Tullaan tutuiksi – lähikuvassa HAMIn tuore vahvistus Kirsi Sippola

0

Tullaan tutuiksi -juttusarjassamme esitellään HAMIn uudistunut johtamisen ja yrittäjyyden tiimi kokonaisuudessaan. Tällä kertaa vuorossa lehtori Kirsi Sippola. 

Olen Sippolan Kirsi ja toimin Hämeen ammatti-instituutin Johtaminen ja yrittäjyys -tiimin uutena jäsenenä ja yrittäjyyden lehtorina. Koulutukseltani olen yhteiskuntatieteiden maisteri, MBA, tradenomi ja yrittäjätutkinnon suorittanut. Päädyin HAMIin, koska yrittäjyyden lehtorin paikka tuli auki ja koen, että olen sielultani yrittäjä. Lapsuudenkodissani oli aikoinaan montakin yritystä ja sitten myöhemmin puolisokin toimi sekä maaseutu- ja monialayrittäjänä, joten yrittäjyys ja sen edistäminen ovat verissä.

Asustelen Forssassa omakotitalossa 18-vuotiaiden kaksospoikien ja saksanseisoja Vikke-koiran kanssa. Pojilla on menossa autonasentaja- ja logistiikkaopinnoissa viimeinen vuosikurssi. Perheen lemmikki on Vikke-koira, joka ei todellakaan metsästä lajinomaisesti lintuja, vaan lötköttelee sohvalla ja odottelee herkkupaloja!

Työsarkana tänä vuonna pyörähtelen opettamassa ja ottamassa näyttöjä vastaan Evolla, Mustialassa ja Liikennealalla. Kaikissa teemana on yrittäjyys. On todella hienoa, kun pääsee toteuttamaan itselle läheistä ja tärkeää asiaa ja sparraamaan opiskelijoita yrittäjyyden mahdollisuuksista ja haasteista. Suomi kaipaa rutkasti lisää rohkeita yrittäjiä!

Johtamisen ja yrittäjyyden tiimissä toteutetaan johtamiseen liittyvää aikuiskoulutusta ja kehitetään uusia täydennyskoulutustuotteita. Teemme myös yritysten työhyvinvoinnin sparrausta mm.

Muutoksen kesyttäjä -hankkeessa. Hankkeen tavoitteet ovat 1) yritysten auttaminen jaloilleen koronan jälkeen, 2) yritysten henkilöstön ja yksinyrittäjien työhyvinvoinnin tukeminen sekä 3) verkoston ja vuorovaikutuksellisuuden vahvistaminen. Hankkeen toteutusaika on 1.8.2020 – 31.12.2022.

HAMI on tuttu, koska olen työskennellyt noin 20 vuotta sisaryrityksessä eli Hämeen ammattikorkeakoulussa eri tehtävissä. Viimeisimpänä olin HAMK Smart -tutkimusyksikön kehittämispäällikkönä ja yrittäjyystiimin vetäjänä.

Tuon HAMIin mukanani verkostoja, idearikkautta ja hanke- sekä kehittämisosaamista. Toivon, että uudessa työssäni pääsen mahdollisimman hyvin eri yksiköiden toimintaan mukaan ja kohtaan uusia mukavia työkavereita ja opiskelijoita.

Vapaa-ajallani lueskelen mielelläni sekä käyn salilla, uimassa ja Vikke-koiran kanssa lenkkeilemässä. Lisäksi intohimonani ovat lavatanssit😊

Leave A Reply