Koodausta myös korkeakouluarkeen

0

Olen jo jonkin aikaa tuntenut tarvetta tutustua koodauksen/ohjelmoinnin minulle hyvin tuntemattomaan maailmaan. Onnekseni sain osallistua tähän oman korkeakouluyksikköni järjestämään ja kollegani toteuttamaan koulutukseen. Toimin opettajana liiketalouden alalla, jossa digitaidoista, robotiikasta ja tekoälystäkin puhutaan paljon ja niihin liittyvän ammattiosaamisen edistämistä pidetään tärkeänä. Ohjelmoinnin opiskelu ei kuitenkaan vielä kuulu tutkinnon osaamiskuvauksiin käytännössä millään tavalla. Tämä on selkeä kehittämisen kohde, jota aion tutkintomme uudistamisprosesseissa edistää.

Koodausta kouluarkeen -koulutuksen ohjelmointikokeilun päätin tehdä aiheeseen innoittavana tilaisuutena kahdelle kollegalleni, josta toinen on opettaja ja toinen markkinoinnin suunnittelija. Kokeilun tavoitteena oli herättää keskustelua koodausosaamisesta ja osoittaa myös omien, tässä koulutuksessa saamieni kokemusten kautta, helppo tapa päästä alkuun ja ymmärtää ohjelmoinnin rakenteita ja ajattelutapaa.

Kokeilu toteutettiin 30.11.2018 kahden tunnin aikana. Tilaisuuden aluksi osallistujat kirjoittivat lapuille koodaukseen liittyviä ajatuksiaan ja mielikuviaan. Näiden perusteella päättelin, että osallistujien lähtötilanne oli hyvin samankaltainen kuin omani:

  • jotain, mitä pitäisi ainakin ymmärtää
  • kohta lapset on parempia kuin mä
  • paljon mahdollisuuksia
  • tulevaisuuden kansalaistaito
  • Angry Birds, Clash of Clans
  • Linda Liukas

Näistä ajatuksista virinneen yhteisen alkukeskustelun jälkeen esittelin visuaalisen ohjelmointisovelluksen (Scratch) ja peräkkäisrakenteen (Tommi Saksan materiaalien avulla). Olin pyytänyt osallistujia tuomaan omia sarjakuvia mukanaan, joista löytyikin yhteinen ohjelmointiharjoituskohde. Hyvin nopeasti nämä digitaidoiltaan taitavat kollegani ryhtyivät tekemään harjoitusta ja tekivät tahoillaan erinäköiset animaatiot. Harjoituksen aloittaminen tämän sovelluksen avulla oli selkeästi helppoa ja tekeminen tuossa lyhyessäkin ajassa hauskaa ja oivalluttavaa.

Kokeilun päätteeksi kysyin vielä palautetta tämän pienen tutustumisen jälkeen. Myös niissä oli paljon samankaltaisia tunnelmia kuin mitä itse olen tämän koulutuksen aikana tuntenut.

  • ei pelottavaa!
  • opiskelijoille samanlainen
  • ajankohtainen ja tarvittava taito
  • tulevaisuuden perustaito tarvitaan
  • upeeta, mahtavaa, superia

Huomasin selvästi myös sen, että osallistujat olivat iloisia ja ylpeitäkin noista pienistä itsetehdyistä animaatioista ja halusivat esitellä niitä muillekin. Tämä visuaalinen ohjelmointi on siis helppo ja kannustava tapa aloittaa tutustuminen aiheeseen, joka pelkän mielikuvan kautta voi vaikuttaa vaikealta tai jopa tylsältä. Oppiminen on parhaimmillaan hauskaa ja kun työn tuloksetkin ilahduttavat, on varmemmin innostunut oppimaan lisää.

Riitta Ikonen

Leave A Reply