Olutpanimon rakennustyöt käynnissä Lepaalla

0

Lepaalle on rakenteilla uusi pienpanimorakennus Viinitilan yhteyteen. Panimo liittyy Hämeen ammatti-instituutin alkoholijuomien valmistuksen koulutukseen. Tuotantoassistentti Iida Oinonen kertoo, että ensimmäiset oluterät valmistunevat loppuvuodesta 2022. 

Elokuussa alkoi panimorakennuksen kunnostus. Rakennus on Lepaan Viinitilan yhteydessä, toisella puolen pihaa. Aiemmin rakennuksessa ovat toimineet mm. Lepaan sorvikoulu ja Lepaan Savipaja. 

  • Rakennustyöt ovat edenneet mukavasti. Ensimmäisenä sisälle tuodaan kylmätilan elementit ja sen jälkeen laitteistoa. Panimon uusien laitteiden osto kilpailutetaan, mutta Mustialassa aikaisemmin käytössä olleella pienlaitteistolla päästään hyvin alkuun, tuotantoassistentti Iida Oinonen Hämeen ammatti-instituutista kertoo. 
Lepaan panimorakennus on Viinitilan yhteydessä, toisella puolen pihaa.

Tällä hetkellä alkoholipuolen opiskelijoita on reilut neljäkymmentä henkilöä. Opetus on monimuotoista ja se koostuu koulutusjaksoista (2-5 pvä/kk) Lepaan viinitilalla, etäopiskelusta verkossa, opintoretkistä ja yritysvierailuista. Alkoholijuomien valmistuksen koulutuksessa on pakollisena elintarviketurvallisuuden hallinta sekä pakkaaminen ja varastointi.  

  • Valinnaisia opintoja ovat tilaviinien valmistus, hiilihapolliset alkoholijuomat, liköörit, tisleet ja pienpanimo-oluiden valmistaminen. Jokainen opiskelija valitsee kaksi tutkinnonosaa valinnaisia. Käytännössä on kuitenkin aika usein niin, että opiskelijat haluavat suorittaa kaikki valinnaiset, Iida Oinonen kertoo. 
Lepaan panimon rakennustyöt alkoivat elokuussa 2022.

Tilaviini- ja pienpanimokoulutusta on järjestetty Hämeen ammatti-instituutissa jo lähes 20 vuotta Lepaalla ja Mustialassa.  

  • Lepaan uusi panimo tuo opiskelijoille mahdollisuuksia nähdä enemmän oluen valmistusta sekä päästä käytännössä osallistumaan valmistusprosessiin paremmin, Iida Oinonen iloitsee.  

Hämeen ammatti-instituuttiin voi hakeutua suorittamaan osatutkintoja. Seuraava pienpanimo-oluiden valmistamisen koulutus on 1.10.-30.11.2022. Opiskelu on monimuotoista ja tutkinnon osan suorittamisesta saa osatutkintotodistuksen.  

  • Osatutkintojen suorittaminen on hyvä mahdollisuus niille, jotka eivät halua suorittaa koko tutkintoa. Voit kysyä vapaista paikoista suoraan Pirjo-Maija Koskiselta, Iida Oinonen kehottaa. 

Katso myös muut Hämeen ammatti-instituutin koulutusmahdollisuudet netistä. HAMIsta valmistuu ammattilaisia metsiin, meijereihin, maatiloille, liha-, puutarha- ja viheralalle. HAMIsta löytyy myös liikenneopettajuuden, johtamisen ja esimiestyön, mehiläistarhauksen, alkoholijuomien valmistuksen sekä golfkenttien hoitamisen koulutukset. 

 

Lue lisää: 

Hämeen ammatti-instituutti.

HAMI, alkoholijuomien valmistaminen.

Lepaan Viinitila. 

Voit kysyä koulutuksesta myös suoraan Pirjo-Maija Koskiselta, lehtori, pedagoginen koordinaattori /ammattitutkinnot Lepaa, +358400398074, pirjo-maija.koskinen@hami.fi 

Kuva: Paula Vanhatalo.

Teksti: kehittämispäällikkö Kirsi Sippola, Hämeen ammatti-instituutti.

 

Leave A Reply