Ammatillisen opettajankoulutuksen lehtori Sanna Ruhalahti on kouluttautunut siivousteknikosta tohtoriksi. Häntä kiinnostaa syväosaamisen kehittyminen, jotta kaikki ei jää pelkäksi pintaraapaisuksi tässä ”heinäsirkkamielien maailmassa”.
Kun Sanna Ruhalahti valmistui parikymppisenä siivousteknikoksi Järvenpään kotitalousopettajaopistosta, hän ei olisi osannut arvata löytävänsä itsensä 28 vuotta myöhemmin Lapin yliopiston Castren-salista väittelemässä tohtoriksi.
Huhtikuussa hyväksytty väitöskirja käsittelee dialogisen yhteisöllisen syväoppimisen suunnittelua.
Siivousteknikon koulutuksen jälkeen Ruhalahti on saanut käteensä ammatillisen opettajan paperit Jyväskylästä sekä valmistunut restonomiksi (amk) Turusta ja tradenomiksi (YAMK) Satakunnasta.
”Kun valmistuin siivousteknikoksi, aika nopeasti siirryin kouluttajaksi. Intohimona oli kouluttaa ammattilaisia omalle alalle, ja se tuntui silloin unelmatyöltä. Kun on opetusalalla, jatkuvasti tulee halu oppia lisää, tietää enemmän ja kehittyä”, hän kertoo.
Ruhalahti on kouluttanut opettajia viimeiset 13 vuotta HAMKin ammatillisessa opettajakorkeakoulussa ja on siellä tällä hetkellä lehtorina.
”Omaan työhön on tullut vahvasti myös tutkimuksellinen osuus, ja halusin saada tutkijan pätevyyden.”
Kolmen D:n malli
Ruhalahden väitöskirja on laadullinen tutkimus, johon osallistui 76 ammatillista opettajaopiskelijaa HAMKista sekä 14 kansainvälistä opettajaa.
Tutkimuksen myötä Ruhalahti kehitti pedagogisen mallin DDD (Dialogical, Digital and Deep learning activities).
”Uskon, että syväoppimista syntyy dialogisessa yhteisöllisessä tiedonrakentamisessa. Haluan käyttää tässä nimenomaan näitä kaikkia sanoja. Se tarkoittaa jotakin muuta kuin perinteinen ryhmätyö”, Ruhalahti tiivistää.
Hän peräänkuuluttaa, että monissa opetuksen tavoitteissa on kirjattu oppimisen olevan sosiaalista, mutta valmennetaanko opiskelijoita siihen, että heillä on taidot rakentaa tietoa ja osaamista yhdessä?
Ruhalahti ei liputa pelkästään yhteisöllisen oppimisen puolesta, vaan oppimisprosessin eri vaiheissa tulee olla mukana myös itseopiskelua. Se auttaa opiskelija sisäistämään, mitä asiat tarkoittavat juuri hänen osaamisenaan, eivätkä jää pelkäksi pintaraapaisuksi.
Teeseihin kuuluu myös se, että opiskelijat voivat valita itselleen mielekkäitä, heidän oppimistaan tukevia digitaalisia ympäristöjä.
”Lisäksi nostan sen, että oppimistilanteet lähtevät autenttisista lähtökohdista. Opetus ei voi perustua pelkästään yksinpuheluun, vaan katsotaan, mikä sen porukan sen hetkinen osaaminen on, jotta päästään osaamistavoitteisiin”, Ruhalahti kertoo.
”Näitä elementtejä tarvitaan, jotta syntyy syväoppimista.”
Digitalisaatio rengin asemassa
Kun Ruhalahti aloitti tohtoriopiskelijana tutkimusprosessiaan, hän ajatteli, että digitalisaatio tulee olemaan siinä vahvemmassa osassa. Se häipyi kuitenkin koko ajan sivummalle.
”Tulin tietoisemmaksi siitä, että se on vain yksi väline, oppimisen mahdollistaja. Digitalisaatio on hyvä renki tässä heinäsirkkamielien maailmassa. Opettajankouluttajana ajattelen, miten opetuksen polkuja pitää suunnitella tietoisemmin suunnaten nimenomaan syväoppimiseen.”
Ruhalahdelle on herännyt nyt syvempi kiinnostus kouluttajien ja opettajien pehmeisiin taitoihin. Hänen haaveenaan onkin päästä tekemään tutkimusta, mitkä ovat todelliset tarpeet niille.
”Intrapersonaaliset, interpersoonalliset sekä sosioemotionaaliset taidot alkavat häviämään digitalisaation ja robotiikan alta. Pehmeämpää osaamista tarvitaan rinnalle. Ne jäävät usein sivuun.”
Ruhalahti haluaa levittää tietoa väitöstyönsä tuloksista, mutta perinteisiä luentokutsuja hänelle ei kannata lähettää.
”Täytyy toimia niin kuin ajatteleekin. Kauhistuksen paikka minulle on, jos tilataan kahden tunnin luento ilman mitään vuorovaikutusta ja odotetaan, että siitä syntyy syväosaamista.”
Hetki henkeä
Kun kertaa Ruhalahden ammatillista ja koulutuksellista matkaa tähän hetkeen, se vaikuttaa suorastaan hengästyttävältä. Seuraavaa uutta etappia kohti hän ei ole nyt hyppäämässä – ainakaan ihan heti.
”Kun oma mies ja ystäväpiirikin on töissä hyvin teknisillä aloilla, he eivät ymmärrä tällaista jatkuvan oppimisen halua. Nyt olen luvannut ainakin vähän aikaa olla paikoillaan”, Ruhalahti hymyilee.
Toki oppia on ollut tarjolla myös vapaa-ajalla: tänä kesänä hän lupasi miehelleen perehtyä vihdoin toden teolla veneilyn saloihin Päijänteellä. Suven aikana karttuikin tietoa ja taitoa muun muassa veneen käsittelystä, kartan lukemisesta, rantautumisesta, tuulien huomioimisesta sekä perämiehen ja kipparin vastuista.
Sanna Ruhalahden väitöskirja: https://lauda.ulapland.fi/handle/10024/63734
Teksti: Iiro-Pekka Airola
