Aikuisopiskelija: ”Työnantajan tuki helpotti projektia”

0

Oli alusta asti selvää, että työnantaja tukisi Mari-Leena Kankaanpään opiskelua, joka tähtäsi ylempään ammattikorkeakoulututkintoon. Kankaanpää päätyi tekemään lopputyönsä elintarviketurvallisuuden hallintajärjestelmien vaikutuksesta liiketoiminnalle nimenomaan työnantajansa Altia Rajamäen näkökulmasta.  Kankaanpään kohdalla oli myös itsestään selvää, että hän sai käyttää lopputyönsä tutkimusosan rakentamiseen myös työaikaansa.

Jo kouluun hakiessani keskustelin työnantajani kanssa ja pohdimme yhdessä lopputyöaihetta, joka hyödyttäisi sekä omia opintojani että yritystä. Ison urakan saavuttaminen vaati ponnisteluja myös vapaa-ajan sekä perheen osalta

Tarve päivittää osaamista
Kankaanpää on pohjakoulutukseltaan bio- ja elintarviketekniikan insinööri. Työuransa hän aloitti aikoinaan Valiolla sulatejuustojen tuotannossa. Hän työskenteli saman työnantajan palveluksessa myös muun muassa laboratorio- sekä työnjohtotehtävissä. Nykyisessä työpaikassaan Altialla Kankaanpää on viihtynyt jo yli kymmenen vuotta erilaisissa tehtävissä.
Pari vuotta sitten Kankaanpää alkoi opiskella Hämeen ammattikorkeakoulussa (HAMK) biotalouden liiketoiminnan kehittämistä. Tavoitteena ei ollut huikea nousukiito uralla, vaan tarve päivittää omaa osaamista.
– Kun tulin takaisin töihin vanhempainvapaani jälkeen, työtehtäväni olivat vaihtuneet työnjohdosta laatupuolelle. Halusin päivittää opiskelemalla omaa osaamistani. Ylempi ammattikorkeakoulututkinto oli ollut muutenkin tavoitteenani jo pidemmän aikaa, Kankaanpää sanoo

Kankaanpää valmistui viime vuoden joulukuussa. Hän kokee jo nyt, että opiskeluista on ollut monenlaista hyötyä hänen nykyisessä työssään.
– Opiskelu on avartanut omaa maailmankatsomustani. Teimme koulussa paljon ryhmätöitä ja kävimme hyviä keskusteluja toisten opiskelijoiden kanssa. On aina hyvin antoisaa nähdä asioita jonkun muunkin näkökulmasta kuin omastaan.

Vaativa loppurutistus
Kankaanpää nautti opintojensa projektiluontoisuudesta, johon ei kuulunut lainkaan tenttejä. Se auttoi myös oman ajankäytön suunnittelussa. Suurin rutistus käytiin lopputyön kanssa.
– Lopputyön tekeminen oli haastavaa ja välillä rankkaakin. Se vei paljon aikaa ja oli pitkälti yksin väkertämistä.
Tarvittiin roppakaupalla määrätietoisuutta ja suunnitelmallisuutta. Toisaalta ne olivat myös asioita, jotka veivät eteenpäin. Koska lopputyölle käytössä ollut aika oli perhearjen ja töissä käymisen lisäksi rajallista, Kankaanpään ei tarvinnut tilaisuuden tullen miettiä, huvittiko häntä avata tietokonetta vai ei.
– Kun mies vei lapset jonnekin, oli vain käytettävä oma aika hyödyksi ja edistettävä työn valmistumista.
Siitä, että Kankaanpään lopputyö oli suoraan kosketuksissa hänen omaan työhönsä, oli suuri apu.
– Työpaikallani tehtiin uutta elintarviketurvallisuusjärjestelmää samaan aikaan, kun kirjoitin lopputyötäni. Siitä oli itselleni paljon hyötyä. Sain paljon taustatietoa, joka syvensi tietämystäni. Ymmärsin myös paremmin sen vaikutusta asiakkaisiin.

Vaikka opiskeluaika oli vaativaa, ja omat harrastukset joutui laittamaan siksi aikaa kokonaan syrjään, siitä huolimatta Kankaanpää tekisi tuon kaiken uudelleen.
– Opiskelu virkisti omaa työntekoa ja elämää, mutta olen silti onnellinen, että se on nyt tehty.

Mari-Leenan vinkit:
1. Pilko yksi iso tavoite pienempiin osiin.
2. Selviytyäksesi urakasta mieti etukäteen, mistä vapautat siihen vaaditun ajan. Kuinka suuren osan ajastasi haukkaavat perhe ja työ? Entä pystytkö hyödyntämään omaa työaikaasi opintojesi edistämiseen?
3. Ruoki motivaatiotasi. Sen täytyy olla korkealla, jotta jaksat pinnistellä vaikeiden vaiheiden yli.
4. Ole sosiaalinen ja pidä yhteyttä luokkatovereihisi. Saat voimaa heidän kanssaan käydyistä keskusteluista.
5. Valitse projekti, jolla on suora yhteys omaan työhösi.

Teksti: Katja Nygård / Bauer Media
Kuva: Mari-Leena Kankaanpää

 

Leave A Reply