HAMI mukana Erämessuilla 9-12.6.2022

0

Kesän luontoon ja eräilyyn liittyvä huipputapahtuma, Erämessut, järjestetään kesäkuun ensimmäisellä viikolla Riihimäellä. Parin vuoden koronatauon jälkeen tapahtumaan odotetaan kymmeniätuhansia kävijöitä. Hämeen ammatti-instituutti on mukana tapahtumassa esittelemässä koulutustarjontaansa ja Kanta-Hämeen upeita luontomatkailukohteita.

Kansainväliset erämessut pidetään Riihimäellä 9.–12.6.2022. Erämessut ovat luontoharrastajien johtavat messut Suomessa. Riihimäellä järjestettävillä Erämessuilla esittäytyy eräala laajimmillaan. Metsästyksen, kalastuksen, retkeilyn ja luonnon harrastajat ja ammattilaiset kohtaavat alan kaupallisen tarjonnan sekä valtakunnalliset järjestöt. Erämessuja on järjestetty Riihimäellä vuodesta 1972 lähtien.  Vuonna 2018 Kansainvälisillä Erämessuilla oli noin 600 näytteilleasettajaa ja 40 000 vierasta.

HAMIn osastolla luonnonrauhaa ja puhujalavalla kiinnostavia puheenvuoroja

Hämeen ammatti-instituutti ja Hämeen ammattikorkeakoulu ovat yhteisellä osastolla Erähallin sisätiloissa (osasto nro 23). Osasto on 18 neliön kokoinen ja sen suunnittelussa on käytetty teemana luontoa. Osasto pystytetään keskiviikkona. Torstaina, kun ovet aukeavat, kaikki on valmista. Osastolla pääsee puuhailemaan. Lapsille on luontoaiheiden väritystä. Vähän aikuisemmat voivat kisata tarkkuusheitossa. Jos jano yllättää, niin luonnon omaa makuvettä on tarjolla. Tule katsomaan, mitä kivaa olemme keksineet!

Puhujalavalla on HAMIn ja HAMKin toimesta järjestetty useampia puheenvuoroja.

Tutustu Erämessujen koko ohjelmaan. 

Erämessuilla Kanta-Hämeen luontomatkailun helmet esillä

Evon uusi aika -hanke on tehnyt Kanta-Hämeen luontokohteiden parhaimmistosta esitteen. Esitteessä nostetaan mm. Kanta-Hämeen kansallispuistoja sekä muita hienoja luontokohteita sekä luontomatkailuyrityksiä. Esite on ensiesittelyssä jaossa Riihimäen Erämessuilla. Voit kurkistaa esitteen pdf:versioon tästä linkistä.

Evon uusi aika -hankkeen toteutusaika on 1.6.2021-31.8.2023. Hankkeen tavoitteena on: 1) Evo-toimijaverkoston luominen ja toimijoiden yhteistyön lisääminen, 2) Pk-yritysten liiketoiminnan kehittäminen sekä uuden yritystoiminnan luominen tiedekansallispuiston yhteyteen, 3) Ympäristö- ja luontopalveluiden kehittäminen, 4) Saavutettavuuden edistäminen (digitaalinen ja fyysinen) ja 5) Kestävän ja vastuullisen matkailun kehittäminen.

Evon uusi aika -hanketta rahoitetaan REACT-EU-rahoituksella eli hanke on osa Euroopan unionin covid-19-pandemian tukitoimenpiteitä Kanta-Hämeessä. Rahoittajina ovat myös Euroopan aluekehitysrahasto, Hämeen liitto, Linnan Kehitys Oy ja Hämeen ammatti-instituutti.

Nähdään messuilla!

Erämessut

HAMI koulutustarjonta: Hämeen ammatti-instituutti.

HAMI, Evon uusi aika –hanke: Projtektipäällikkö Katja Ekqvist, Hämeen ammatti-instituutti, (etunimi.sukunimi@hami.fi), +358503496230

Teksti ja kuva: Kehittämispäällikkö Kirsi Sippola, Hämeen ammatti-instituutti

Leave A Reply