Jari Anufrijeff: ”Jos yrittäminen ei kannata, ideasi on ollut huono”

0

Jari Anufrijeff on juuri sitä, mitä pääkaupunkiseudun ulkopuolinen Suomi tarvitsee: uutta kehittävä yrittäjä, joka työllistää paikallisia nuoria.

Array

Karu toimistotila pikkukaupungissa joskus 2000-luvun alussa. Lattialla on patjoja, sillä neljän opiskelijamiehen päivät venyvät vielä vähän hahmottoman liikeidean parissa. Jääkaapilta kuuluu tölkin sihahdus, kun opiskelijaelämää ja bisnestä eletään samaan aikaan.

Kohtaus voisi olla it-maailmasta kertovasta televisiosarjasta, jossa tarinan kaari vie opiskelijapojat lopulta menestykseen. Eikä skenaariosta kaukana ollakaan, sillä näistä lähtökohdista ponnahtaneella forssalaisella myymälä- ja verkkokauppaohjelmistoyritys Nethitillä on nyttemmin noin 1,9 miljoonan euron liikevaihto, asiakkaina yli 200 verkkokauppayritystä eri puolilla Suomea ja yli 20 työntekijää. Toimiston seinällä on liuta tunnustuksia: Vuoden nuori yrittäjä 2013, Suomen Asiakastiedon Suomen vahvimmat -sertifikaatteja, sijoituksia Kauppalehden Menestyjät-listalla vuodesta 2011.

Nethit kirkastaa parhaillaan brändiään. Uusiksi ovat menneet nettisivu ja nimi. Virallisesti yritys on nyt Nethit Systems Ltd, sillä nimen pitää toimia myös ulkomailla. Tavoitteena on viedä toiminta ainakin Pohjoismaihin, aluksi luultavasti Ruotsiin.

Mutta ennen tätä kaikkea oli siis neljä nuorta miestä, jotka oli saattanut yhteen tietokonetekniikan opiskelut Hämeen ammattikorkeakoulussa, Forssassa. Heistä kaksi on edelleen mukana yrityksen toiminnassa, operatiivinen johtaja Harri Sahrakorpi, 38, ja toimitusjohtaja Jari Anufrijeff, 38.

”Harvemmin tuollaisesta pikkupoikien puuhastelusta mitään toimivaa tulee. Etenkin kun meitä oli alussa niinkin monta kuin neljä, piti tosissaan tehdä töitä, että siitä saatiin elanto kaikille”, Anufrijeff muistelee.

Tähän kaatuivat Anufrijeffin opiskelutkin. Kasaan hän kuitenkin sai 120 opintoviikkoa ja sen tärkeimmän: verkoston, josta löytyi erilaista osaamista ja intohimoa kanavoida osaaminen johonkin saldoa tuottavaan.

”HAMKista ei ole muuta kuin hyvää sanottavaa, sillä se tarjosi hyvät opiskelupuitteet ja opettajat sekä paljon oheistoimintaa.”

VAIN VAKITUISIA TYÖNTEKIJÖITÄ

Liikeidea hioutui matkan varrella niin, että nyt toiminnan ydintä on tarjota eri alojen yrityksille myymälä- ja verkkokauppaohjelmistoja tukitoimintoineen. Keskeinen oivallus oli yhdistää kassajärjestelmä ja verkkokauppa yhdeksi monikanavaisen kaupan softaksi. Kun myyntikanavat keskustelevat reaaliajassa keskenään, vältetään esimerkiksi tilanne, jossa verkkokauppa tarjoaa asiakkaalle tuotetta, jota ei sitten löydykään varastosta.

Yhteistyökumppaniksi löytyi Suomen Kassajärjestelmät Oy, nyttemmin SKJ Systems Ltd Oy.

”Tällä hetkellä samalla idealla toimivia järjestelmiä tarjoaa jotkut muutkin, mutta meillä on pitkä tekninen etumatka, sillä yhteistä softaa on kehitetty 15 vuotta. Lisäksi näiden kahden järjestelmän integraatio ja toimialojen kirjo asiakkaissa ovat meillä laajempia.”

Vaikka Anufrijeff ei kaunistakaan HAMKista valmistuneiden tilastoja, on hänenkaltaisensa juuri sitä, mitä toivotaan: uudella toimialalla toimiva menestyvä yrittäjä, joka ei karkaa pääkaupunkiseudulle vaan jää osaamisensa ja verkostojensa kanssa Forssaan työllistämään paikallisia. Ihan helppoa osaajien löytäminen ei kuitenkaan ole, minkä vuoksi hän toivookin tiiviimpää harjoittelijayhteistyötä entisen opinahjonsa kanssa.

”Meillä on tarvetta asiakaspalveluhenkisille teknisille myyjille, liiketoimintakonsulteille, koodareille, graafisen puolen osaajille, käyttöliittymäsuunnittelijoille, verkkomarkkinoijille, tietokantaosaajille… Firma on vielä sen verran pieni, että täällä sitten tarttuu monenlaista osaamista.”

Tähän mennessä Nethit on rekrytoinut paljon työntekijöitä Forssan ammatti-instituutista, mikä on tarkoittanut näille nuorille ensimmäisiä vakituisia työpaikkoja.

”Meillä ollaan vain vakipaikoilla. Vaikka työntekijöiden löytäminen pienellä paikkakunnalla on hankalaa, kääntöpuolena on se, että täällä ollaan kilpailun puuttuessa työnantajauskollisempia.”

Uusasiakashankintaa varten Nethitillä on kuitenkin toimisto ja työntekijä myös Helsingissä.

”YRITTÄMINEN EI OLE SUOMESSA VAIKEAA”

 

Anufrijeff on melko tyypillinen itseoppinut yrittäjä, jota ajaa intohimo omaan tekemiseen.

”Minun opiskeluaikoinani yrittäminen ei ollut muotia, kuten nyt. Jos olisin oppinut luennoilla perusasiat, kuten yhtiömuotojen erot, verotusasiat sekä palkkaamiseen liittyvät vastuut ja velvollisuudet, olisi alku toki ollut helpompi. Kun on aina ollut tietokoneiden ja netin kanssa tekemisissä, ei tiedon oma-aloitteinen opiskelu ollut kuitenkaan ylivoimaista.”
Anufrijeff on oppinut myös paljon Nuorkauppakamarista, liikemiesyhdistyksestä ja yrittäjinä toimivilta kavereilta eli sanalla sanoen verkostoitumalla.

”Toisin kuin sanotaan, yrittäminen ei Suomessa mielestäni ole vaikeaa. Jos yrittäminen ei kannata, ideasi on ollut huono. Siitä ei voi lähteä, että koko ajan pitää onnistua 110-prosenttisesti, että homma toimii.”

Yrittäjyyttä suunnittelevia Anufrijeff kehottaakin tekemään raakaa laskentaa kannattavuuden selvittämiseksi. Idealla, tuotteella tai palvelulla pitää olla pääosin kahta asiaa: skaalautuvuutta ja jalostusarvoa.

”Yrittäjyyden ei toki tarvitse rajoittua yhteen ideaan, jos energiaa ja organisointikykyä riittää. Olen tehnyt päätyöni aina Nethitissä, mutta vuosien aikana sivussa on syntynyt yli kymmenen muuta erilaista liiketoimintaa verkkokaupoista ravintola- ja kiinteistöalaan.”

Yrittäjänä onnistuminen vaatii toki paljon myös psyykeltä.

”Näissä hommissa masentuu helposti, jos stressinsietokyky on alhainen. Pitää kestää vastoinkäymisiä ja pystyä keskittymään olennaiseen.”

Mikään kliseinen yritysohjus Anufrijeff ei ole. Puutaloon remontoidun firmansa edustalla hän on pikkutakissaankin helposti lähestyttävä. Kotitalonsakin hän on rakennuttanut käytännössä firman takapihalle.

”Tontti oli iso ja joku sanoi, että rakenna siihen talo. Mä sitten rakensin.”

Teksti: Jaana Siljamäki

Leave A Reply