Miten ohjelmoin itseni opiskelemaan?

0

On aika luonnollista, että kysymykseni tuntuu aluksi oudolta. Eihän ”koodaus” liity mitenkään oppimiseen? Kun mietimme asiaa tarkemmin niin huomaamme, että meillä kaikilla on tapamme tehdä asioita, esim. jokapäiväisiä rutiineja. Suurimman osan niistä olemme itse valinneet, osa on muotoutunut ulkoisten muuttujien ansiosta. Tätä voisi kutsua osaksi ”elämisen ohjelmaa”. Samalla tavoin myös tapamme opiskella on muotoutunut sellaiseksi, jolla olemme saavuttaneet nykyiset tiedot ja taidot. Tärkeä huomio kaikessa tässä tulisi olla se, että mitään ei ole, missään nimessä, kiveen kaiverrettu. Voit muuttaa asioita. On siis erittäin perusteltua esittää jatkokysymys ”Miten ohjelmoin itseni opiskelemaan paremmin?”. Ja Kyllä. Oppimisen ei tulisi koskaan loppua.

”- Onko opiskelusoftasi päivityksen tarpeessa?”

Jokaisen oppimisen tarina on erilainen.

Itsereflektio omasta opiskelustani johtaa nopeasti huomioon siitä, että oma opiskelun taito muistutti uimisen sijaan enemmän pinnalla pysymistä / kellumista lukion loppumetreille asti. Se tärkeä noste, jolla tähän asti oli selvitty, oli kiinnostus eri oppiaineita kohtaan. Tämä siitäkin huolimatta ettei mikään niistä tuntunut erityisemmin vetävän minua puoleensa. Yo-kirjoitusten lähestyessä alkoi ”räpiköinti” jolla irtosi valkolakki ja pääsykokeiden kautta opiskelupaikka yliopistosta. Viimeistään tässä vaiheessa huomasin itsekin kuinka kehno oma opiskelun taitoni oli. Alkoi opiskelun oppiminen. Opettajana toivon, ettei oppilaitteni tarvitse kulkea kulkemaani polkua pitkin. On nimittäin olemassa helpompiakin reittejä.

Lukio-opiskelun aikana oppilaille tulisi muotoutua opiskelusta jonkinlainen ”perusohjelma”. Miten tehdä tunnilla itselle oppimiseen riittäviä muistiinpanot? Kenen viereen menisin istumaan tunnilla, ettei oppitunnit menisi pelkästään höpöttämiseen? Kuinka suunnitella päivittäinen ajankäyttö tasapainoiseksi kotitehtävien tekemisen ja vapaa-ajan suhteen? Miten henkisesti ja fyysisesti valmistautua jokaiseen koeviikon kokeen suorittamiseen? Opintokokonaisuudet rupeavat olemaan lukiossa sitä kokoluokkaa, että niiden hallitseminen vaatii enemmän tasaista suorittamista jakson aikana, kuin koepäivää edeltävää loppukiriä.

Pyysinkin Fysiikka 8 kurssin opiskelijoita esittämään vuokaavio muodossa millaisena he näkevät oman kokeeseen lukuprosessin. Jokainen prosessi voidaan esittää vuokaaviona, jolloin pystytään havainnollistamaan sen toiminta askel askeleelta. Samalla huomataan asiat/muuttujat, jotka vaikuttavat prosessin loppu tulemaan. Tärkeänä informaationa voidaan pitää myös sitä milloin (missä prosessin vaiheessa) muuttujat vaikuttavat lopputulokseen. Tästä havainnosta päästään takaisin suunnittelupöydälle ja ohjelman kehittämiseen. Millä tavoin voin vaikuttaa muuttujiin, että prosessi toimisi paremmin?

Hallita epäjärjestystä vai minimoida epäjärjestyksen vaikutus?

Nykypäivän maailma pitää sisällään suunnattoman määrän häiriötekijöitä, jotka toimivat muuttujina meidän jokapäiväisissä prosesseissa. Se, miten olemme ohjelmoineet itsemme toimimaan häiriötekijöiden vaikutukseen, vaikuttaa koettuun lopputuloksen. Itse huomasin omassa opiskelussa / opiskelun vaikeudessa ongelmallisena juuri häiriötekijöiden hallitsemisen. Lopputulos oli se, että niistä piti päästä eroon. Lukemisympäristö tentteihin valmistaumisessa vaihtui häiriötekijöitä kuhisevasta opiskelijakämpästä kirjaston hiljaisuuteen.

”Meneekö kaikki asiat kerralla kuntoon? – Ei mene.”

Yleistäen voidaan sanoa, että jos tiedostat ongelman ”koodissasi”, keksit sille konkreettisen ratkaisun ja toimit sen mukaan, olet ohjelmoinut itseäsi uudestaan.  Oma reittini oli jopa tuskallisen pitkä, mutta kantoi hedelmää pitemässä juoksussa.  Ja kyllä. Päivityksiä joutuu tekemään useasti. Ja kyllä. Joskus askel eteenpäin tuntuu vievän kaksi taaksepäin.

Oppilaiden tuotokset ovat heidän näkemyksiään heidän nykyisestä opiskelusoftasta. Koko tehtävän tarkoitus oli saada heidät tiedostamaan sen olemassa oleminen ja huomata se, että he voivat vaikuttaa kyseisen prosessin sisältöön ja lopputulokseen. Tieto, jota näin jälkikäteen ajatellen, olisin itse tarvinnut silloin, kun itse olin lukiossa.

Vuokaavio1

Vuokaavio2

vuokaavio3

Vuokaavio4

Vuokaavio5

Vuokaavio6

Vuokaavio7

Vuokaavio8

Vuokaavio9

Leave A Reply