Opiskelijoiden työllistymisen tukeminen lähtee jo varhaisesta puuttumisesta

0

Oppimisen tuen hankkeessa ei olla levätty laakereilla. Hankkeen projektipäällikön, erityisopettaja Paula Takalan tehtäviin on kuulunut mm. henkilöstön tukeminen ja rinnalla kulkeminen erityisen tuen opiskelijoiden auttamisessa. Lisäksi hän on auttanut vakiinnuttamaan toimintoja sekä välittänyt tietoa erityisen tuen tarpeen tunnistamiseksi.

”Avoin kommunikointi on myös tullut osaksi toimintaa. Henkilökunta ottaa rohkeammin yhteyttä minuun ja kertoo, jos jonkin opiskelijan tila huolestuttaa.” Paula kertoo. “Siitä lähdemme sitten yhdessä viemään tilannetta eteenpäin opiskelijan parhaaksi. “

Moniammatillinen yhteistyö on saanut jatkoa

Tänä vuonna opiskelijahuollon kanssa tehtyä moniammatillista yhteistyötä on kehitetty entisestään. Opiskelijahuollon väki otetaan heti erityisen tuen suunnitelman tapaamisiin mukaan, jotta he tietävät opiskelijan tilanteen. Opiskeluhuolto on myös tullut esittäytymään opiskelijoille heti uuden lukuvuoden alussa, jolloin yhteydenottamisen kynnys madaltuu. Opiskelijahuollon väki on osallistunut mm. ryhmäytymispäiviin osana porukkaa.

Moniammatilliseen yhteistyöhön on kuulunut myös huoli-ilmoitusten tekeminen sekä työskentely Ohjaamon ja Etsivä nuorisotyön kanssa. Tämä yhteistyö on liittynyt erityisesti syrjäytymisuhassa oleviin opiskelijoihin. Etsivään nuorisotyöhön on otettu yhteyttä tapauksissa, joissa opiskelija ei kiinnity opintoihin. Tällaisia tapauksia on, jos opiskelija ei ole saapunut paikalle oppitunneille eikä oppilaitoksesta saada häneen yhteyttä. Yhteistyön avulla pyritään siihen, ettei nuori syrjäytyisi kokonaan yhteiskunnasta.

Positiivista kehitystä on tapahtunut myös tiedonsiirrossa henkilökunnan keskuudessa. Opettajat ovat alkaneet kirjaamaan enemmän ohjauksen ja tuen kirjauksia, jotta kaikki opiskelijan kanssa työskentelevät ovat paremmin tietoisia tilanteesta. Opiskelijat, joiden tilanne on herättänyt huolta, saavat henkilökunnalta yhteydenottoja ja heille tarjotaan tukea.

Kaikki nämä edellä mainitut toimet edistävät ammatillisen koulutuksen opiskelijoiden suorituksia ja työllistymistä, mitkä ovat uuden rahoitusmallin painopisteitä.

Työllistymisen tukitoimia kehitetään

Yhä enenevissä määrin HAMIin tulee vaativan erityisen tuen opiskelijoita, mikä näkyy ilmiönä koko Suomessa. Karvin 2024 julkaisun mukaan erityisen tuen tarvitsijoita on noin jopa 25 % ammatillisen koulutuksen opiskelijoista. Tähän haasteeseen on tartuttu mahdollistamalla opiskelijoille pelkästään ammatillisten tutkinnonosien suorittamisen ja tekemällä arvioinnin mukautuksia myös ammatillisiin tutkinnon osiin.

”Olemme kehittäneet työpaikkaohjaajien kanssa tehtävää yhteistyötä järjestämällä alakohtaisia webinaareja oppimisen tukeen liittyen. Ohjaajille esitellään erilaisia tuen tarpeita ja annettu vinkkejä, miten asioita kannattaa lähestyä.”

Monet HAMIn opiskelijoista löytävät ensimmäisen työpaikkansa juuri harjoittelupaikan kautta. Jotta kaikki työllistyisivät valmistumisen jälkeen, TyöHäme järjestää pian valmistuville opiskelijoille työllisyysinfon. Infossa he kertovat erilaisista työn etsimiseen liittyvistä tukitoimista, joita TyöHämeeltä voi saada. Tästä on tulossa jatkuva käytäntö, jotta opiskelijat tietävät, miten töitä voi hakea valmistumisen jälkeen.

Oppimisen tuen hankkeessa on kehitetty erityisen tuen opiskelijoille jatkosuunnitelma, jossa erityisen tuen opiskelijan työllistymistä tuetaan yhteistyössä työhönvalmentajan kanssa.

”Tarkoituksena on, että kaikille opiskelijoille, joilla on erityisen tuen suunnitelma, tehtäisiin jatkosuunnitelma sopivan työpaikan löytämiseksi ja tuen varmistamiseksi valmistumisen jälkeen. Tässä mahdollistuu tiedon siirto, joka muuten jäisi tekemättä.”

Oppilaitokset eivät saa jakaa opiskelijan tietoja TyöHämeelle ilman opiskelijan suostumusta. Toiveissa olisi, että vaativan erityisen tuen opiskelijat löytäisivät heille sopivaa täsmätyötä eivätkä syrjäytyisi.

Varhaisen puuttumisen malli on otettu käyttöön

Varhaisen puuttumisen malliin liittyy poissaolo-ohjeistus, joka otettiin HAMIssa käyttöön lukuvuoden alussa. Mallin tarkoituksena on yhtenäistää oppilaitoksen toimintatapoja, jotta kaikille opiskelijoille tarjottaisiin samanlaista tukea. Toimintamallin avulla vahvistetaan opiskelijan opintoihin kiinnittymistä ja vahvistetaan heidän työelämävalmiuksiaan, kun opiskelija ymmärtää poissaolosta tulevan seurauksia. Aiemmin HAMIssa ei ole ollut yhtenäistä toimintamallia poissaolojen suhteen.

Varhaiseen puuttumiseen liittyy myös yhteydenotto harkinnanvaraisen haun opiskelijoihin hakuvaiheen aikana.

”Heti alussa saadaan selville tuen tarve ja pystytään tekemään tukisuunnitelmat opintojen alkuun. Tähän mennessä syyskuuta olemme tehneet erityisen tuen suunnitelmat yhteistyössä alaikäisten huoltajien ja tarvittaessa opiskelijahuollon kanssa. Tiedot on toimitettu opiskelijan ja alaikäisen huoltajan luvalla henkilökunnan tietoisuuteen ohjausta tukemaan.”

Jo varhaisessa vaiheessa oppilaitoksen kannattaa tehdä alueellista yhteistyötä Ohjaamon kanssa, kun suunnitellaan erityistä tukea tarvitsevien nuorten palvelupolkuja.

”Tiedonsiirto ja avoin kommunikointi ovat avainasemassa. Nyt kun olemme saaneet kaikki tarvittavat ohjaukseen ja tukeen liittyvät ihmiset saman pöydän äärelle mahdollisimman pian, opiskelijan opintojen seuranta on tehostunut huomattavasti. Varhainen puuttuminen auttaa siinä, ettei tilanne pääse kriisiytymään.”

Henkilöstön osallistuminen on avainasemassa onnistumisessa

”Hankkeen puitteissa on laadittu myös ohjaussuunnitelma, joka tuo selkeyttä roolijakoon ja siihen, että ohjausta tapahtuu koko henkilökunnan puolesta. Jatkuvalla ohjauksella on iso merkitys opiskelijan opintojen etenemiselle.”

Henkilöstölle on tarjolla Aino Saarisen luento ”Pedagogiikan merkitys oppimisen tukemisessa sekä opiskelijoiden motivoinnissa” Luennosta on mahdollista saada keinoja jokaisen opettajan ja ohjaajan käyttöön.

Luento on Oppimisen tuen hankkeen ja Välkky-kumppanuusverkoston yhteistyöluento, jossa Aino Saarinen kertoo oppimisen tilanteesta yhteiskunnan tasolla.

Aino Saarinen työskentelee Helsingin yliopistossa yliopistonlehtorina ja on väitellyt tohtoriksi kolmelta eri tieteenalalta: psykologiasta 2018, lääketieteestä kesällä 2020 ja kasvatustieteestä syksyllä 2020.

Teksti: Paula Takala ja Sara Vihinen

Oppimisen tuen kehittäminen ammatillisessa koulutuksessa -hanke

Oppimisen tuen kehittämishankkeen tavoitteena on selkiyttää ja kehittää oppimisen tuen järjestelmää ammatillisessa koulutuksessa. Oppimisen tuella tarkoitetaan laajaa kokonaisuutta, jonka muodostavat opintojen henkilökohtaistaminen, opinto-ohjaus, erityinen tuki sekä muut opiskelijan opiskeluvalmiuksia ja hyvinvointia tukevat toimet.

Hankeaika: 1.2.2024-31.12.2025

Lisätietoja antaa:
Paula Takala, lehtori (erityisopettaja)
+358 505 632 728
paula.takala@hami.fi

Opetushallitus rahoittaa hanketta -logo.

Leave A Reply