Päivi Lilja: ”Työllä on merkitystä”

0

Kettukin toiminnanjohtaja Päivi Lilja ajaa kehitysvammaisten, autistien ja laaja-alaisista oppimishäiriöistä kärsivien oikeuksia kuvataiteen harjoittamiseen.

Erityistaidetoimintaa edistävän Kettukin toiminnanjohtaja Päivi Lilja iloitsee työstään ja pitää sitä silminnähden merkityksellisenä.

”Olen unelmatyössäni, ja onneksi tajuan nauttia siitä”, Lilja sanoo.

”Tehtäväni on mahdollistaa erityistä tukea tarvitsevien henkilöiden kuvataiteen tekeminen. Kettuki perustettiin vuonna 2002 ajatuksesta, että jokaisella on oikeus taiteen tekemiseen”, sanoo Lilja.

Lilja on kouluttautunut ensin lastenohjaajaksi ja työskennellyt muun muassa Tampereen yliopistollisessa keskussairaalassa lastenosastoilla leikkitätinä. Vuonna 2003 hän valmistui lavasteartesaaniksi Tyrvään käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksesta ja työskenteli sen jälkeen Hämeenlinnan Teatterissa ja Verkatehtaalla teatteritekniikan parissa. Lasten ja nuorten kulttuurikeskus ARXissa Lilja toimi useamman vuoden teknisenä tuottajana ja suoritti samalla teatteritekniikan ammattitutkinnon.

Samoihin aikoihin heräsi haave auttavammasta työstä. Hän haki Hämeen ammattikorkeakouluun opiskelemaan sosiaalialaa ja valmistui vuonna 2014.

”Imin opiskeluissa tietoa kuin sieni. Siitä on ollut tässä työssä paljon hyötyä. Paras anti on kuitenkin varmaan ollut asioiden jäsentelyn taito.”

Kettuki ajaa erityisryhmien oikeuksia

Kettuki on Hämeenlinnasta käsin toimiva erityistaidetoiminnan valtakunnallinen edunvalvontajärjestö. Se pyrkii edistämään kehitysvammaisten, autistien ja laaja-alaisia oppimishäiriöitä omaavien henkilöiden taiteen tekemistä ja taiteen esille pääsyä. Kohderyhmään kuuluu kymmeniä tuhansia ihmisiä Suomessa.

”Työ on monipuolista, erittäin itsenäistä ja vaatii monipuolista osaamista. Kysymykset, joita ratkomme ovat aika monimutkaisia. Tässä tarvitaan sosiaalialan, terveysalan, koulutuksen ja taiteen tuntemista”, sanoo Lilja.

Hyvä vauhti päällä

Erityistukea tarvitsevien taiteilijoiden edunvalvonnassa edetään Liljan mukaan tällä hetkellä isoin harppauksin. Mäntän joka kesä pidettäville kuvataideviikoille tuli valituksi viime kesänä kolme Kettukin Vuoden taiteilijaa. Samoin Jyväskylässä ja Vantaalla koko syksyn menossa oleviin kahteen suureen taidenäyttelyyn valittiin mukaan erityistukea tarvitsevia taiteilijoita.

”Kymmenessä vuodessa asiat ovat menneet paljon eteenpäin. Tulevaisuus näyttää valoisalta. Teemme koko ajan verkostossa työtä esimerkiksi kulttuurin yhdenvertaisen rahoituksen puolesta”, sanoo Lilja.

Monilla paikkakunnilla erityistä tukea tarvitsevien aikuisten mahdollisuudet päästä mukaan taidetoimintaan ovat heikot. Mahdollisuus harrastaa, kehittää itseään taiteilijana tai saada siitä elantonsa riippuu paljon, missä päin Suomea sattuu asumaan. Pääkaupunkiseudulla vaihtoehtoja on runsaammin. Parhaillaan esimerkiksi Kuopiossa ja Porvoossa ollaan perustamassa taidestudioita, ja Kettuki on apuna työssä.

Monenlaista toimintaa

Kettukin toimintaa on myös järjestää Suomessa taidenäyttelyitä. Taideohjausta se järjestää erilaisten kurssien muodossa sekä tekee kansainvälistä yhteistyötä projektien ja hankkeiden kautta.

Kettukin rooli on olla taidetoiminnan mahdollistaja, vaikuttaa päättäjiin ja edistää eritystä tukea tarvitsevien oikeutta taiteen tekemiseen. Varsinaista työ- ja päivätoimintaa järjestävät pääsääntöisesti kunnat, mutta myös järjestöt, kansalaisopistot ja yksityinen sektori.

”Monille erityistukea tarvitseville taide on tärkeä tapa ilmaista itseään”, Lilja sanoo.

Työ muuttaa omaa maailmankuvaa

Lilja on ollut työssään viitisen vuotta. Lisätäkseen omaa osaamistaan, hän päätti opiskella johtamista. Tuoreet johtamisen erikoisammattitutkintopaperit Hämeen ammatti-instituutista hän sai taskuunsa syyskuun lopussa. Tutkinto teki Liljan mukaan näkyväksi sitä, mitä hän on jo oppinut arjen työssä.

Nykyinen työ on paitsi antanut, myös opettanut Liljaa paljon. Ihmiset ovat arvokkaita omana itsenään.

”Itse olen oppinut kärsivällisyyttä. Tämä on hyvin palkitsevaa työtä ja on vaikuttanut varmaan omaan maailmankuvaani. Näen ihmisissä aika lailla sen hyvän puolen.”

Leave A Reply