Nyt se sitten tapahtui Suomessakin, ajatteli Leena Packalén ensimmäisenä, kun tieto Turun puukkoiskusta tuli julkisuuteen. Sittemmin hän on rajoittanut tietoisesti uutis- ja somekeskustelujen seurantaa aiheesta, ja suosittelee muillekin samaa.
Packalén on terveystieteiden lisensiaatti, kriisi- ja traumapsykoterapeutti ja terveysalan yliopettaja HAMKissa. Turun tapausta tutkitaan nyt terroristisessa tarkoituksessa tehtynä rikoksena, mikä on omiaan herättämään myös uudenlaisia pelkoja ja ahdistusta ihmisissä. Mieli janoaa tilanteessa myös tietoa, mutta juuri tätä mielitekoa Packalén säätelisi.
”Yksityiskohtaista tietoa on paljon saatavilla, mutta jos sitä seuraa kovin intensiivisesti, mieli saattaa kuormittua ja pelot vahvistua.
Vaikka kyseessä olisi uudenlaiseksi uhaksi arvioitu teko, Packalén kehottaa silti keskittymään niin sanottuihin rauhoittaviin tosiseikkoihin: tekijä on tiedossa ja viranomaisten hallussa, poliisi näytti tilanteessa toimintakykynsä, Suomessa tuomioistuin tekee oman tehtävänsä ja maassa on korkeatasoista sosiaali- ja terveysalan osaamista.
”Tällainen turvallisuuspuhe on tärkeää kaikille, mutta myös silloin, kun asiaa käsitellään lasten tai nuorten kanssa.”
Entä jos tapahtunut ahdistaa jopa siinä määrin, että yöunet menevät ja alkaa karttaa massatapahtumia tai julkisia paikkoja?
Paukut hyvään arkeen, neuvoo Packalén. Väliin voi lisätä ”vähän juhlaakin.”
”Turvallisuus on ensisijaisesti sisäinen kokemus, sitä voi vahvistaa itse kukin psyykkisellä työllä ja pohdinnalla. Jos pelko tai ahdistus jää silti päälle, kehottaisin hakemaan apua hyvin matalalla kynnyksellä.”
Tunteet ja järki auttavat selviytymään
Tapahtuneen jälkeen monet viralliset tahot toistivat julkisuudessa samaa viestiä: Nyt tulee säilyttää maltti ja välttää vastakkainasetteluja. Packalénin mielestä se on viisas neuvo, mutta ymmärtää, että sitä voi olla vaikeaa toteuttaa käskystä.
”On tärkeää tunnistaa tunteensa ja antaa sille nimi. Vasta sitten voi yrittää rauhoittaa kehoa ja mieltä. Vain rauhallinen mieli kykenee tuntemaan myötätuntoa, mikä on tässä tilanteessa kuitenkin tärkeää. Asiat eivät ole mustavalkoisia.”
Somekeskustelun Packalén näkee ongelmalliseksi, sillä siellä näyttäytyy usein tunne ilman järkeä, ”kiehuva mieli”. Kasvokkaisviestinnässä sosiaaliset normit jarruttavat tällaista käytöstä. Etenkin ihmisillä, jotka eivät olleet tilanteessa suoraan, tulisi tuntea vastuuta ja ottaa järki tunteen rinnalle. Tunteet yhdessä järjen kanssa auttavat meitä selviytymään.
”Somessa on se ongelma, että siellä on empatiavaje, jossain määrin myös käytösvaje”, Packalén huomauttaa.
Vaikka Suomessa tapahtuu paljon muitakin väkivallantekoja jatkuvasti, saattaa Turun tapauksesta nousta erityinen huoli – tuleeko tämän tyyppinen väkivalta osaksi suomalaista yhteiskuntaa?
Packalén vastaa nopeasti.
”Kriisit tuovat esille sen, että me emme hallitse elämää. Siitä huolimatta kaikkein tärkeintä on jatkaa sitä.”
Teksti: Jaana Siljamäki
