettävää.”

Harjoittelujakson voi suorittaa esimerkiksi Islannissa

Opintojen alettua elintarvike ala vei Jaakon täysin mennessään. Hän päätyi tekemään ensimmäisen neljän kuukauden harjoittelun kotikonnuilleen Ouluun Valion tehtaalle, mutta seuraava seitsemän kuukauden harjoittelujakso vei hänet meren taakse Islantiin.

”Kuulin vinkin Sairion opettajalta, että Islantiin olisi mahdollista päästä palkalliseen harjoitteluun. Siellä tehtaalla oli jo yksi suomalainen töissä, joten ihan yksin ei tarvinnut olla. Työskentelin siellä raakamaidon vastaanotossa ja yhteiskäsittelyssä.”

Jaakolla oli jo lukio käytynä pohjakoulutuksena, joten elintarvikealan opinnot tuli suoritettua parissa vuodessa. Valmistumisen jälkeen hän muutti Kouvolaan ja työskentelee siellä edelleenkin Fazerin Korian tehtaalla. Tehtaalla valmistetaan kasvipohjaisia tuotteita, esim. kaurajuomia ja kauravälipaloja.

Jaakko toimii tällä hetkellä tehtaalla prosessikehittäjänä. Tehtävään kuuluu käytäntöjen sekä järjestelmien kehittäminen mahdollisimman taloudellisiksi, tehokkaiksi, laadukkaiksi ja turvallisiksi.

”Työssäni pyritään tekemään prosesseista sellaisia, että esimerkiksi hävikkiä syntyisi mahdollisimman vähän ja kemikaalikuorma ympäristölle olisi mahdollisimman pieni. Työpäivissä on vaihtelua, kun välillä päivä menee tuotannossa ja välillä toimistossa.”

Elintarvikealalla on aina töitä jossakin muodossa

Töiden ohella Jaakko jatkoi opinpolkuaan Hämeen ammattikorkeakouluun, josta hän on pian valmistumassa bio- ja elintarviketekniikan insinööriksi . Elintarvikealalla hän aikoo pysyä jatkossakin.

”Elintarvikeala on sinällään turvallinen, että aina on töitä jossakin muodossa. Ruokatrendit kehittyvät ja sitä myötä elintarvikealan tulee pysyä mukana ja tarjota hyviä vaihtoehtoja kuluttajille. Aina me jotain tulemme syömään ja jonkun se ruoka täytyy valmistaa.”

Lopuksi Jaakko haluaa rohkaista nuoria kokeilemaan meijerialan opintoja, vaikkei ala olisikaan ennestään tuttu.

”Kannattaa rohkeasti mennä ja kokeilla. En itsekään lähtiessä tiennyt pidänkö alasta, mutta päivääkään en ole katunut, että tälle alalle hakeuduin. Epävarmuutta ja epäonnistumisiakin voi tulla, mutta lopulta asiat aina järjestyvät. Opiskeleminen kannattaa aina!”

 

 

Kirjoittanut haastattelun pohjalta: Sara Vihinen

 

Kiinnostaako elintarvikeala? Lue lisää opinnoista!

Haastattelu on osa Osaaminen näkyviin -viikkoa, jota organisoi Jatkuvan oppimisen ja työllisyyden palvelukeskus. Viikon tavoitteena on auttaa ihmisiä ja yhteisöjä huomaamaan osaamistaan, tekemään sitä näkyväksi ja nostaa aihetta julkiseen keskusteluun. HAMIssa haluamme nostaa esille opiskelijoidemme osaamista.

 

Leave A Reply