Ensiapu valmiudessa Tekijä 2019 opinto-ja rekrytapahtumassa

0

Kirjoittajat: Tiina Paija, Minna Salmela ja Jenni Tuominen

Toteutimme projektityönä Hamkin Tekijä 2019 opinto-ja rekrytapahtumaan ensiapupisteen, josta vastasimme myös koko tapahtuman ajan. Tapahtuma oli työllistymisen, oppimisin ja verkostoitumisen suurtapahtuma. Se keräsi yhteen alueen opiskelijat,  työnhakijat, oppilaitokset ja yritykset. Aamupäivän ohjelma oli suunniteltu Hämeenlinnan alueen 8-9 luokkalaisille ja iltapäivän ohjelma puolestaan lukiolaisille ja toisen asteen opiskelijoille. Tapahtuman kävijämääräksi oli arvioitu 1500-2000 hlöä ja ensiapuvalmiuden suunnittelu pohjautui tapahtuman pelastussuunnitelmaan.

Aamu alkoi reippaassa tunnelmassa ja jo ensimmäisen tunnin aikana pisteelle tulikin kävijöitä, laastarin tarve oli kova. Aamupäivän aikana olimme varautuneet esisijaisesti siihen, että varsinkin yläasteikäisillä jää usein aamiainen syömättä ja tämä aiheuttaa huonoa oloa sekä verensokerin laskua. Ensiapupisteestä löytyi siis verensokerimittari ja pillimehuja.

Päivän aikana pisteessä kävi ihmisiä, osa vain juttelemassa ja osa hakemassa apua muun muassa pieniin haavoihin. Yleisissä keskusteluissa puheenaiheeksi nousi se, kuinka tärkeässä osassa on EA piste. Vaikka kyseessä olisikin rauhallinen päivätilaisuus, niin EA pisteen tuoma turvallisuudentunne on tärkeä ihmisille. Oleellista  onkin ehkäistä tapaturmia, varautua niihin ja edistää omaa sekä muiden terveyttä. Nämä kaikki kokonaisuutena ovat osa ensiapua ja näillä asioilla voidaan ennaltaehkäistä suurta osaa tapaturmista. Vaikka ensiavun ohjeet muuttuvat ja uudistuvat jatkuvasti, on toiminnan keskeinen ajatus kuitenkin pysynyt samana. Tärkeintä on välittäminen, halu ja valmius pysähtyä auttamaan kanssaihmistä. Tavallisimpia ensiaputilanteita ovat arjen pienet tapaturmat tai tilanteet, joissa ihminen tuntee olonsa heikoksi tai avuttomaksi.

Suunnitellessamme ensiapupisteen mitoitusta ja sitä, mihinkä asioihin pystymme itsenäisesti vastaamaan ja missä tarvitsee kääntyä 112 puoleen, käytimme apuna tapahtumaan laadittua pelastussuunnitelmaa, joka oli myös lähetetty eri viranomaistahoille.  Tavoitteena oli pystyä vastaamaan pienistä ensiapua vaativista tilanteista kuten: pienistä haavoista, venähdyksistä, nyrjähdyksistä, mahdollisista pyörtymisistä ja verensokerin heilahteluista. EA -pisteelle oli myös varattu tila, johonka oli tarvittaessa mahdollista tulla huilaamaan.

Olimme EA-pisteessä varautuneet kuvajulistein kertomaan muutamista ensiavun toimenpiteistä. Saimme myös television kautta pyörimään ohjevideon 112 Suomi-sovelluksen  lataamisesta ja opastimme ja kehotimme tapahtuman yleisöä lataamaan puhelimiinsa tämän sovelluksen. Yllätyimme myös siitä, että monet olivat tietoisia sovelluksesta ja ladanneet sen puhelimiinsa.

Ensiapupisteen pitäminen erilaisissa tapahtumissa, on  hyvä kokemus. Pääsimme hyvin harjoittamaan opittua teoriaa käytännössä. Toiminnassa nousee myös esiin suuria kysymysmerkkejä. On hienoa, että asiakkaita on pisteellä, mutta toisaalta EA piste on sellainen, että sinne ei toivoisi asiakkaita.

Ensikertalaista ensiapupisteen pitäminen hieman jännitti , mutta se kannattaa ajatella opettavaisena tilanteena. Toimimme kolmen hengen tiiminä, joten ihan yksin ei tarvinnut asioita kohdata. Tiimityö on erittäin hyvä apu tilanteessa kuin tilanteessa. Ensiaputaito on taito, jota jokainen tarvitsee jossakin vaiheessa elämäänsä.

 

Leave A Reply