Tunnistatko sinikatajan ja mustakuusen?

0

Miltä näyttää riippalehtikuusi, palsamipihta, kääpiökataja, tapionpöytäkuusi ja pylväskuusi? Jos et vielä tiedä, niin lähiaikoina kannattaa suunnata HAMIn ja HAMKin kampukselle Lepaalle tutkimaan uusia istutuksia. Lehtori Anni Koppanen on suunnitellut uuden havupuualueen Arboretumien kehittäminen Kanta-Hämeessä -hankkeen alkumetreillä.

Hämeen ammatti-instituutin ja Hämeen ammattikorkeakoulun yksiköt Mustialassa, Evolla ja Lepaalla ovat upeita kulttuurihistoriallisia kohteita, joissa kaikissa on upeat puistot. Puulajipuistoja eli arboretumeita kehitetään seuraavan vuoden ajan hankkeella, joka sai rahoituksen Hämeen liiton AKKE-rahoituksesta.

Lehtori Anni Koppanen työskentelee Hämeen ammatti-instituutin puutarha-alan yksikössä Lepaalla. Opettamisen lisäksi Anni on mukana Arboretumien kehittäminen Kanta-Hämeessä -hankkeessa.

  • Olen käynyt tutustumassa muutamiin arboretumeihin, jotta saisin hyviä ideoita Lepaan arboretumin kehittämiseen. Kävin tutustumassa muun muassa Suomen vanhimpaan Elimäellä sijaitsevaan Mustilan arboretumiin, Anni Koppanen kertoo.
Hämeen ammatti-instituutin lehtori Anni Koppanen suunnitteli havupuualueen Lepaalle.

Lepaan kampusalueella oli aikaisemmin pitkä kuusiaita, joka poistettiin syksyllä 2021. Anni on suunnitellut vanhan kuusiaidan tilalle uuden havukasvien istutusalueen, johon tulee kahdeksan eri havupuusukua ja kaksikymmentäseitsemän eri lajia tai lajiketta. Tulevaisuudessa aluetta pyritään vielä laajentamaan ja kasvivalikoimaa lisäämään alueelle.

  • Kaivinkoneurakoitsija rakentaa kasvualustapohjat viikolla 34. Tämän jälkeen istutustyö toteutetaan Hämeen ammatti-instituutin puutarha-alan opiskelijoiden osaamisen näyttönä, lehtori Anni Koppanen Hämeen ammatti-instituutista kertoo.
Havupuualueen kaivuutyöt ovat käynnissä Lepaalla. Opiskelijat istuttavat alueelle havupuiden taimet lähiaikoina.

Arboretumien kehittäminen Kanta-Hämeessä -hankkeessa tehdään Lepaan arboretumin kehittämiseksi myös tarkempi suunnitelma, jonka mukaan puistoaluetta kehitetään ja digitalisoidaan.

  • On tosi hienoa päästä kehittämään puistoa. Hankkeessa tehdään myös kokeiluita ja olemmekin alustavasti suunnitelleet, että kokeilisimme eri reittejä puiston alueella. Reitit voisivat olla esimerkiksi perennareitti, ryhmäkasvireitti sekä lehtipuut ja -pensaat -reitti, Anni Koppanen visioi.
Hämeen ammatti-instituutin ja Hämeen ammattikorkeakoulun puutarha-alan kampukselle Lepaalle kehitetään uusia tutustumisreittejä.

Arboretumien kehittäminen Kanta-Hämeessä -hankkeen aikataulu on 1.8.2022-30.8.2023. Hankkeen tavoitteena on:

  • Vanhojen arboretumien kartoitus Evo, Lepaa ja Mustiala
  • Lepaan arboretumin kasvien tunnistus, luettelointi, kehittäminen ja digitalisointi
  • Evon oppilaitoksen puulajipuiston kasvien tunnistus, paikannus, digitalisointi sekä unohdetun arboretumin alkukorjaustyöt
  • Kokeilut Evon/Lepaan ympäristössä

Yrittäjä, jos haluat yhteistyökumppaniksi arboretumien kehittämiseen, niin ota yhteyttä projektipäällikkö Mikko Petäjäniemeen. Hämeen ammatti-instituutti tekee mielellään yhteistyötä eri yritysten kanssa.

Lue lisää:

Hämeen ammatti-instituutti

Arboretumien kehittäminen Kanta-Hämeessä

Ota yhteyttä projektipäällikköön: lehtori ja pedagoginen koordinaattori Mikko Petäjäniemi.

Teksti ja kuvat: kehittämispäällikkö Kirsi Sippola, Hämeen ammatti-instituutti

Leave A Reply