Hengellisyyttä ja hanurimusiikkia. Siinä tyypillinen kulttuuritarjonta hoivakodeissa, vaikka asukkaina on jo niitä, joiden lempimusiikkia on Rolling Stones. Silva Siponkoski kehitti hoivakodeissa yleisesti käytössä olevaa tiedonkeruuta niin, että ihmiset voisivat elää myös kulttuurisesti omannäköistään elämää loppuun saakka. Idea tulee käyttöön laajasti Suomessa, mahdollisesti muuallekin.
Teksti ja kuva: Jaana Siljamäki
Kesätyö vanhusten kotihoidossa teki 16-vuotiaaseen Silva Siponkoskeen lähtemättömän muistijäljen.
”Olin hoitajien työparina ja huomasin, miten eri tavoilla hoitajat menivät tilanteisiin. Kohtaaminen oli improvisaatiota, joka parhaimmillaan nosti arjen yläpuolelle. Periaatteessa yksinkertaisilla asioilla oli voimakas vaikutus”, Siponkoski muistelee 25 vuotta myöhemmin.
Nyt Siponkoski lähestyy samaa aihepiiriä hyvinkin systemaattisesti työnsä kautta, minkä seurauksena hoivakodeissa saatetaan ottaa asukkaat jatkossa entistä enemmän kokonaisuutena huomioon laajasti Suomessa, kenties myös muualla maailmassa.
Tätä on kuitenkin edeltänyt ohjaustoiminnan artenomin opinnot ja ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon suorittaminen Kulttuuri ja taide hyvinvoinnin edistäjänä -koulutuksessa Hämeen ammattikorkeakoulussa. Hoivakodit taas tulivat tutuiksi, kun Siponkoski tuotti kulttuuripalveluita Helsingin Seniorisäätiön hoivakoteihin – eli käytännössä toteutti asukkaiden toiveiden mukaista toimintaa sekä hankki erilaisia elämyksiä, kuten esiintyjiä tai tyypillisesti kolmannen sektorin tuottamaa kulttuuritarjontaa.
Siponkosken mukaan kovin hyvin ei huomioida, että hoivassa on nyt viisi sukupolvea: 1910-luvulta 50-luvulla syntyneisiin. Hänen opinnäytetyöhönsä päätyi muun muassa havainto, että hoivakodeissa yleisesti tarjolla olevasta hengellisestä tarjonnasta oli kiinnostunut vain alle 20 prosenttia asukkaista.
”Ymmärrystä, millaista eri sukupolvien elämä on ollut, ei oikein ole. Mistä musiikista tykkää, esimerkiksi. Siellä alkaa olla niitä Uriah Heepin ja Rollareitten kuulijoita, kansan- ja iskelmämusiikin ystävien lisäksi.”
Parempaan suuntaan ollaan Siponkosken mielestä onneksi menossa, sillä kulttuuria on otettu mukaan sote-puolen koulutukseen. Yksi merkittävä ongelma on kuitenkin nykyinen hoivakotien tilasuunnittelu.
”Se ei mahdollista erilaista toimintaa. Ei ole työtiloja, viherhuonetta, kirjastoa. Tilat on viety pieneen ja usein kaiken toiminnan tulisi tapahtua hälyisessä ruokailutilassa.”
Persoona esiin Excelistä
Hoitajien työn tueksi on mahdollista saada tietoa hoivakodeissa yleisesti käytössä olevasta, kansainvälisestä RAI-LTC -järjestelmästä, johon kirjataan jatkuvasti tietoa asukkaista: esimerkiksi hoivan tarpeesta ja lääkityksestä. Lisäksi alkuhaastattelussa kartoitetaan henkilöön ja persoonaan liittyviä asioita, kuten ammatti, harrastukset, perhe ja kiinnostuksen kohteet.
”Minua alkoi kiinnostaa, miten tietovarantoa voisi hyödyntää myös kulttuuripuolen toiminnan suunnitteluun ja toteuttamiseen niin, että ihmisen persoona ja mieltymykset tulevat paremmin huomioiduiksi.”
Näin Siponkoski sai YAMK-opinnäytetyöhönsä aiheen, ja ”Excelin rakastajana” hän loi kulttuurisen henkilöprofiilin louhimalla tietoa RAI-järjestelmästä. Arvoja, asenteita, taustaa ja mieltymyksiä avaavia profiileja voi tiedon pohjalta laatia yksilö- ja ryhmäkotikohtaisesti. Toisin sanoen Siponkosken menetelmällä jo olemassa olevaa tietoa hyödynnetään uudesta näkökulmasta.
”Siinä missä seurataan haavanhoitoa, kaatumisia tai ravitsemusta, on mielestäni tärkeää ottaa huomioon henkinen puoli, etenkin kun dataa sen avaamiseen on olemassa muun muassa RAI-järjestelmässä. Jos ei elä merkityksellistä elämää, miksi tehdä mitään muutakaan”, Siponkoski kysyy.
Siponkoski pääsi jatkokehittelemään opinnäytetyönsä tuloksia kulttuurisen seniori- ja vanhustyön valtakunnalliseen verkostoon AILIin. Kulttuurinen henkilöprofiili on pilotoitu 12 kunnassa viime syksynä ja helmikuussa se tulee valtakunnallisesti käyttöön. Väestöllisesti vaikutus tulee ulottumaan yli 22 000 ikääntyneeseen, sillä järjestelmä on käytössä Suomen suurimmissa kaupungeissa Helsingistä Ouluun.
Koska kyseessä on kansainvälinen järjestelmä, Siponkosken ja AILI-verkoston työn tulokset saattavat päätyä myös maailmanlaajuiseen käyttöön. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimusprofessori, geriatrian dosentti Harriet Finne-Soveri poimi Siponkosken artikkelin esitettäväksi kansainväliseen InterRAI-konferenssiin Belgiaan helmikuussa.
Kylmiä väreitä, lämpimiä läikähdyksiä
Siponkosken mielestä vanhuuden tulisi olla loppuhuipennus, eikä mikään ”kauhea vaihe, jossa ihminen säilötään” jonnekin odottamaan kuolemaa.
”Se, että elämän loppuvaiheeseen panostetaan, luo toivoa kaikille, koko yhteiskunnalle ja nuorillekin.”
Kulttuuri ei ole vain konkreettisten kulttuurituotteiden tarjoamista, vaan myös huomion kiinnittämistä siihen, miten se tehdään.
”Jos katsotaan konserttia, niin himmennetään valot, annetaan käsiohjelma, on väliaikatarjoilua. Urheilukisoja katsoessa tehdään kannustusjoukkueet. Enemmän spektaakkelia, sellaista, mikä nostaa karvat pystyyn itselläkin”, Siponkoski kuvailee.
Ihmisten taustaa ja osaamista voi ottaa huomioon arkisissa tilanteissa. Johtavassa asemassa työskennelleen voidaan antaa johtaa puhetta vaikka asukaskokouksessa. Etenkin muistisairaalle on merkittävää päästä toteuttamaan omia vahvuuksiaan, tarttumalla johonkin tuttuun.
Miten tämä käytännössä voi toteutua, kun juuri on kohistu hoivakodeista, joissa ei välttämättä toteuteta perushoivaakaan?
”Kokemukseni mukaan se ei ole koko totuus. Osassa paikoista tehdään todella hyvää työtä ja kulttuuritoiminta on kiinteä osa arkea. Mutta vanhukset ovat kyllä paikasta riippuen epätasa-arvoisessa asemassa.”
Vanhuus tulee kaikille, ja tulevat sukupolvet osaavat kenties eri tavalla vaatia ja ylipäänsä sanoittaa sen, mitä siltä toivovat. Siponkoskenkaan ei tarvitse asiaa pitkään miettiä.
”Jos olisin ihan muistamaton, haluaisin asua jossain isossa yksikössä, missä on mahdollisuuksia kohdata eri ihmisiä. Vanhan ajan vanhainkodissa, missä on puutarha, käytävillä taideteoksia, keittiössä omat keittäjät. Minulla olisi vielä valtaa ja ymmärrystä sisustaa huoneeni itse.”
Silva Siponkoski
S. 1978, asuu Helsingissä.
Kulttuurisen vanhustyön asiantuntija AILI-verkostossa.
Ohjaustoiminnan artenomi AMK 2014, YAMK-tutkinto Kulttuuri ja taide hyvinvoinnin edistäjänä -koulutus 2017, Hämeen ammattikorkeakoulu.
Perustanut toiminimen Eukko. Tavoitteena kiertää eri paikoissa puhumassa ja kouluttamassa kulttuurista vanhustyötä.
Harrastaa viherkasveja, hattuja ja dekkareita.
Siponkosken opinnäytetyö.
