Tuotesijoittelua parhaalla paikalla

0

Kauppa varmistaa heräteostokset sijoittamalla tuotteita päätyhyllyihin ja keskikäytävälle. Siitä tuotteet sujahtavat helpoimmin ostoskoriin. Nykyisin tuoteisijoittelua on myös verkossa.  Noin vuosi sitten Amatzon ja Peacock ottivat käyttöön virtuaalisen tuotesijoittelun suoratoistopalveluihin. Ole siis valppaana myös verkossa!

Lähes jokainen meistä on törmännyt houkuttelevaan myyntipöytään, jota ei voi vastustaa! Siinähän lukee, että tasarahalla! Eihän tällaista tilannetta voi ohittaa ja niinpä pöydältä sujahtaa kolmen hammastahnatuubin erä kympillä ostoskärryyn. Taitavalla tuotesijoittelulla saadaan parempaa myyntiä ja siksipä kauppias sijoittaakin päätyhyllyihin ja keskikäytäville parhaat houkuttimet. Siellä väki virtaa ja ostokset solahtavat kärryihin kuin itsestään.  Tällä kaikella on tarkoitus lisätä tuotetietoisuutta, rakentaa tuotteen mielikuvaa ja lisätä heräteostoksia. Mutta miten sitten tuotesijoittelu tapahtuu digitaalisessa ympäristössä, jossa altistumme houkutuksiin aivan yhtä paljon kuin perinteisessä kivijalkamyymälässä?

Tuotesijoittelulla tarkoitetaan tuotteen, palvelun tai tavaramerkin sijoittamista audiovisuaaliseen ohjelmaan vastiketta vastaan. Suomessa Traficom valvoo markkinointia niin televisiossa, radiossa kuin tilausohjelmapalveluissa. Kuluttaja-asiamies valvoo mainonnan eettisiä periaatteita ja alaikäisten suojelua. Kaiken takana on lainsäädäntö (Laki sähköisen viestinnän palveluista 917/2014).

Kun vihdoin olemme oppineet, että tuotesijoittelusta ilmoitetaan ohjelman lopussa tai siitä käytetään omaa merkintää, tuleekin uutta. Nimittäin reilu vuosi sitten Amatzon ja Peacock ottivat käyttöön virtuaalisen tuotesijoittelun suoratoistopalveluihin. Tämä suorastaan nerokas ratkaisu ei tunne rajoja, sillä kaikkiin suoratoistopalveluihin saadaan lisättyä jälkikäteen huomaamattomasti tuotesijoittelua. Kun vielä tehdään verkkoseurantaa, saadaan selville kunkin ostomieltymykset ja voidaan tehdä täysin räätälöityä tuotesijoittelua reaaliaikaan. Tämä palvelu ei ole ehkä aivan heti jokaisen toiminimiyrittäjän listalla, mutta se on hyvä pitää mielessä. Hinnat halpenevat vähitellen ja tarjontaa tulee varmasti muillekin suoratoistopalveluille kuin Amatzonin omistamalle Primelle.

Muutoksen kesyttäjä -hanke

Blogin kirjoittaja työskentelee Hämeen ammatti-instituutin yrittäjyyden lehtorina sekä Muutoksen kesyttäjä -hankkeen asiantuntijana. Muutoksen kesyttäjä -hanke on Euroopan Sosiaalirahaston, Hämeen ELY-keskuksen, HAMK Smart -tutkimusyksikön ja Hämeen ammatti-instituutin rahoittama kehittämishanke. Hanketta koordinoi HAMK Smart -tutkimusyksikkö ja HAMI toimii hankkeen osatoteuttajana. Hankkeen kesto on 1.8.2020-30.06.2023. 

Lähteet:

Kirjoittaja on Hämeen ammatti-instituutin yrittäyyden lehtori Katriina Peuhkuri.

HAMIn koulutustarjonta on laajaa. Kiinnostaako yrittäjäkoulutus, oman esimiestyön tai johtamisen kehittäminen? Linkistä pääset HAMIn sivuille.

Muutoksen kesyttäjä -hankkeen sivuilta pääset käsiksi hankkeen aikana tehtyihin videoihin. 

Leave A Reply