Ympyrä sulkeutui

0

Jari Jussila opiskeli insinööriksi, ponnisti harrastuksen pohjalta yrittäjäksi, päätyi tutkijaksi ja väitteli lopulta tohtoriksi. Jussilan ura on mielenkiintoinen sekoitus luovaa yrittäjyyttä ja akateemista maailmaa. Viimeisin ura-askel tuo Jussilan takaisin kotikaupunkiin. Jo lukiossa Jari Jussila tiesi, että hänen työnsä tulee jollain tavalla liikkumaan it-maailmassa. Lukion jälkeen tuntuikin luonnolliselta lähteä opiskelemaan itseä kiinnostavaa alaa omassa kotikaupungissa Valkeakoskella. Jussila haki Hämeen ammattikorkeakouluun ja opiskeli automaatiotekniikan insinööriksi. Hän valmistui vuonna 2003.

Valmistumisen jälkeen pistin pystyyn toiminimen ja tein töitä sivutoimisesti palkkatyön ohessa. Tietotekniikkaa olin harrastanut jo pidempään ja tehnyt myös parille kuljetusliikkeelle it-hommia, kunnes minua pyydettiin perustamaan oma yritys, hän kertoo.

Yrittäjyys kulki rinnalla ja palkkatöissäkin hän ehti jonkin aikaa olla, kunnes aloitti jatko-opinnot Tampereen teknillisen yliopiston Porin yksikössä. Jussila ahkeroi samaan aikaan tuotantotalouden diplomi-insinööriopintojen kanssa oman yrityksensä parissa, toisen yrityksen toimitusjohtajana ja teki myöhemmin myös tutkijanuraa.

Sattumaa vai ei?

Valmistumisen jälkeen vuonna 2009 Jari toimi täysipäiväisenä konsulttina, kunnes ura nytkähti uuteen suuntaan vuonna 2010.

Eräs professori kysyi, olisinko kiinnostunut tutkimusprojektista, ja olinhan minä, Jussila nauraa ja pohdiskelee sattumien vaikutusta uraansa. Onnekkaita sattumia on tapahtunut paljon matkan varrella. Tietenkin minulla on ollut vahva visio, jota kohti olen mennyt, ja onnekkaat sattumat ovat tukeneet sitä. Olen tavannut oikeita ihmisiä ja avannut suuni. Oman osaamisen aktiivinen esille tuominen on tärkeää, Jussila vinkkaa.

Opiskelun ja oppimisen nälkä vain kasvoivat syödessä. Jussila alkoi lopulta valmistella väitöskirjaa, jonka perusta oli tutkimusryhmässä vuosien aikana syntyneissä artikkeleissa. Jussila tutki väitöskirjassaan, miten b–to–b -yritykset voisivat hyödyntää sosiaalista mediaa innovoinnissa ja tuotekehityksessä. Väitöskirjan loppuvaiheessa rauhoitin kaiken muun tekemisen, jotta saan työn valmiiksi. Joskus on tehtävä ratkaisuja pidemmän suunnitelman mukaan, vaikka nopeat voitot saattavat houkutellakin. Työn valmistumisen jälkeen lähdin taas mukaan yritystoimintaan, ja työskentelin määräaikaisissa projekteissa Tampereen teknillisellä yliopistolla ja viimeiseksi Jyväskylän yliopistossa, hän kertoo.

Kun aika on

Uusi käänne Jussilan työuralla tapahtui jälleen, kun Hämeen ammattikorkeakoulun yrittäjyys- ja liiketoimintayksikössä avautui keväällä 2018 mielenkiintoinen mahdollisuus. Määräaikaiset projektit ja yrittäjyys olivat olleet kiehtovia, mutta nyt Jussila oli valmis asettumaan paikoilleen. Hän oli jo kevään aikana tehnyt taloon pienimuotoisen paluun YAMK-kurssin vetäjänä ja kokemus tuntui hyvältä. HAMKin tarjoama tutkijayliopettajan työnkuva sopi Jussilalle täydellisesti, eikä vakituisen pestin tuoma rauhoittuminenkaan tuntunut hassummalta ajatukselta, kun samalla saisi luoda jotain täysin uutta. Jussila päätti hakea paikkaa ja sai sen.

Tehtävä on juuri sitä omaa ydinosaamisaluettani. Työssä yhdistyvät liiketoiminnan analytiikka, tietotekniikka ja talous. On kiehtovaa päästä tekemään uutta. Saan sekä opettaa että rakentaa omaa tiedolla johtamiseen liittyvää tutkimusryhmää. On mukavaa palata tuttuun taloon, joka on kehittynyt vuosien aikana paljon, Jussila mainitsee ja iloitsee erityisesti uudesta Hämeenlinnan korkeakoulukeskuksesta ja tiiviistä yhteistyöstä yrityselämän kanssa.

Jussilan mielestä opetus ja tutkimus integroituvat monella tavalla yhteen ja tukevat toisiaan. Tutkimuksessaan hän selvittää, miten yritykset voisivat ottaa dataa käyttöön ja hyödyntää sitä. Teen opettamistani asioista tutkimusta ja toisinpäin. Tutkimusideoita pääsee testaamaan ja miettimään opiskelijoiden kanssa. Ilman sitä, en olisi niin hyvä tutkija, hän tarkentaa.

Ihan kokonaan Jussila ei aio nytkään omia yritysprojektejaan jättää. HAMKin työn ohessa hän on mukana start up -yritys Moodmetricissä, joka tuottaa stressinhallintaan liittyviä palveluita. Jussilalla on itsellään aktiivitasoja mittaava, Kalevala-korun kanssa yhteistyössä toteutettu sormus sormessaan.

Jos olisin ollut aina tutkijana, en ehkä olisi pysynyt niin hyvin työelämässä mukana. Yrittäjä ei voi jäädä makaamaan, vaan on kehitettävä koko ajan itseä, mikä on ollut eteenpäin vievä voima myös tutkija- ja opettajamaailmassa.

 

Teksti on lyhennelmä Jenni Mannisen kirjoittamasta jutusta Ympyrä sulkeutui – Insinööri palasi tohtorina takaisin, joka on julkaistu HAMK Stories 2019 lehdessä.

Leave A Reply