Afrikka-hankkeet siirtyivät verkkoon – tältä se tuntuu arjessa

Yhteistyöverkostomme arjen työ on jatkuvaa kriisistä selviytymistä. Olisiko tarvetta, onko meillä aikaa ja jaksammeko miettiä sitä, että uuteen tilanteeseen meidän pitäisi ehkä vastata uusilla keinoilla – ei välttämättä niillä, joita hankesuunnitelmiin kirjoitimme, kirjoittaa tutkijayliopettaja Eija Laitinen. Hän koordinoi useita itäisessä ja eteläisessä Afrikassa käynnistyneitä, biotalouspohjaista yrittäjyyskoulutusta kehittäviä monivuotisia hankkeita.

Koronavirus alkoi määrittämään olemistamme ja työn tekemistä noin vuosi sitten. Olen koonnut koronan tuomia muutoksia ja uuden normaalin herättämiä ajatuksia omaan hankekoordinaattorin työhöni liittyen.

Afrikka-toimenpideohjelma hyväksyttiin osaksi HAMKin strategiaa keväällä 2020. Olemme käynnistäneet useita mittavia hankkeita itäisessä ja eteläisessä Afrikassa. Olimme varautuneet käyttämään verkkoa tukivälineenä kasvokkain tapahtuvan yhteistyön rinnalla. Uusi todellisuus on sitä, että kaikki on verkossa. Olemme rakentaneet yhteistyön muotoja, luoneet keskinäistä verkostoa ja luottamusta ja samaan aikaan kaikissa yliopistoissa on kamppailtu uuden arkitodellisuuden kanssa.

Koronaviruksen aallot ovat iskeneet partnerimaihin eri tahdissa.

Ensimmäisenä käynnistyvän hankkeen aloittamiseen pyysimme ja saimme lykkäystä. Lykkäyksen aikana hyväksyimme todellisuuden siitä, että meidän on löydettävä tapa edistää hankkeita viruksesta huolimatta koska tuo ei-toivottu tuntematon oli jäämässä keskuuteemme määrittelemättömän pituiseksi ajaksi. Koronavuoden aikana meillä kaikilla on kehittynyt taito ja rutiini käyttää etätyökaluja, mutta verkkoyhteydet ja käytössä olevat etätyökalut yhä kuitenkin rajoittavat Hämeenlinnan ja Afrikan välistä yhteyttä.

Meillä Suomessa on koneet, toimiva verkko ja tuki digi-opettajille ja -oppijoille. Kumppaniyliopistoissamme laitteita on osalla opettajista, verkossa on katvealueita, opiskelijoilla ei ole laitteita eikä rahaa verkkoaikaan. Verkko-opettajan tuki rajoittuu monesti siihen, että neuvotaan kuinka tallentaa luennot pdf-muotoon ja ladataan Moodleen.

Verkko on toisaalta mahdollistanut suuremman joukon osallistumisen, eikä verkossa kustannuksia synny samalla tavalla. Olemme saaneet hankkeisiin alusta asti opiskelijoita vahvemmin mukaan, samoin yhteistyökumppaneita. Tämä rakentaa vahvaa ja laajaa pohjaa.

Verkkokokouksissa olemme yhdessä ja olemme saaneet paljon myös aikaan, mutta kasvotusten tapaamisen kaipaus on suuri.

Odotamme oikeita yhteen kokoontumisia, toisen näkemistä ja koskettamalla tervehtimistä, kasvojen ja ilmeiden näkemistä. Toisen työ- ja elinympäristöön tutustumista.

Ilmastonmuutos, digitalisaatio, kaupungistuminen ja globalisaatio muokkaavat maailmaa. Näiden lisäksi nyt tämä sotaan verrattu sukupolvikokemus jättää monta jälkeä. Yksi näistä on se, että Afrikan oppimisen kriisi syvenee entisestään. Yhteistyöverkostomme arjen työ on jatkuvaa kriisistä selviytymistä. Olisiko tarvetta, onko meillä aikaa ja jaksammeko miettiä sitä, että uuteen tilanteeseen meidän pitäisi ehkä vastata uusilla keinoilla – ei välttämättä niillä, joita hankesuunnitelmiin kirjoitimme?

Epätasa-arvo konkretisoituu

Korona on koskettanut myös konkreettisemmin meidän hankeyhteisöämme. Olemme kuulleet suruviestejä ja myötäeläneet tilanteita, kun yhteistyökumppaniemme lähipiirissä on sairastuttu. Kaikille meidän tiimissä nämä viestit ovat olleet kosketuksia siihen koronatodellisuuteen, jossa taudista suojautuminen on liki mahdotonta, sairaalaan pääsy ei ole selvää ja taudista toipuminen on epävarmaa.

Rokotteille on saatu myyntilupia ja rokotukset on aloitettu. Myös afrikkalaiset kumppanimme odottavat rokotetta. Toteamme yhdessä ääneen rokotteen tärkeyden, mutta emme taida uskaltaa pohtia, koska rokote on todellisuutta köyhissä kumppanimaissamme. Tunne konkreettisesta epätasa-arvoisuudesta ahdistaa, himmentää iloa tulevasta rokotteesta ja pakottaa kohtaamaan kysymyksen omasta roolista suhteessa vaurauteen ja varattomuuteen.

Juuri tällä hetkellä esimerkiksi joka kymmenes Sambiassa tehty testi on positiivinen. Testauskapasiteetti on hyvin rajallinen, varsinkin maaseudulla ja monia sairastumisia pidetään ”vain” flunssana. Läheisistä ja omasta terveydestä huolehtiminen vaatii voimia ja rohkeutta. Olemme sopineet, että hankkeet etenevät juuri siinä tahdissa kuin voimavaroja riittää, terveyteen ja hyvinvointiin liittyvät asiat ovat kaikkein tärkeimpiä.

Tunnelmaa hallitsevat ainakin hetkittäinen alakulo, pelko ja epävarmuus.

Pohjavirrassa on kuitenkin halu ja vahva usko kykyymme löytää yhdessä uusia ajattelun virtoja, tapoja käsitellä monimutkaisia asioita ja sitä voimaa, jota tarvitaan hankkeiden tavoitteena olevan hyvän koulutuksen, hyvän elämän ja oikeudenmukaisen yhteiskunnan rakentamiseen – yhdessä.