Heli Rainio: ”Sairaanhoidon osaaminen tuki yrittäjäksi lähtöä”

0

Sairaanhoitaja Heli Rainiolla yrittäjyys on ollut mielessä lapsesta asti. Oman terveysalan osaamisensa hän päätti valjastaa uudenlaiseen työkäyttöön ja perusti oman yrityksen, Ensiapulaisen.

Array

Sairaanhoitaja Heli Rainiolla oli takanaan pitkä kokemus sairaanhoitajan työstä, kun hän päätti lähteä yrittäjäksi. Hän halusi, että hoitotyössä olisi mahdollisuus antaa potilaalle enemmän aikaa kuin työajat hoitosektorilla yleensä mahdollistavat. Lisäksi päätökseen vaikutti halu saada lisää joustoa työn ja perheen aikataulujen yhdistämiseen.

Rainion yritys Ensiapulainen tarjoaa kotihoitoa ja sairaanhoitajan palveluita ihmisille suoraan kotiin. Asiakkaiksi käyvät kaikki lapsiperheistä vanhuksiin. Samoin tehtävät voivat vaihdella verinäytteiden ottamisesta ompeleiden poistoon ja yleiseen voinnin tarkistamiseen. Tarvittaessa hän auttaa kotitöissäkin samalla reissulla, jos asiakas tai omaiset niin haluavat. Monipuoliseen tarjontaan kuuluu myös lastenhoitoapua tai vaikka ensiapukurssin järjestäminen.

Rainiolle on tärkeää pitää kiinni sairaanhoitajan etiikasta ja omista periaatteistaan, kuten ajan antamisesta ihmiselle hoitotyön ohessa. Jos asiakkaalle on vaihdettava vaikkapa tukiside, niin samalla hänellä on aikaa kuunnella hetki potilaan muitakin asioita.

Takana monipuolinen kokemus

Yrittäjäksi hakeutuminen hoitoalalta on suhteellisen harvinaista ja vaatii rohkeutta. Yrittäjäpolulle lähdön mahdollisti se, että Rainiolla oli monipuolinen kirjo sairaanhoidon kokemusta. Sairaanhoitajaksi hän valmistui parikymmentä vuotta sitten.

Uransa alkuvaiheessa Rainio työskenteli ensin Hämeenlinnan pääterveysaseman vuodeosastolla ja sen jälkeen keskussairaalassa eri osastoilla.

”Aluksi olin keikkatöissä monella osastolla sisätaudeista silmäosastolle. Siinä näki paljon asioita ja niistä jäi paljon käteen. Olin myös kirurgialla, mutta sisätaudit kiinnostivat eniten, ja valmistumiseni jälkeen työskentelin enimmäkseen siellä.”

Myöhemmin Rainio siirtyi yksityisen puolen terveyskeskukseen tekemään sekä hallinnollista työtä että potilastyötä.

”Oli ihanaa, kun oppi tuntemaan ihmiset ja sai hoitaa koko perhettä. Samalla oppi tietämään mitä kylillä oli menossa, ja miten se vaikutti terveyskeskuksen potilaskäynteihin.”

Uran varrella kokemusta hänellä on kertynyt myös ikäihmisten erilaisista hoitolaitoksista.

Rainio halusi kuitenkin saada lisäpätevyyttä, ja opiskeli Hämeen ammattikorkeakoulussa aiemman sairaanhoitajakoulutuksensa päälle AMK-pätevyyden. Lisäopinnot HAMKin hyvinvointiosaamisen yksikössä hän suoritti vuodessa ja valmistui tänä syksynä. Koulutus päivitti jo hankittua osaamista ja toi myös palikoita johtamiseen ja yrittäjyyteen.

Yrittäjyys lapsuuden haave

”Yrittäjyys on ollut minulla lapsesta saakka mielessä. Kun vuosi sitten opiskelin muun ohessa ensiavun kouluttajaksi aloin miettimään, mitä kaikkea osaamisellani voisin tehdä. Päätös yrittäjäksi lähtemisestä syntyi lopulta viime keväänä parissa viikossa.”

”Terveydenhoidon yksinyrittäjiä on jonkin verran, mutta ei paljon. Suoraan koulunpenkiltä tällä alalla ei mielestäni voi yrittäjäksi lähteä. Ammattitaito pitää oppia ensin jossakin”, Rainio sanoo.

Terveydenhoitoalan yrittäjänä palveluntarjoajan on ilmoittauduttava erilaisiin rekistereihin. Samoin luottamuksellinen suhde potilaisiin on ensiarvoisen tärkeää. Yrittäjällä on oltava myös vakuutukset kunnossa, ja talousasioita on opeteltava ja ymmärrettävä.

Avuksi ihmisille

Vuoden lähetessä loppuaan Rainiolla on kokemusta omasta yrityksestä muutama kuukausi. Alkutuntuma on positiivinen, vaikka yrittäjyyteen lähtö tarkoittaakin usein heittäytymistä epävarmuuteen. Tuleva soteuudistus voi lisätä töitä yksityisille yrityksille ja tuoda Rainion kaltaisille toimijoille lisää mahdollisuuksia. Viestiä on kuulunut, että työtä voi olla tarjolla liiankin paljon.

Itse työstä Rainio on pitänyt. Hänellä on myös selkeät haaveet tulevaisuudelle.

”Toivottavasti saisin tehdä monenlaista työtä. Työtarjontaa olisi sopivasti, jotta voisin pitää kiinni niistä arvoista, joiden vuoksi lähdin tähän. Pystyisin antamaan sen, minkä ihminen tarvitsee.”

 

Mia Jouslehto

Leave A Reply