Räätälöityä kosteikko-osaamista viheralalle on Hämeen ammatti-instituutin ja Hämeen ammattikorkeakoulun yhteinen hulevesihanke. Toiminta käynnistyi tammikuussa 2025. Koulutukseen osallistuu monimuotoisella toteutuksella 24 opiskelijaa. Kukin opiskelija työskentelee omalla työpaikallaan ja kehittää omaa hulevesiin liittyvää osaamista koulutuksen ja oman kehittämistehtävän avulla.
Hankesuunnitelman toteutuminen
Hankkeen eteneminen on ollut suunnitelmallista. Sidosryhmiltä kerättiin tietoa työpajoissa ja kyselyissä, joiden pohjalta koulutuspilotin sisältöä muokattiin vastaamaan alan tarpeita. Keväällä 2025 toteutettuun kyselyyn vastasi 15 toimijaa, ja tuloksia hyödynnettiin koulutuksen suunnittelussa. Koulutusta on toteutettu suunnitelman mukaisesti verkkokoulutuksena sekä lähipäivinä tutustuen eri hulevesikohteisiin. Osallistujat suorittavat tarpeidensa mukaan 5–15 osaamispisteen laajuisen opintokokonaisuuden Puutarha-alan perustutkinnon osasta.
Moodle-alustan käyttö ja koulutussisällöt
Pilotin koulutustavoitteiden mukaisia sisältöjä lisätään Moodle-alustalle. Materiaalit tarjoavat ratkaisuja viheralan hulevesijärjestelmien keskeisiin haasteisiin. Tähän mennessä on laadittu sisältöjä seuraavista teemoista:
- Kestävä kehitys hulevesirakenteiden kunnossapidossa
- Kasvillisuuden merkitys biodiversiteetin ja habitaattien näkökulmasta
- Kunnossapidon seurantakriteerit ja työmenetelmät
- Kuivuuden ja hydrologisen liikkeen hallinta
- Kasvualustojen, maaperän ja materiaalien rooli
- Rakennettujen ympäristöjen kasvillisuus
Koulutuksesta on tuotettu videoita ja julkaistu artikkeleita Hämeen ammatti-instituutin blogisarjassa.
Työpaikalla tapahtuva ohjaus tukee oppimista
Koulutuksen aikana opiskelijat saavat ohjausta myös omalla työpaikallaan. Työpaikalla tapahtuva tuki ja ohjaus on olennainen osa oppimisprosessia, ja se toteutetaan henkilökohtaisina vierailuina opiskelijoiden työympäristöihin. Ohjauksen tavoitteena on tukea opiskelijan kehittämistehtävää ja varmistaa, että opittu tieto siirtyy käytäntöön.
Opiskelija tapaa ryhmänohjaajaa tai ammatillista ohjaajaa vähintään kerran kahdessa kuukaudessa. Työjaksojen aikana opiskelijoihin ollaan yhteydessä monipuolisesti – puhelimitse, Teamsin välityksellä tai vierailemalla yrityksessä. Tämä mahdollistaa yksilöllisen ohjauksen ja tukee opiskelijan ammatillista kasvua sekä kehittämistehtävän etenemistä.
Työpaikkaohjauksen avulla varmistetaan, että koulutuksen sisältö linkittyy aidosti työelämän tarpeisiin ja että opiskelijat saavat konkreettista tukea osaamisensa kehittämiseen omassa työympäristössään.
Yhteistyöverkostot tukevat hankkeen toteutusta
Hankkeen yhteistyötahoina ovat toimineet Espoon kaupunki, Vantaan kaupunki, Tampereen kaupunki, Jyväskylän kaupunki sekä Viher- ja ympäristöliitto (Vyra). Näiden tahojen asiantuntemusta ja verkostoja on hyödynnetty sekä hankkeen markkinoinnissa että pilottikohteiden etsinnässä. Yhteistyötahoille suunnatussa kyselyssä kartoitettiin hulevesiosaamista ja käytännön kokemuksia viheralan näkökulmasta. Kyselyn avulla saatiin arvokasta tietoa siitä, millaisia haasteita ja onnistumisia hulevesirakenteiden suunnittelussa, toteutuksessa ja kunnossapidossa on kohdattu eri kaupungeissa.
Lisäksi sidosryhmille järjestettiin kaksi verkkokeskustelutilaisuutta Teams-alustalla. Tilaisuudet toteutettiin työpajamuotoisesti, ja niissä käsiteltiin hulevesialueiden ongelmakohtia sekä jaettiin hyviä käytäntöjä. Työpajojen keskustelut ja osallistujien näkemykset hyödynnettiin koulutuksen suunnittelussa. Osallistujille esiteltiin koulutuksen kokonaisuus, aikataulut ja keskeiset teemat, joita he pääsivät kommentoimaan ja kehittämään yhdessä hanketoimijoiden kanssa. Yhteistyö eri kaupunkien ja alan järjestöjen kanssa on vahvistanut hankkeen vaikuttavuutta ja varmistanut, että koulutussisällöt vastaavat aidosti alan tarpeisiin.
Rahoitus ja mahdollistaja
Hulevesipilotin mahdollistaa JOTPA – Jatkuvan oppimisen ja työllisyyden palvelukeskus. JOTPA tukee työikäisten osaamisen kehittämistä ja osaavan työvoiman saatavuutta koko yhteiskunnassa. Rahoituksen avulla lisätään mahdollisuuksia kehittää omaa osaamista lyhytkestoisilla koulutuksilla, jotka vastaavat muuttuvan työelämän tarpeisiin. JOTPAn rahoittamiin koulutuksiin sisältyy myös osallistujien ohjausta ja muita tukitoimia.
Lisätietoa:
Räätälöityä kosteikko-osaamista viheralalle -hanke.
Hämeen ammatti-instituutissa hulevesihankkeen yhteyshenkilönä on lehtori Mikko Petäjäniemi, +358505963045, mikko.petajaniemi@hami.fi
Teksti: Pia Kekkonen ja Mikko Petäjäniemi, Hämeen ammatti-instituutti
