Teea matkalla puutarhuriksi Hämeen ammatti-instutuutti Lepaan yksiköstä

0

”Yksi suurimmista syistä lähteä opiskelemaan puutarha-alaa oli rakkaus viherkasveihin”

 

Asuntolan huone on sisustettu kodikkaaksi viherkasveilla.

 

 

Opiskelu innostaa kasvattamaan myös omia viherkasveja

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Teea on syntynyt Riihimäellä, asunut Ryttylässä  lapsuutensa ja opiskellut Vaasassa ja Aarhusissa Tanskassa.

  •  Teea on 28-vuotias ensimmäisen vuoden puutarhatalouden opiskelija. Ennen Lepaalle tuloa hän oli töissä kesän Grönlannissa ja sitä ennen hän asui Tukholmassa 2,5 vuotta.
  • aikaisemmalta koulutukseltaan Teea valmistui kansainvälisen kaupan tradenomiksi vuonna 2017. Sekä on  myös opiskellut Vaasan yliopistossa pohjoismaisia kieliä 2 vuotta, mutta siellä opinnot jäivät vähän kesken.
  • Kielitaito: Äidinkieleni on suomi, puhun sujuvasti ruotsia ja englantia. Ymmärrän jonkin verran tanskaa ja norjaa. Osaan myös muutaman sanan grönlantia.
  •  .
  • Puutarhuriksi Lepaalla, miten löysit tiesi tänne?

  • ”Luulen, että tarinani on aika yleinen (tai sitten ei, heh). Kaipasin elämääni jotain uutta ja ihmeellistä tylsien toimistotöiden jälkeen. Olen aina tykännyt kukista ja ihaillut kauniita puutarhoja. Luulen, että viherpeukaloisuus kulkee suvussa. Molemmat mummoni sekä äitini ovat kunnon viherpeukaloita.” – kertoo Teea.

 

Kuinka kuljet Lepaalle?

-Kuljen pääasiassa Lepaalle autolla, junalla ja bussilla. Riippuen viikosta.

Asuntolassa asutaan tiiviissä yhteisössä, kuinka asuminen on sujunut?

– Meidän kerroksessamme asuu tosi kivoja ja ihania tyyppejä. Yhteisasuminen pelotti alussa, sillä minulla on ollut muutama huono kokemus yhteisasumisesta nuorempana. Asun omassa huoneessani, en usko, että pystyisin enää tässä iässä jakamaan pientä huonetta. Tarvitsen omaa rauhaa.

Mielenkiinnon kohteet opiskelussa ja puutarhassa?

  • Olen kiinnostunut melkein kaikesta! Haluaisin oppia kaikesta kaiken. Se välillä hankaloittaa elämää, sillä kaikkeen ei kuitenkaan riitä aika. Haluaisin oppia enemmän erityisesti vihanneksista ja juureksista, kukkien sidonnasta ja floristiikasta, luomusta, vihersisustamisesta ja kasvihuoneviljelystä. Pidän erityisen paljon teknologian tunneista, sillä siellä pääsee rassailemaan ja ajelemaan erilaisilla traktoreilla ja muilla ajoneuvoilla. Tykkään kyllä kaikista tunneista ja mielestäni opetuksen taso on todella laadukasta Lepaalla.
Ruohonleikkurinteroitusta teknologian tunnilla

Omat harrastukset:

  • ulkoilu, lukeminen, neulominen, leipominen, jooga. Rakastan ryhmäliikuntatunteja! Suosikkejani ovat kaikki Les Mills-tunnit. Toivoisin, että Lepaalla pystyisi käymään ryhmäliikuntatunneilla. Nuorempana harrastin noin kymmenen vuoden ajan tanssia, mm. jazz, popping, nykytanssi, nuorisobaletti, discoshow. Tukholmassa kävin house tanssitunneilla. Tahtoisin vielä tulevaisuudessa tanssia, etenkin house ja jazz kiinnostavat.

TOP-jaksosuuntautuu ulkomaille. Koska ja minne ja kuinka kauan? Miksi valitsit juuri sinne?

Lähden ensi syyskuussa Islantiin kymmeneksi viikoksi, jos kaikki menee niin kuin Strömsössä. Paikan nimi on Garðyrkjustöðin Akur. He viljelevät kasvihuoneessa mm. paprikoita, tomaatteja, kurkkuja, mangoldia ja banaaneja. Halusin erityisesti tänne, sillä he viljelevät useampaa kasvista ja hedelmää.

He tarjoavat minulle majoituksen ja kuulemma satunnaisesti myös ruokaa. TOP-paikka sijaitsee noin 90 kilometriä Reykjavikista, joten odotan innolla, että pääsen harjoittelun lomassa matkustelemaan ympäri Islantia.

Olen aina ollut erityisen kiinnostunut Pohjoismaista ja haaveenani on asua kaikissa Pohjoismaissa edes hetken. Islannin jälkeen minulla on jäljellä enää Norja (ja Färsaaret, jotka kuuluvat kyllä Tanskaan samalla tavalla kuin Grönlanti).

Teea Grönlandissa heinäkuu 2018

Tulevaisuuden suunnitelmat

-”Toivon, että tulevaisuudessa voisin työskennellä kasvitieteellisessä puutarhassa eksoottisten kasvien kanssa. Myös vihersisustaminen ja siihen liittyvät työtehtävät kiinnostavat. En suunnittele elämääni kovinkaan pitkälle, tai ainakaan tee tarkkoja suunnitelmia, sillä pidän elämän yllätyksellisyydestä ja siitä, ettei tiedä mitä elämässä tulee tapahtumaan. Elämä harvoin menee niin kuin on suunnitellut.”

Asuntola- ja vapaa-aikaohjaaja Benita Vaskelainen

 

 

 

 

 

 

Leave A Reply