Oppia Brysselin reissulta

0

Kulkeva-hanke järjesti benchmarkingreissun Brysseliin huhtikuussa 2024. Kylmä kevätsää oli matkalla mukana, mutta sitäkin hienompia kokemuksia ja lämmintä vastaanottoa retkeläiset kohtasivat erilaisissa tapaamisissa. Kanta-Hämeen silmät ja korvat Brysselissä on Krista Taipaleella, joka oli rakentanut mielenkiintoisen parin päivän ohjelman. Kantahämäläiset pääsivät vierailemaan Suomen EU edustustossa, EU:n parlamentissa, Häme EU officessa sekä Technische Scholen Mechelenissä. 

Kulkeva -hankkeen yhtenä tavoitteena on lisätä oppilaitosten, yritysten ja julkisten toimijoiden välistä yhteistyötä Kanta-Hämeessä. Matka oli mitä mainion tapa lisätä yhteistyötä toimijoiden kesken. Mukana oli Hämeen ammattikorkeakoulun, Koulutuskuntayhtymä Tavastian ja Hämeen ammatti-insituutin väkeä.

Suomen pysyvä edustusto

Suomen EU-edustustossa päästiin tapaamaan erityisasiantuntijat Pauliina Porkka ja Heidi Sulander. Edustustossa on 112 työntekijää, jotka ovat pääasiassa Helsingistä lähetettyjä virkahenkilöitä. Suomen EU-edustuston tapaamisen aiheina olivat muun muassa maahanmuuttoon ja EU:n koulutuspolitiikkaan liittyvät ajankohtaiset asiat. Brysselissä on edustuston lisäksi Suomen Belgian suurlähetystö sekä Suomen Nato edustusto.  Heidi Sulander kertoi, että Suomen edustuston päätehtävinä ovat: 1) edustaa Suomea Euroopan unionissa ja 2) edistää Suomen ja suomalaisten etuja osallistumalla ja vaikuttamalla EU päätöksentekoon.

Matkanjohtaja Krista Taipale Suomen EU -edustuston oven edessä Brysselissä.

Euroopan parlamentti ja MEP Sirpa Pietikäinen

Euroopan parlamentin tiukat turvatoimet alkoivat heti rakennuksen ovelta. Sisään ei pääse ilman, että asiasta on etukäteistieto parlamentissa. Jokaisen sisään astelevan on pitänyt etukäteen lähettää esim. tiedot passista, joka kysytään myös sisääntulon yhteydessä. Vierailijat saavat vierailijatarran ja heitä on vastassa parlamentin työntekijät. Kantahämäläiset saivat ohjaajikseen MEP Sirpa Pietikäisen avustaja Iida Ahosen sekä harjoittelija Petri Pesosen.

Euroopan parlamentti Brysselissä on vaikuttava kokonaisuus.

Lounastapaamisessa MEP Sirpa Pietikäisen kanssa juteltiin muun muassa Euroopassa olevasta radikalisoitumisen uhkasta. Äärioikeistolla on parhaillaan suuri kasvu, joka huolestuttaa ympäri Eurooppaa. Sirpa Pietikäinen muistutti kaikkia äänestämisen tärkeydestä. Sirpa on ollut 16 vuotta parlamentissa ja hän on ehdolla myös kesäkuun vaaleissa. Uusi parlamentti aloittaa heinäkuussa, jolloin uudet ja vanhat edustajat ovat paikalla.

Häme EU office

Häme EU Officen johtaja Krista Taipale tutustutti ryhmän Square de Meeus 1:ssä sijaitsevaan Häme EU officen toimistoon. Toimistorakennuksessa on kaksi työhuonetta Kristan ja harjoittelijan käytössä. Sen lisäksi yhteistyökumppaneilla on mahdollisuus vuokrata alakerran neuvottelutiloja. Häme EU Office on osa Hämeen liittoa. Krista on ollut Belgiassa noin 25 vuotta ja hänen johdollaan edistetään Kanta-Hämeen maakunnan ja sen toimijoiden elinvoimaisuutta, kansainvälistä näkyvyyttä ja kilpailukykyä Euroopan unioniin liittyvän toiminnan ja eurooppalaisen yhteistyön kautta.  Krista kertoi seuraavia syitä, miksi Kanta-Hämeen läsnäolo Brysselissä ja EU:ssa on tärkeää:

  • EU edunvalvonta, ennakointi
  • Rahoitusohjelmien hyödyntäminen
  • Kasvua ja kilpailukykyä ja kansainvälisyyttä kantahämäläisille toimijoille
  • Maakunnan kansainvälisyyden edistäminen
  • Kontaktit ja verkostot
  • EU taitoihin liittyvien asioiden vahvistaminen
  • Suoran EU:n rahoitusmäärän kasvattaminen.
Johtaja Krista Taipale esittelee Häme EU officen työtiloja Brysselissä.

Technische Scholen Mechelen

Viimeisenä vierailupäivänä kävimme noin puolen tunnin ajomatkan päässä Brysselistä. Mechelenissä sijaitsee katolinen ammattikoulu; Technische Scholen. Oppilaitosta ja sen hanketoimintaa esittelivät Dirk Goyvaerts sekä Connectiefin Charline Van Osselaer ja Ben Bruyndonckx. Kouluesittelyssä päästiin näkemään muun muassa metalli-, auto- ja graafisen alan opiskelijoita, opettajia sekä toimitiloja. Technische Scholenissa on poikia on noin 70% ja tyttöjä 30%. Opiskelijat tulevat lähietäisyydeltä ”kirkosta kahden kilometrin säteellä”. Belgialaiset ovat kuuleman mukaan erittäin suku- ja paikkauskollisia ja siitä syystä koulu valitaan läheltä omaa kotia.

Katedraali näkyy koulun katolta. Opiskelijat tulevat lähietäisyydeltä opinahjoon.

 

Koulun ylpeytenä oli mm. itse rakennettavat sähköauto ja -polkupyörä, jolla kisataan muita kouluja vastaan. Kuvassa Ben Bruyndonckx.

Kulkeva-hanke

Brysselin benchmatkan taustalla on Kulkeva-hanke, joka on kolmen oppilaitoksen yhteistoteutus Kanta-Hämeessä. Retkestä jäi hyviä oivalluksia ja yhteistyökumppaneita, joita voidaan hyödyntää tulevaisuudessa. Toimijoiden kesken on jo sovittu yhteisestä Brysselin purkupalaverista, jossa saadaan eri näkemykset opituista asioista vielä paremmin esille.

Kulkeva -hankkeen tavoitteet ovat:

  • edistää työperäistä maahanmuuttoa ja kansainvälisten maahanmuuttajien integroitumista Kanta-Hämeessä
  • löytää yhdessä ratkaisuja kv-opiskelijoiden sijoittumiseen alueelle ja sujuvampaan integroitumiseen suomalaiseen yhteiskuntaan
  • saada helpotusta kantahämäläisten yritysten osaajapulaan sekä työvoiman kohtaanto-ongelmaan
  • tavoitteena on myös lisätä oppilaitosten, yritysten ja julkisten toimijoiden välistä yhteistyötä Kanta-Hämeessä ja pyrkiä luomaan uusia oppimis-, työskentely- ja yhteistyömalleja yritysten, yhdistyksien ja oppilaitoksien välille

Toimenpiteitä kohdistetaan erityisesti teknologia-alojen (HAMK), majoitus- ja ravitsemusalan (KKT) ja luonnonvara-alan (HAMI) yrityksiin. Hankkeen pääkoordinoijana toimii Koulutuskuntayhtymä Tavastia. Hankkeen osatoteuttajat ovat HAMK Edu ja Hämeen ammatti-instituutti.

Rahoittaja: Hämeen liitto, kansallinen AKKE-rahoitus. Hankkeen aikataulu 1.4.2023-31.12.2024.

 

Lue lisää:

Suomen pysyvä edustusto EU:ssa, Brysselissä.

Euroopan unioni

MEP Sirpa Pietikäinen

Häme EU office.

Technische Scholen.

Hämeen ammatti-instituutti

Kulkeva-hanke

Teksti: Hämeen ammatti-instituutti  kehittämispäällikkö Kirsi Sippola, Kulkeva-hanke

Kuvat eri henkilöiltä ryhmämatkalta.

Leave A Reply