Lisää puurakentamista

0

Ympäristöministeriö myönsi hiljattain rahoitusta puurakentamisen edistämiseen. Rahoitusta sai myös Kanta-Häme, joka ryhtyy nyt kehittämään puurakentamista maakuntatasoisesti ainoana Suomessa. HAMK laatii strategian vuoden 2021 aikana.

Teksti: Jaana Siljamäki Kuva: Adobe Photostock

Kuka olet, mitä tutkit?

Jarmo Havula, Hämeen ammattikorkeakoulun HAMK Tech -tutkimusyksikön johtaja. Olen ollut valmistelemassa hanketta, jossa laaditaan visio ja strategia puurakentamisen lisäämiseksi Kanta-Hämeessä. Ympäristöministeriöllä oli haku tämän teeman mukaiseen rahoitukseen viime syksynä, ja Hämeen liiton maakuntajohtaja Anna-Mari Ahonen ehdotti osallistumista yhteistyössä sekä suositteli meitä hakemuksen laatijaksi. Rahoitus varmistui ennen joulua. HAMKin työryhmä on aloittanut tilannekuvan ja strategian laatimisen nyt tammikuussa.

Miksi tämä aihe on tärkeä?

Puurakentamisen edistäminen on hallitusohjelmassakin, ja ministeriön rahoituksella se jalkautuu näin käytännön suunnitelmiksi ympäri maata. Puun käyttöä ja sen jalostusarvoa halutaan kasvattaa ensinnäkin ilmastosyistä, kestävän kehityksen hengessä. Toisekseen tuetaan elinkeinoelämää, eli edistetään kansainvälisesti kilpailukykyistä, resurssiviisasta puurakentamisen osaamista ja teollisen valmistuksen yritystoimintaa.

Kanta-Hämeessä on myös valmisteltu omaa vihreän kasvun ohjelmaa, johon tämä yhtenä elementtinä sopii. Meillä HAMKissakin aihe on läheinen, sillä tuemme yrityksiä tutkimalla ja tuottamalla älykkään bio- ja kiertotalousalan ratkaisuja ja koulutamme rakennusalan ammattilaisia.

Puurakentamisen kehittämiselle on Kanta-Hämeessä potentiaalia, sillä täällä on jo aktiivisesti toimiva puuta jalostava teollisuus ja sijaintimme Suomen kasvukäytävällä on logistisesti keskeinen. Nyt rahoituspäätöksen saaneiden toimijoiden keskuudessa olemmekin ainoa, joka tekee tätä strategiaa maakuntatasolla, muut vastaavaan työhön ryhtyvät ovat yksittäisiä kuntia tai yrityksiä.

Mikä on tavoite ja milloin tuloksia saadaan?

Tavoitteena on laatia maakunnalle yhtenäinen puurakentamisen visio ja strategia vuosille 2021–2030. Se antaa askelmerkit puurakentamiseen liittyvän osaamisen kasvattamiseen, kuntatoimijoiden, oppilaitosten sekä tutkimusorganisaatioiden ja yritysten yhteistyön lisäämiseen ja toimialan kansainvälistymistä tukevan toiminnan kehittämiseen. Strategia on valmis joulukuussa 2021, mutta toimenpiteitä käynnistetään jo pitkin vuotta. Sen jälkeen maakunta ja kunnat ottavat toimeenpanoa omalle vastuulleen.

Ketkä tästä hyötyvät ja miten?

Hankkeen välittömiä hyödynsaajia ovat julkiset toimijat, jotka saavat vision ja strategian sekä yhteistyömallin ja osaamista puurakentamisen edistämiseen. Keskipitkällä aikavälillä välillisiä hyödynsaajia ovat erityisesti yritykset, jotka hyötyvät paitsi puurakentamisen kysynnän kasvusta, myös osaamisen kasvamisesta ja tiivistyvästä yhteistyöstä viranomaisten, järjestöjen, tutkimus- ja koulutusorganisaatioiden sekä muiden yritysten kanssa. Hankkeen lopullinen hyötyjä on koko yhteiskunta, koska lisääntyvällä puurakentamisella nähdään myös myönteisiä ilmasto- ja ympäristövaikutuksia.

Hankkeen tulokset ovat hyödynnettävissä kaikissa Suomen kunnissa ja maakunnissa.

Lisäksi koulutusorganisaatiot voivat hyödyntää osaamisen kehittämiseen liittyviä havaintoja ja täydentää niitä omalla profiloitumisella.

Mitä isoja ilmiöitä tutkimusalallanne tällä hetkellä on, ja miten oma tutkimuksenne kytkeytyy niihin?

Puurakentaminen koko Suomessa on itsessään ilmiö, jonka taustalla ovat sekä taloudelliset näkökulmat että mahdollisuus hiilidioksidipäästöjen vähentämiseen.

Meillä HAMKissa yksi tutkimusalue on robotiikka, jonka hyödyntämistä voi tutkia myös puurakentamisessa ja siten puun jalostusarvon nostamisessa. Toinen on luonnonvärit, joiden potentiaalia synteettisten väriaineiden korvaajina tutkimme. Olemme jo kokeilleet luonnonvärejä puun värjäämisessä. Myös puun pitkäaikaiskestävyydessä riittää tutkittavaa.

Miten opiskelijat ovat mukana?

Strategiatyö tarjoaa mahdollisuuksia esimerkiksi rakennusalan koulutuksen opinnäytetöille. Lisäksi opiskelijoita todennäköisesti tarvitaan tekemään erilaista tiedonkeruuta.

Kanta-Hämeen puurakentamisen visio ja strategia laaditaan 1.1.–31.12.2021. Hankkeessa yhteistyökumppaneina ovat Hämeen liitto, Kanta-Hämeen kunnat ja koulutus- ja tutkimusorganisaatiot (Hämeen ammattikorkeakoulu ja koulutuskuntayhtymä Tavastia), Tampereen yliopisto, puurakentamiseen liittyviä yrityksiä sekä alan kansallisia toimijoita. Rahoitus ympäristöministeriö (70 %), Kanta-Hämeen liitto ja HAMK. Lisätietoa puurakentamisen ohjelmasta ympäristöministeriön sivulla.

Leave A Reply