Päivi Laaksonen siirtyi Aalto-yliopiston apulaisprofessorin paikalta tutkijayliopettajaksi HAMKiin. Vaakakupissa painoivat mahdollisuus tehdä soveltavaa tutkimusta ja kätevämpi sijainti.
Hämeen ammattikorkeakouluun on rekrytoitu viime aikoina monia uusia tutkijayliopettajia. Yksi heistä on Aalto-yliopistosta joulukuun alussa siirtynyt Päivi Laaksonen. Hän on tutkinut biopohjaista nanoteknologiaa ja oli ennen HAMKia materiaalitekniikan apulaisprofessorina Aallossa.
Ammattikorkeakoulussa häntä houkutteli pääsy soveltavan tutkimuksen äärelle.
”Olen ollut pitkään perustutkimuksen parissa ja nyt kiinnostaa nähdä soveltavaa tutkimusta. Akateemista tutkimusta pitää paljon myydä ja markkinoida, täällä tutkimus lähtee suoraan yritysten tarpeesta. Valmiita hyviä yrityskontakteja on paljon”, Laaksonen sanoo.
HAMKin puolesta puhui myös sijainti. Laaksonen perheineen asuu Hyvinkäällä.
”Bongasin, että lähempänä kotia on kiinnostava, omaa osaamista vastaava työ tarjolla. Arki helpottuu, kun työmatkat sujuvat nyt helpommin ja nopeammin”, Laaksonen kiittää.
Laaksonen itse opiskeli Otaniemessä Teknillisessä korkeakoulussa fysikaalista kemiaa, erityisesti sähkökemiaa. Hän jatkoi suoraan tohtoriopintoihin ja väitteli kymmenen vuotta sitten aiheenaan jalometallisten nanopartikkeleiden sähkökemialliset ja optiset ominaisuudet. Käytännössä se tarkoitti kulta- ja hopeananopartikkelien ominaisuuksien tutkimista. Jalometalleja voidaankin käyttää monessa kohteessa.
”Esimerkiksi Iittalan Mariskooleissa punainen on kallein väri. Se johtuu siitä, että lasimassassa on käytetty kultapartikkeleita. Kyseessä on ikivanha menetelmä, jota on käytetty esimerkiksi lasimaalauksissa”, Laaksonen kertoo käytännön esimerkkinä.
Paluu juurille
HAMKissa Laaksonen työskentelee tutkijayliopettajana HAMK Tech -tutkimusyksikössä, materiaalien pitkäaikaiskestävyyttä tutkivassa tiimissä. Varsinaista opetusta hänellä on toistaiseksi vähemmän, ja tehtävät keskittyvät hankkeiden edistämiseen. Tavoitteena on myös lisätä julkaisutoimintaa ja syventää tutkimusta.
Uudessa tehtävässään Laaksonen työskentelee pitkästä aikaa taas niiden asioiden parissa, joita alun perin opiskeli.
”Toimin useita vuosia kasvikemistien ja molekyylibiologien kanssa, nyt tämä on tavallaan paluuta omille juurille sähkökemian ja metallien pariin.”
Bioalan kokemus on perua Aalto-yliopistosta, missä Laaksonen työskenteli viisi vuotta kemian tekniikan korkeakoulussa biotuotteiden ja biotekniikan laitoksella. Sitä ennen hän oli viisi vuotta VTT:llä biotekniikan tutkimuksessa. Tutkimuksen kohteena ovat olleet kaiken aikaa nanomateriaalit.
Bio tulee ohutlevyihinkin
Biopohjaisten materiaalien tuntemukselle on käyttöä myös ohut- ja teräslevyjen pinnoittamisessa, kun materiaaleille haetaan pitkäaikaiskestävyyttä.
”Yritykset haluavat korvata biopohjaisilla materiaaleilla levyjen pinnoitteissa käytettäviä synteettisiä materiaaleja. Se on iso kiinnostuksen kohde alalla tällä hetkellä”, Laaksonen kertoo.
Laaksonen on itse kiinnostunut luontopohjaisista väriaineista. Hän tutki niitä Aalto-yliopistossa ja mietti, miten niitä voidaan käyttää kankaiden värjäämisessä.
”Niitä voitaisiin varmasti käyttää myös pinnoitteissa. Väriaineita voi saada puuteollisuuden sivuvirroista, peltokasveista ja jopa mikrobeista. Vielä se ei kuitenkaan ole taloudellisesti kannattavaa. Bio- ja kiertotalouden yhdistelmä on silti tulevaisuutta ja väripigmentit ovat osa sitä.”
Laaksosen haaveena onkin HAMKissa auttaa teollisuutta sen isossa haasteessa, biotalouden materiaalien hyödyntämisessä.
”Tärkeää on olla avoin kaikenlaiselle yhteistyölle. Jos jotakuta kiinnostaa miettiä ihan uudenlaisia pinnoitteita tai materiaaleja, niin olen avoin keskustelemaan”, Laaksonen sanoo.
Tutkimuksessa eroja
Entä mitä eroa on olla tutkijana yliopistossa tai ammattikorkeakoulussa?
”Ammattikorkeakoulussa mennään teollisuuden tahdissa ja tutkimukset ja selvitykset tehdään nopeilla aikatauluilla. Yliopistossa tutkimusta tehdään pitkäjänteisemmin”, Laaksonen sanoo ja jatkaa:
”Yliopistolla tutkimus on pääosin julkista ja siinä haetaan uusinta uutta. AMK:ssa taas tutkimus lähtee yritysten tarpeesta ja soveltamisesta ja on osin luottamuksellista. Toki täälläkin tavoitteena on luoda uutta.”
Laaksonen arvelee, että akateemisessa maailmassa myös stressi saattaa olla kovempaa, kun kilpailua käydään usein työkavereitakin vastaan. Ammattikorkeakoulussa sisäistä yhteistyötä tuntuisi olevan enemmän.
Jotta työasioista osaisi irrottautua, jokaisella on siihen oma maailmansa. Laaksosen irtaantumiskeino työpaineista on luonto, puutarhan hoitaminen sekä käsityöt. Niihin hän purkaa omaa energiaansa ja lataa akkuja uusiin projekteihin. Perheen päiväkoti-ikäiset lapset huolehtivat osaltaan, ettei tekemisestä ole vapaa-ajallakaan puutetta.
