Luontoon 2022: Vaikuttajamarkkinointia ja vastuullisuutta

0

Yrittäjä, tule Luontoon 2022 -matkailuseminaariin Lepaalle lokakuun alussa, 5.10. Tapahtumassa on kiinnostavia yrittäjätarinoita sekä mielenkiintoisia puheenvuoroja muun muassa vaikuttajamarkkinoinnista, vastuullisuudesta, digitaalisuudesta, kulttuuriperinnöstä ja luontomatkailun kehittämisestä. Ilmoittaudu mukaan!

Vaikuttajamarkkinointi ja some ovat tällä hetkellä varsin kuuma aihe, johon luontomatkailuseminaarissakin tartutaan. Vaikuttajamarkkinoinnissa tuotteita tai palveluita markkinoidaan henkilöiden avulla, joilla on kyky vaikuttaa kuluttajaan. Vaikuttajamarkkinoinnin taustaidea on siis perinteinen puskaradio. Luontomatkailuseminaarissa 5.10. vaikuttajamarkkinoinnista ja somesta juttelee Mikko Salonen Noord Agencystä.

Aamupäivän aikana kuullaan yrittäjäpuheenvuoroja ja tietoiskuja monestakin asiasta. Anu Nylund Mood of Finlandista aloittaa syksyn vastuullisuusvalmennukset seminaarissa. Vastuulliset teot ja niistä viestiminen on ajankohtaisempaa kuin koskaan. Anu laittaa osallistujien aivonystyrät liikkeelle. Vastuullisuuden valmennussarja jatkuu koko syksyn ajan ja siihen voi ilmoittautua vaikka paikan päällä Lepaalla. Lounaan jälkeen on mahdollista tutustua Lepaan puutarhaan ja viinitilaan.  Tilaisuus on maksuton, mutta vaatii ilmoittautumisen. Lounas on omakustanteinen. Ilmoittaudu mukaan, sillä paikkoja on rajoitetusti.

Ohjelma 5.10:

  • Klo 8.30 kahvitus
  • Metsähallituksen luontopalvelut – kestävä luontomatkailu ja kumppanuus matkailuyritysten kanssa. Titta Jylhäkangas, Metsähallitus.
  • Kulttuuriperintö luontomatkailussa: mitä se on ja miten sitä voi hyödyntää? Pekka Tirkkonen, Kitetirri Outdoors ja Maisa Anttila, Luontokohteiden kulttuuriperintö eläväksi –hanke.
  • Vaikuttajamarkkinointi ja some tuo yrityksesi näkyviin. Mikko Salonen, Noord Agency.
  • Suunta luontoon -uusia työkaluja luontoyrittäjille! Uusi järvisuunnistussovellus ja mtb-reitit. Jouni Palen, Erärenki ja Mika Soramäki, HAMK.
  • Vastuulliset teot ja viestintä ovat ajankohtaisempia nyt kuin ehkä koskaan: säästöjä teoilla, vinkkejä viestintään ja katsaus tulevaisuuteen. Anu Nylund, Mood of Finland ja Katja Ekqvist, HAMI.
  • Klo 12 Lounas Lepaan Annan keittiöstä (omakustanteinen 9 €).
  • Klo 12.30 Lepaan puutarha- ja viinitilakierros halukkaille.

Tervetuloa verkostoitumaan, kuulemaan inspiroivia puheenvuoroja ja tutustumaan Lepaan kampusalueeseen!

Ilmoittaudu mukaan!

Paikka: Hämeen ammatti-instituutin ja Hämeen ammattikorkeakoulun Lepaan puutarhaoppilaitos, Rikala-Sali, Lepaantie 129, 14610 Lepaa.

Luontomatkailuseminaarin ohjelma on koottu yhdessä useamman yhteistyökumppanin kanssa. Seminaarin taustajoukoissa ovat Linnan kehitys sekä kolme Kanta- ja Päijät-Hämeessä menossa olevaa hanketta: Evon uusi aika, Suunta Luontoon ja Luontokohteiden kulttuuriperintö eläväksi –hankkeet.

Seminaari järjestetään yhteistyössä kumppaneiden kanssa:

Linnan Kehitys

Suunta Luontoon, toteuttaja Hämeen ammattikorkeakoulu

Luontokohteiden kulttuuriperintö eläväksi –hanke, toteuttajat LAB-ammattikorkeakoulu ja Metsähallitus

Evon uusi aika, toteuttaja Hämeen ammatti-instituutti

Teksti ja kuva: Kehittämispäällikkö Kirsi Sippola, Hämeen ammatti-instituutti, Hämeen ammatti-instituutti

Leave A Reply