Tullaan tutuiksi! Esittelyssä tuore opintopalveluiden päällikkö Mika Heinonen

0

Tullaan tutuiksi -juttusarjassamme esitellään HAMIn  henkilökuntaa. Tällä kertaa lähikuvassa tuore opintopalveluiden päällikkö Mika Heinonen.

Moi!

Olen Heinosen Mika ja toimin opetuspalveluiden päällikkönä HAMI:ssa. Asustan vaimoni kanssa Hämeenlinnassa, mutta olen syntyjäni Hausjärven Ryttylästä. Aloin työt 1.4.2021HAMIssa ja työpisteeni on Korkeakoulukeskuksessa, Visamäessä. Tulin HAMIin Ammattiopisto Tavastiasta, jossa toimin opinto-ohjaajana. Olin Tavastian palveluksessa noin 20 vuotta ja osalle teistä olen tuttu HAMK:n opettajakorkeakoulusta, jossa toimin 3 vuotta opettajien kouluttajana (virkavapaalla Tavastiasta). Toimin Tavastialla kone- ja tuotantotekniikan lehtorina, osastonjohtajana ja viimeiset 7 vuotta opinto-ohjaajana. Opinto-ohjauksessa minulla ehti olla reilut 20 tutkintonimikettä perustutkinnossa.

Koulutukseltani olen DI-insinööri. Perusammattina on kone- ja tuotantotekniikka. Tätä tutkintoa ennen valmistuin insinööriksi Tampereelta ja ammatilliseksi opettajaksi Hämeenlinnasta. Insinöörin töitä kerkesin tehdä noin 10 vuotta ennen opettajakoulutusta. DI-pintojen jälkeen opiskelin vielä opinto-ohjaajaksi ja ammatilliseksi erityisopettajaksi Hämeenlinnassa. Vaimon kanssa on nyt tehty sopimus, että enää ei aloiteta tutkintoon johtavaa koulutusta. Saa nähdä miten käy…

Opettajana olen ollut läheisesti mukana kehittämässä erilaisia tutkintoihin liittyviä asioita. Kun aloitin opetustyön Tavastialla 2000-luvun alussa, alkoivat ensimmäiset kokeilut työssäoppimiseen. Niiden ja ammattiosaamisen näyttöjen (nuorten näytöt) kehitystyössä (AEL/Alvar-hankkeet) alkoi matkani opetussuunnitelmiin. Olen ollut kirjoittamassa valtakunnallisia ja koulukohtaisia tutkinnon perusteita kone- ja tuotantotekniikkaan. Aikuisten näyttöjen (PT ja AT) tehtävän tekemisessä ja testaamisessa kone- ja tuotantotekniikkaan olen ollut mukana AEL:n kehittäjäryhmässä. Viimeisin opetussuunnitelmiin liittyvä asia on oppikirjojen kirjoittaminen. Olen ollut kolmen kone- ja tuotantotekniikan perustutkintoon liittyvän oppikirjan työryhmissä, joista viimeisin kirja julkaistiin viime kesänä. Yhteistyötä olen tehnyt paikallisten oppilaitosten ja oppilaanohjaajien kanssa oppilaitoskäynneillä.

Harrastuksen kautta minut löytää ”romustelemassa” erilaisilla rompetoreilla ja iltaisin autotallista ropaamassa konepyöriä ja autoja. Kesäisin minut voi tavata griiniltä puttaamassa palloa ja talvisin lyömässä palloa (erikokoisia) verkon yli.  Kesällä mökkeily vie pääsääntöisesti viikonloput!

Tehtäviäni HAMI:ssa on mm. koordinoida opiskelupalveluita ja kehittää hakeutumis- ja opiskelupalveluiden prosesseja. Lisäksi oppivelvollisuuden laajennus työllistää lähiaikoina varmasti kohtuullisen paljon. Olen mukana myös TASSU- ja Yhdessä -hankkeissa.

Tällä noin 1 kk kokemuksella olen huomannut, että meillä HAMIssa on menossa monta hyvää kehityshanketta ja autan niiden eteenpäin saattamisessa omalta osaltani. Paljon on uusia asioita ja hyvällä yhteistyöllä pääsemme eteenpäin!

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Leave A Reply