Evon Onkimankankaan silta oli parhaat päivänsä nähnyt, oli aika tehdä uusi. Toimeen tarttuivat toisen vuosikurssin metsuriopiskelijat osana valinnaisia opintojaan.
Vanhasta sillasta otettiin mitat ja niiden perusteella tehtiin rakennepiirustukset. Samalla määriteltiin sillan kantavuus sekä tarvittavat rakennusmateriaalit. Vanhan sillan purku oli työläin vaihe. Seuraavaksi opiskelijat kävivät kaatamassa puut. Tukit kuljetettiin metsätraktorilla sahalle, jossa ne valmistettiin piirustusten mukaiseksi sahatavaraksi.
Työt saivat uutta kipinää, kun siirryttiin rakennusvaiheeseen. Projektin aikana sahattiin, naulattiin ja opittiin paljon uutta rakentamisesta. Samalla tuli kerrattua myös matematiikka ja fysiikka. Uusi silta on hieman entistä leveämpi ja vankempi. Siltaa taitaa käyttää useimmin retkeilijä, mutta se
kantaa myös metsäkoneet ja kuorma-autot.