Mukavia maistelutunteja ja yhdessä tekemistä Sairiossa syksyllä 2021

0

Syyslomaa edeltävä viikko oli meille kakkosvuoden opiskelijoille kiva päätös teoriapainotteiselle syyslukukauden ensimmäiselle puoliskolle. Opettajat olivat hankkineet meille maisteltavaksi tuotteita, joita kaikkia ei välttämättä tulisi kotiin ostettua. 

Ensimmäisen vuoden aikana olimme opiskelleet ja valmistaneet tuorejuustoja. Toisen vuoden aiheena olivat kypsytetyt juustot. Lehtori Jyri Kauniston juustokurssilla pääsimme koko luokan voimin maistelemaan monenlaisia kypsytettyjä juustoja, joita olikin valittu maisteluun aivan laidasta laitaan erilaisia ja eri Euroopan maista. Joillekin opiskelijoille useimmat juustolaadut olivat jo jollain tapaa tuttuja. Suurin osa meistä opiskelijoista maisteli itselle vieraampia makuja mielenkiinnolla, mutta löytyipä niitäkin, jotka uskaltautuivat maistamaan vain yhtä tai kahta juustolaatua. Syysloman jälkeen pääsimme sitten tositoimiin opetusmeijerille ja alkoi syntyä muun muassa mielikuvituksellisesti maustettuja cheddareita.

Hapanmaitovalmisteiden kurssilla, lehtori Tiina Forsvikin tunnilla maistelimme pitkän rivin erilaisia hapanmaitotuotteita. Oli kermaviiliä, smetanaa, piimää, kefiiriä… eri valmistajien tuotteita ja eri rasvaprosenteilla, laktoosittomia ja tavallisia. Arvioimme pienryhmissä eri tuotteita ja niiden ominaisuuksia. Hapanmaitotuotteidenkin valmistukseen olimme saaneet jo ensikosketuksen ensimmäisenä opiskeluvuonna. Syysloman jälkeen valmistimme opetusmeijerissä jogurtteja, viiliä, piimää ja tietenkin perehdyimme hapatteiden valmistamiseen ja sielunelämään. Opimme, että elämä eli elävät bakteerit tosiaan ovat pääosassa näitä tuotteita valmistettaessa.

Koulussa on ylipäätään perehdytty monipuolisesti erilaisten maitotuotteiden valmistukseen. Joillekin opiskelijoille on tainnut jo alkaa hahmottua millaisissa tehtävissä tai minkä tuotteiden parissa haluaisivat valmistumisen jälkeen paiskia hommia. Onhan kaikilla jo takana ainakin neljä kuukautta työkokemusta meijeristä. Jos työllisyysnäkymiä laajennetaan muillekin elintarviketuotannon aloille, kuten elintarvikealan perustutkinnolla tietenkin kannattaa, avautuu lähes rajattomasti erilaisia työtehtäviä tavoiteltaviksi. Kohta olemmekin taas oikeissa töissä meijereissä eri puolilla Suomea, ja suuntaamme katsetta vähitellen kohti syksyä, jolloin suurimmalla osalla luokastamme on tarkoitus saada meijeristin paperit kouraan.

Teksti ja kuvat: Sari Leinonen


Lehtori Jyri Kaunisto leikkaa juustoa.

 

Maistelupaloja

 

 

Lisää maistelupaloja…

 

Koulun henkilökunnan valvovan silmän alla opetusmeijerissä. Kuvassa voiosaston toimintaa tarkkailevat Jyri Kaunisto, Merja Leikkainen, Eveliina Järvinen ja Tiina Forsvik.
Opiskelija Heli Malinen odottaa piimien maistelua. Tiina-ope taustalla antaa neuvoja ja kertoo muun muassa rasvaprosentin ja laktoosin vaikutuksista tuotteiden makuun ja suutuntumaan.
Opiskelija Roope Heikkinen maustaa viiliä.
Tehoporukka siivoamassa opetusmeijerin juusto-osastoa. Koulussa ehdottomasti hauskinta on ollut opetusmeijerissä yhdessä tekeminen ja uuden oppiminen.

Teks

Leave A Reply