Finnskogen – Opintomatka Ruotsin suomalaismetsiin

0

Finnskogen eli suomalaismetsä sijaitsee Ruotsin ja Norjan rajalla noin Helsingin korkeudella. Evon metsätalouden opiskelijat ja pari henkilökunnan jäsentä lähtivät opintomatkalle keväällä 2022. Matkaa Finnskogeniin tuli noin 1000 kilometriä yhteen suuntaan. Perillä korjattiin savutupaa ja tehtiin uusia hirsiä. Savutuvan korjaus jatkuu vielä tulevina vuosina.

Finnskogeniksi kutsutaan metsiä Ruotsin ja Norjan rajalla. Suomalaisten metsä -nimitys liittyy suomalaisten maahanmuuttoon alueelle 1600-luvulla. Silloin runsas joukko suomalaisperheitä saapui asumattomiin erämaihin. Suomalaiset toivat alueelle tarinan mukaan itsensä ja rakennusperinteensä eli hirsiset savupirtit ja -saunat. Varaavien uunien ansioista niissä oli lämpimämpi asua kuin kylmissä taloissa.

Finnskogenin opintomatkalaiset majoittuivat Mattilan matkailutilalla. Kuvassa maisemaa matkailutilan pihalta.

 

Mattilan matkailtila osoittautui hyväksi opintomatkan majoituskohteeksi.

Suomalaismetsään tehty opintomatka liittyi Hämeen ammatti-instituutin metsuri- ja metsäpalveluiden tuottajan tutkintoon. Finnskogen -opintomatkassa yhdistyivät hirsitöiden opinnot, metsien monikäyttö sekä oppilaitoksen kansainvälinen toiminta. Matkalle lähti kuusi metsäalan monimuoto-opiskelijaa sekä HAMIn Evon yksikön henkilökunnasta lehtori Antti Tiilola ja ammatillinen ohjaaja Eemil Mäkelä.

  • Evolaisilla on pitkät perinteet erilaisten opintomatkojen järjestämisessä. Jo 1990-luvulla käytiin Vienan Karjalassa Venäjällä rakentamassa hirrestä tsasounaa eli puukirkkoa. Nämä työmaat vaihtuivat verkostojen kautta opintomatkoiksi Ruotsiin. Finnskogenissa on käyty työskentelemässä eri kohteilla jo vuodesta 2004 lähtien, Hämeen ammatti-instituutin lehtori Antti Tiilola kertoo.
Savutuvan korjaus oli Finnskogenissa opintomatkan pääasia vuonna 2022. Työ jatkuu myös ensi vuonna.

Finnskogenissa rakennettiin ennen korona-aikaa hirsinen vaellussauna. Kevään 2022 opintomatkan työkohteena oli vanha savutupa, jota peruskorjattiin. Haastavaa työkohdetta tullaan jatkamaan tulevina vuosina, koska rakennus oli päässyt jo huonoon kuntoon, eikä kaikkea saatu kerralla korjattua.

  • Käytännössä työ oli alimpien hirsien purkamista ja uusien hirsien asentamista. Evon porukka jaettiin työryhmiin, joista osa teki savutuvalla korjaustoimenpiteitä ja osa valmisti lisää sopivia hirsiä tulevia työvaiheita varten. Myös meidän soppatykkimiehemme kohottivat työmotivaatiotamme herkullisilla maastolounailla työpäivien aikana, ammatillinen ohjaaja Eemil Mäkelä kiittelee.
Opintomatkalla korjattiin savutupaa ja tehtiin uusia hirsiä. Nurkkasalvoskuvasta erottaa vanhan ja uuden hirren erot.

 

Uuden hirren sovittelua.

 

HAMI – Kestävää ammattitaitoa.

 

Matka kesti kuusi päivää ja sen mahdollistivat Pauli Eerolan rahasto sekä Suomalais-Ruotsalainen kulttuurirahasto. Toiminta opintomatkalla oli kansainvälistä, sillä töissä oli mukana paikallisia toimijoita Ruotsista ja Norjasta. Evolaiset pääsivät tutustumaan Finnskogenin aiempiin työkohteisiin sekä alueen mielenkiintoiseen historiaan. Majoitus oli Mattilan matkailutilalla. Tila sijaitsi muutaman kilometrin päässä työkohteesta.

  • Opintomatkan työkielenä oli suomi, ruotsi, englanti sekä niiden kaikkien sekoitus. Pääsimme myös opettamaan paikallisille hiukan suomen kieltä. Viikko vierähti todella nopeasti. Mukavaa oli ja toisinaan jopa hauskaa! Kiitos onnistuneesta reissusta kuuluu kokonaan tälle mahtavalle porukalle opiskelijoista yhteistyökumppaneihin. Vaikka työpäivät olivat pitkiä, niin tunnelma säilyi rentona loppuun asti. Täytyy myöntää, että onnistuneen opintomatkan rima on nyt asetettu todella korkealle. Ensi keväänä lähdetään taas uudestaan reissuun!, iloitsevat Antti Tiilola ja Eemil Mäkelä Hämeen ammatti-instituutista.
Tietoisku Flolperstorp-savutuvasta.

Lisätietoja:

Hami, metsäala.

Pauli Eerolan rahasto mahdollisti opiskelijoiden matkan. 

Suomalais-Ruotsalainen kulttuurirahasto mahdollisti henkilökunnan matkan. 

  • Instagram @fondensverigefinland
  • Facebook @kulturfondensverigeochfinland tai #fondenrahasto

Mattilan matkailutila. 

Teksti: Hämeen ammatti-instituutti, lehtori Antti Tiilola, ammatillinen ohjaaja Eemil Mäkelä ja kehittämispäällikkö Kirsi Sippola.

Kuvat: Árpád Sailo, Martti Kolkka ja Eemil Mäkelä.

Leave A Reply