Vanhempainvapaalta uudelle uralle – lue vinkit alan vaihtoon

0

Kun Jenni Keravan oli tarkoitus palata vanhempainvapaaltaan takaisin töihin, vanhaa työpaikkaa ei ollut enää olemassakaan. Jenni Keravalle kävi samalla tavalla kuin monelle muullekin vanhempainvapaalta palaavalle.
– Olin ollut kahdeksan vuotta kotona lasten kanssa. Tuona aikana työpaikallani käytiin useat YT-neuvottelut. Kun olin vihdoin palaamassa takaisin työelämään, minulla ei enää ollutkaan yrityksessä sopivaa paikkaa, johon palata.

Se ei ollut pelkästään huono asia, koska oikeastaan Kerava kaipasikin vaihtelua aiempaan, tietokonepainotteiseen työhönsä. Tietojenkäsittelyn tradenomiksi Hämeen ammattikorkeakoulusta (HAMK) vuonna 2005 valmistunut Kerava oli jo lapsesta asti haaveillut arkkitehdin työstä. Hän oli aina ollut visuaalisesti lahjakas ja pitänyt piirtämisestä.

Olin kyllästynyt pelkän tietokoneen kanssa työskentelyyn. Tunsin kaipuuta lähemmäs luontoa. Rakensimme omakotitalon, ja sitä kautta kiinnostuin puutarhanhoidosta, kasveista ja kasvituntemuksesta.

Jenni tutki internetistä lähialueen koulutarjontaa. Sattumalta vanha opinahjo HAMK tarjosi rakennetun ympäristön koulutusta (ent. nimeltään maisemasuunnittelu), johon Jenni haki ja aloitti opiskelut Lepaan kampuksella syksyllä 2014. Matkaa kodin ja koulun välillä on noin 50 kilometriä.
Jenni ehti vanhempainvapaan ja irtisanomisajan jälkeen olla kahdeksan kuukautta työttömänä ennen kuin aloitti opiskelut.
– Pohdin erilaisia vaihtoehtoja työvoimatoimiston kanssa. Sielläkin minua kannustettiin opiskelemaan. Olen saanut opiskella omaehtoisen opiskelun tuella ja keskittyä yksinomaan opintoihini ja perhe-elämään.
– Minulla on 6-, 8- ja 10-vuotiaat lapset, joten kyllä haasteitakin on riittänyt. Perhe on tukenut opiskeluissani hienosti, vaikka välillä äiti onkin uppoutunut koulukirjoihin ja tietokoneen ääreen myös iltaisin ja viikonloppuisin.

Koulu tukee eri elämäntilanteissa
Keravan opinnot ovat edenneet vaiheeseen, jossa suorittamatta on enää toinen työharjoittelujaksoista ja opinnäytetyö. Harjoittelupaikka löytyi Riihimäen kaupungin katu- ja puistoyksiköstä, jossa Jenni pääsee osallistumaan Riihimäen puistojen kehittämiseen ja suunnitteluun. Osan opiskeluistaan hän on suorittanut etäopiskeluna.
– Koulu tukee hyvin opintoja erilaisten elämäntilanteiden mukaan. Siellä on ymmärretty ja oltu joustavia, Kerava kiittelee.
Alussa Kerava harkitsi jopa suorittavansa opintonsa kokonaan etäopintoina.
– Loppujen lopuksi olen tyytyväinen, etten tehnyt niin. Luennot ovat pääsääntöisesti olleet sen verran hyviä, että ilman niitä olisi jäänyt paljon asioita omaksumatta. Lepaan ihanaan miljööseen oli myös välillä mukava päästä tapaamaan opiskelutovereita sekä opettajia.
Valmistumisensa jälkeen Kerava aikoo suunnata joksikin aikaa palkkatöihin kartuttamaan työkokemustaan, mutta tulevaisuudessa oman yrityksen perustaminenkaan ei ole poissuljettu vaihtoehto.

Jennin vinkit aikuisopiskelijalle:
1. Kartoita erilaiset opiskelutavat, jotka mahdollistavat opiskelun myös etänä. Pidän itse siitä, että olen saanut opiskella kotona. Lasten on mukavaa tulla koulusta kotiin tietäen, että olen tarvittaessa saatavilla.
2. Jos opiskelee työn ohessa, voi osan opinnoista saada hyväksiluettua työkokemuksensa ansiosta. Myös aiemmasta koulutuksesta saattaa olla hyötyä.
3. Opiskelun yhteydessä voi aueta erilaisia mahdollisuuksia toteuttaa osa opintokokonaisuuksista erilaisten projektien avulla. Niiden kautta pääsee soveltamaan ja kehittämään omaa osaamistaan ja luomaan kontakteja. Itse olen osallistunut muun muassa opiskelutoverini kanssa Jyväskylän Vanhan Torin ja Lyseon korttelin suunnittelukilpailuun, jossa sijoituimme kolmanneksi.
4. Jos kodin ja koulun välimatka on pitkä, kannattaa selvittää mahdollisuus yöpyä kampusalueella. Se voi silloin tällöin olla tarpeen, jos matkustaa kouluun kauempaa.
5. Vaihto-opiskeluun ulkomaille ei enää tässä elämäntilanteessa ole välttämättä mahdollisuutta lähteä, mutta monet koulut järjestävät lyhyempiä opintomatkoja ja kurssikokonaisuuksia ulkomailla. Mikä mahtavinta, olen päässyt koulun järjestämille tutustumisreissuille sekä lyhyille opintomatkoille muun muassa Saksaan ja Hollantiin.
6. Osuuskunta on oiva mahdollisuus tehdä satunnaisia tilaustöitä ilman oman yrityksen perustamista. Lepaan Osaajien kautta olen saanut turvallisesti kokeilla omia suunnittelutaitojani ilman, että on pitänyt perustaa omaa yritystä.

Kirjoittaja: Katja Nygård / Bauer Media
Alkuperäinen haastattelu
Kuva: Reima Kallinen

Leave A Reply