Evon retkeilyalue – tule tutustumaan!

0

Suomessa on viisi ulkoilulailla perustettua valtion retkeilyaluetta: Evon, Ison-Syötteen, Kylmäluoman, Oulujärven ja Ruunaan retkeilyalueet. Ne ovat Metsähallituksen hallinnassa. Vuonna 2020 Evon retkeilyalueella vierailii noin 83 000 kävijää. Evo oli suosituin viidestä retkeilyalueesta. Tule tutustumaan Evon alueeseen! Retkeilemään pääsee koska vaan, mutta voit aloittaa tutustumisen myös Metsä & Retkeilytapahtumassa, joka on la 27.5.2023. Tapahtumassa on paljon mielenkiintoista ohjelmaa retkeilijöille.

Evon retkeilyalue on perustettu vuonna 1994. Evon retkeilyalue sijaitsee Etelä-Suomessa Kanta-Hämeen ja Päijät-Hämeen maakuntien alueella. Retkeilyalueen sijainti on Kanta-Hämeen maakunnan koillisosassa Hämeenlinnan kaupungin ja Päijät-Hämeen itäosassa Padasjoen kunnan alueilla kantatie 53:n varrella. Evon kylä kuuluu entiseen Lammin kuntaan, joka liitettiin osaksi Hämeenlinnan kaupunkia vuonna 2009. Retkeilyalueen pinta-ala on yli 8000 hehtaaria.

Evo on yksi viidestä valtion retkeilyalueesta ja ainoa Etelä-Suomen alueella. Valtion retkeilyalueet kuuluvat Metsähallituksen hallinnon alle. Retkeilyalueille tehtiin vuonna 2020 yhteensä 317 200 maastokäyntiä, joista Evolle suuntautui 83 100 maastokäyntikertaa (Metsähallitus). Maastokäyntimääriä Evolla seurataan elektronisilla kävijälaskureilla ja muutama vuosi sitten alueelle asennettiin kaksi uutta laskuria, jotka ovat etäluettavia. Evon alueella on myös Puolustusvoimien harjoitusalue ja Suomen vanhin metsäoppilaitos, joka on nykyään osa Hämeen ammattikorkeakoulua ja Hämeen ammatti-instituuttia.

Helsingistä Evolle on matkaa 145 kilometriä, Tampereelta 100 kilometriä ja Lahdesta 60 kilometriä. Hämeenlinnan rautatieasemalta matkaa Evolle on 45 kilometriä.

Valtion retkeilyalueiden maastokäyntikerrat vuonna 2020 (Metsähallitus).

Aloita Evon retkeilyalueeseen tutustuminen Metsä & Retkeilytapahtumassa 27.5.2023

Hämeenlinnan Evolla järjestetään lauantaina 27.5.2023 klo 10-18 Metsä & Retkeily -tapahtuma. Tapahtumassa on mukana sekä metsäalan että retkeilyalan toimijoita, kuten Ponsse oyj, Komatsu Suomi, Riihimäen teollisuuspalvelu, Stora Enso, Husqvarna, Hankkija, John Deere Forestry oy, Viisipuu Oy, Koskisen Oy, Metsämiesten säätiö, Evon luonto, Paraolympia liitto, Retkeilykoulu, Northern Lite, Satuaasin talli, Mielenmuutostila, Vanajavesikeskus, Riihimäen seutu, Hämeenlinnan Latu, Vaeltajankauppa, Integr Holding Oy, Hämeenlinnan seudun 4H, Metsähallitus, Riihimäen metsästysmuseo, Country Safari Lammi.

Metsä- ja retkeilytapahtumassa on kiinnostavaa ohjelmaa tarjolla sekä metsäalan ammattilaisille että luonnosta kiinnostuneille retkeilijöille sekä suurelle yleisölle. Tapahtumassa on myös maalaistori, josta voi ostaa herkkuja ja muita tuotteita kotiinviemisiksi. Evon kampus ja retkeilyalue tarjoavat hienot puitteet ensimmäistä kertaa järjestettävälle tapahtumalle. Aloita Evon retkeilyalueeseen tutustuminen ja tule mukaan 27.5. tapahtumaan!

Lähteet:

Metsähallitus

Ahonen, Eero (2022). Selvitys Evon retkeilyalueen esteettömyydestä, saavutettavuudesta ja matkaketjuista, Hämeen ammattikorkeakoulu, opinnäytetyö Liikenneala, insinööri (AMK), Riihimäen kampus,

Tutustu lisää:

Metsä ja retkeilytapahtuman järjestävät Hämeen ammatti-instituuttiHämeen ammattikorkeakoulu ja Evon uusi aika -hanke. Evon uusi aika -hankkeen toteutusaika on 1.6.2021-31.8.2023. Hanketta rahoitetaan REACT-EU-rahoituksella eli hanke on osa Euroopan unionin covid-19-pandemian tukitoimenpiteitä Kanta-Hämeessä. Rahoittajina ovat myös Euroopan aluekehitysrahasto, Hämeen liitto, Linnan Kehitys Oy ja Hämeen ammatti-instituutti. Kysy lisätietoja infoista tai tapahtumasta, Hämeen ammatti-instituutti, projektipäällikkö Katja Ekqvist, p. 0503496230 tai katja.ekqvist@hami.fi https://hami.fi/evon-uusi-aika/  tai https://linnan.fi/evonuusiaika/ 

Mukana tapahtumassa myös Vastuullinen, trendikäs ja kiinnostava metsäala somessa -hanke ja Metsäalan tunnettuuden lisääminen Evon Metsä & Retkeilytapahtuman avulla.  #mmsäätiö, Metsämiesten säätiö

HAMI, metsäala.

Hämeen ammatti-instituutti.

Leave A Reply