Muutoksen kesytystä yrityksille

0

Yritykset ovat olleet jo yli vuoden ajan koronan kuristavassa otteessa. Vuoden aikana Muutoksen kesyttäjä -hanke on kulkenut pk-yritysten ja yksinyrittäjien rinnalla sparraten ja valmentaen. Mukana on ollut noin 35 yritystä Kanta-Hämeestä. Yritysten ilot ja surut ovat tulleet tutuiksi ja kaikkien toiveena on, että jossain vaiheessa päästäisiin näkemään toisiamme kunnolla, eikä vain Teamsin kuvaruudulla.

Muutoksen kesyttäjä -hanke kirjoitettiin Hämeen ammatti-instituutin ja Hämeen ammattikorkeakoulun voimin vuosi sitten sen jälkeen, kun korona oli rantautunut Suomeen. Hankkeen tavoitteet ovat 1) yritysten auttaminen jaloilleen koronan jälkeen, 2) yritysten henkilöstön ja yksinyrittäjien työhyvinvoinnin vahvistaminen sekä 3) verkoston ja vuorovaikutuksellisuuden vahvistaminen.

– Hämeen ELY-keskuksen mielestä hankkeen teemat olivat tarpeelliset ja ensimmäinen haku yritysten Voimavalmennukseen startattiin alkusyksystä. Odotimme, että saisimme mukaan ensimmäisellä kierroksella noin 15 yritystä, mutta hakemusmäärä ylitti kaikki odotukset ja mukaan haki 42 yrittäjää, kertoo hankekoordinaattori Annamaria Laine Hämeen ammattikorkeakoulusta.

Jokaiselle yritykselle tehtiin syksyllä alkukartoitus ja haastattelu, jonka pohjalta kirjoitettiin kehittämissuunnitelma. Suunnitelma vaihtelee yrityksen tarpeen mukaan, mutta se on saattanut sisältää esim. henkilöstön työhyvinvointiin liittyvää koulutusta, yrittäjän digitaitojen parantamista tai myynnin ja markkinoinnin suunnittelua.

– Koko talven ja kevään käynnissä olleessa Voimavalmennuksessa on mukana ollut aktiivisesti noin 35 yrittäjää pääasiassa Forssan ja Hämeenlinnan seuduilta. Suosituimpia valmennuksia ovat olleet diginäkyvyyteen, hakukoneoptimointiin, somemarkkinointiin ja markkinointiin liittyvät teemat. Tilaisuudet on videoitu, joten nauhoitteita on voinut katsoa myöhemminkin, kertoo Annamaria Laine.

Muutoksen kesyttäjä -hanke jatkuu vuoden 2022 loppuun saakka. Tulossa on siis uusia mahdollisuuksia sellaisille yrityksille, jotka eivät ensimmäiseen Voimavalmennustoteutukseen ehtineet. Minna Tarkkala Hämeen ammattikorkeakoulusta aloitti hankkeen projektipäällikkönä vuoden 2021 alusta.

– Nyt menossa oleva ensimmäinen Voimavalmennus sisältää vielä yhteisiä kokoontumisia ja voimaantumistilaisuuksia. Tilaisuudet siirtyivät koronan vuoksi elo-syyskuulle, vaikka alun perin ne piti järjestää keväällä. Päättäjäiset ja todistusten jako on aikomus toteuttaa syyskuun viimeisenä päivä. Toivotaan, että syksyn tilaisuudet päästään toteuttamaan livenä, jotta yritysten verkostoitumisellekin saadaan tilaisuus, toivoo projektipäällikkö Minna Tarkkala.

Muutoksen kesyttäjä -hanke on Euroopan Sosiaalirahaston, Hämeen ELY-keskuksen, Hämeen ammattikorkeakoulun ja Hämeen ammatti-instituutin rahoittama kehittämishanke. Hanketta koordinoi HAMK Smart -tutkimusyksikkö ja HAMI toimii hankkeen osatoteuttajana. Lue lisää hankkeesta osoitteessa www.hamk.fi/muke

Teksti:  Kirsi Sippola, Hämeen ammatti-instituutti

Annamaria Laine (vas.) ja Minna Tarkkala (oik.) Hämeen ammattikorkeakoulusta poseeraavat Muutoksen kesyttäjä -hankkeen sparrausten välissä Kalpalinnan maskotin kanssa.

 

 

 

Leave A Reply