Hyvinvoinnin huoltamo Bloomington löysi uusia ideoita ja yhteistyökumppaneita Muke-hankkeesta

0

Tanja Reijomaa käyttää Bloomington yrityksestään termiä hyvinvoinnin huoltamo. Yritys tarjoaa erilaisia hoitoja, joissa tavoitteena on ihmisen kokonaisvaltainen hyvinvointi. Muutoksen kesyttäjä -valmennuksessa mukana oleva Reijomaa kiittelee, että on saanut pyöritellä yrityksen kehittämiseen liittyviä ideoita hankkeen yrityssparraajien kanssa ääneen jutellen. Toiselle asian kertominen kirkastaa omatkin ajatukset. Hankkeen myötä on löytynyt myös uusia yhteistyökumppaneita ja tulossa on yhteisiä tapahtumia, kun korona hellittää.

Tanja Reijomaan Bloomington on aloittanut toimintansa vuonna 2018. Tanjan aikaisempi koulutus ja työkokemus ovat liiketalouden ja markkinoinnin parista, mutta jo aiemman työuran aikana mielessä oli piipahdellut haave ihmisläheisemmästä työstä. Polku yrittäjäksi alkoi YT-neuvottelujen ja uusien opintojen kautta.

– Kouluttauduin kalevalaiseksi jäsenkorjaajaksi sekä kosmetologiksi, ja heti valmistuttuani perustin oman toiminimen. Into oppia lisää ei ole loppunut, vaan olen hankkinut lisäoppia ja -koulutusta muun muassa aromaterapiasta, hengitysohjauksesta sekä sound healingista. Parasta aikaa opiskelen diplomiaromaterapeutiksi sekä suoritan lääketieteen perusopintoja. Osallistuin viime ja toissa vuoden aikana HAMK:n järjestämään naisyrittäjille suunnattuun Venla-hankkeeseen, ja nyt kevään ajan olen osallistunut ahkerasti Muutoksen kesyttäjä -hankkeen valmennuksiin, Tanja Reijomaa kertoo.

Bloomingtonin nykyiset toimitilat sijaitsevat idyllisellä Suomen Kasarmin alueella Hämeenlinnassa, aivan ydinkeskustan tuntumassa. Yrityksen tarjonta on laajaa. Toiminnan punaisena lankana on olla tukemassa asiakkaan kokonaisvaltaista hyvinvointia.
– Erittäin tärkeä kulma yritystoiminnassani on luonnonmukaisuus eli luonnolliset ja suomalaiset tuotteet hoitolatyössä. Muita minulle tärkeitä arvoja ovat kestävä kehitys, perinteiden ja juurien kunnioitus sekä henkinen hyvinvointi. Nämä ovat kantavana ajatuksena niin palvelutarjonnassani kuin hoitolassa käytettävien tuotteiden valinnassa. Haluan tarjota ihmisille lempeitä ja tehokkaita hoitoja sekä hoitoelämyksiä vahvalla luontotwistillä ja perinteitä kunnioittaen, Tanja Reijomaa kertoo.

Muutoksen kesyttäjä -hankkeen ensimmäisessä toteutuksessa on ollut mukana noin 35 yritystä Kanta-Hämeestä. Webinaarien lisäksi jokainen yritys on saanut henkilökohtaista sparrausta eri alojen asiantuntijoilta Hämeen ammattikorkeakoulusta tai Hämeen ammatti-instituutista.
– Hankkeen antia on se, että olen pysähtynyt pohtimaan omaa liiketoimintaani. Olen myös osallistunut todella aktiivisesti valmennuksiin. Oman jaksamisen kannalta tärkeimpiä työkaluja olen saanut muun muassa ajan hallintaan liittyvistä valmennuksista. Niitä aion ehdottomasti hyödyntää, toteaa Tanja.

Muutoksen kesyttäjä -hankkeessa järjestettiin syksyllä 2020 haku yrityksille ja sen jälkeen kaikki yritykset haastateltiin yksitellen. Henkilökohtaisessa haastattelussa yritys sai tuoda esille kipukohtiaan ja HAMIn ja HAMKin asiantuntijat tekivät kirjallisen ehdotuksen, mihin yrityksen kehittämissuunnitelmassa kannattaisi kiinnittää huomiota.

– Henkilökohtaisista sparrauksista olen saanut eniten hyötyä. Olemme pitäneet Muke-hankkeen asiantuntijoiden eli Anna-Marian, Minnan sekä Markun kanssa joitakin palavereja. Jo se, että pääsee sanoittamaan ja purkamaan ajatuksiaan auki jonkun muun ihmisen kanssa, auttaa hurjasti omaa ajattelua. Harvemmin tulee juteltua itsekseen ääneen tai edes kirjattua mietintöjä paperille, pohtii Tanja.

Muutoksen kesyttäjä -hankkeen tavoitteena on mukana olevien yritysten verkostoituminen, joka ei koronan vuoksi ole toteutunut halutulla tavalla. Elokuulle on kuitenkin suunnitteilla lähitapaamisia, kun koronatilanne on helpottanut tarpeeksi.

– Vaikka tapaamiset ovat tähän mennessä olleet verkossa, niin olen kuitenkin saanut joitakin yhteistyökuvioita liikkeelle muiden yrittäjien kanssa. Erityisesti Vilenin Helenan (Hyvinvointia Vilen) kanssa on puuhattu yhteisiä tapahtumia ja toteutettu rentoutushetkiä sointukylvyn merkeissä. Näitä on luvassa lisää kesällä ja syksyllä. Tulossa on myös ainutlaatuinen Voimaannu syksyyn -tapahtuma, jossa yhdistetään Helenan Jomon-Shindo kehonhuoltoa minun aromaterapiaosaamiseeni tuoksupajan muodossa, Tanja iloitsee.

 

Muutoksen kesyttäjä -hanke on Euroopan Sosiaalirahaston, Hämeen ELY-keskuksen, Hämeen ammattikorkeakoulun ja Hämeen ammatti-instituutin rahoittama kehittämishanke. Hanketta koordinoi HAMK Smart -tutkimusyksikkö ja HAMI toimii hankkeen osatoteuttajana. Lue lisää hankkeesta osoitteessa www.hamk.fi/muke

Teksti: Kirsi Sippola, Hämeen ammatti-instituutti, HAMI

Leave A Reply