Birgitta Varjonen on käyttänyt kaikkia taitojaan ja osaamistaan, jotta hamkilaiset saisivat työskennellä innostavissa, vuorovaikutuksellisissa tiloissa.
Hämeenlinnan korkeakoulukeskuksessa ei taida olla paikkaa, jossa Birgitta Varjonen ei olisi käynyt. Hän on koordinoinut rakentamiseen liittyviä tila- ja kalustekohtaisia ratkaisuja ja elänyt pari viime vuotta keskellä muutosprosessia, joka huipentuu 9. marraskuuta pidettäviin korkeakoulukeskuksen avajaisiin.
Tänä aikana on rakennettu kaksi uutta rakennusta ja tehty mittava remontti kahdessa vanhemmassa. Nyt kaikki Hämeen ammattikorkeakoulun Hämeenlinnan toiminnot saadaan yhdelle kampukselle.
Varjosen silmissä korkeakoulukeskus on kuitenkin kaukana valmiista.
– Tilaa ei voi koskaan suunnitella valmiiksi etukäteen. Vasta todellisten käyttäjien kokemusten pohjalta voidaan arvioida, onko tila valmis vai edellyttääkö se vielä muutoksia.
Moni paikka on jo ehtinyt osoittaa toimivuutensa. Varjonen on saanut sanallista kiitosta ratkaisuista, mutta parasta palautetta on, kun hän näkee opiskelijoiden ottaneen tilat haltuun omasta aloitteestaan.
MONIALAISTA YHTEISTYÖTÄ
Parikymppinen Birgitta Varjonen haaveili arkkitehdin urasta. Hän opiskeli rakennuspiirtäjäksi, mutta kulkeutui sitten Wetterhoffin kautta yliopistoon lukemaan kulttuurihistoriaa ja kasvatustieteitä. Valmistuttuaan hän pääsi HAMKiin aikuiskoulutuksen assistentiksi ja eteni muotoilun yliopettajaksi.
Vuosituhannen vaihduttua alettiin kehittää ylempää ammattikorkeakoulututkintoa. Varjonen lähti mukaan valtakunnalliseen YAMK-tutkintojen kehittämishankkeeseen ja päätyi HAMKin YAMK-yksikön johtoon.
Siitä hän siirtyi koulutuksen kehittämistehtäviin, ja viimeiset uravuotensa hän omistaa uudelle korkeakoulukeskukselle. Pitkän työuran ympyrä sulkeutuu.
– Olen tarvinnut nykyisessä työssäni kaikkea aiemmin hankkimaani osaamista, hän toteaa.
– En ole ikinä ennen toiminut hankkeessa, jossa on näin monen eri alan asiantuntijoita.
Tilaratkaisuja ovat olleet suunnittelemassa arkkitehdit, tilojen käyttäjät ja eri alojen suunnittelijat.
Kaikilla on oma näkökulmansa, ja Varjonen on toiminut tulkkina ja liimana eri osapuolten välillä.
– Olennaisin työtehtäväni on varmaankin ollut ihmisten kuunteleminen ja ymmärtäminen.
SEINIÄKIN ON SIIRRETTY
Ehkä vahva pedagoginen tausta vaikuttaa siihen, ettei arkkitehtien suunnitelmia ole otettu annettuina, vaan niiden pohjalta on tehty omat, käyttäjälähtöiset valinnat.
Ratkaisemattomia ristiriitoja ei ole tullut eteen.
– Seiniäkin on siirretty käyttäjien toiveiden perusteella.
Varjosen tavoitteena on ollut rakentaa aikaa kestävää, tyylikästä korkeakouluympäristöä, joka tukee vuorovaikutuksellista työskentelyä ja uudenlaista oppimista.
Kulttuurinmuutos ei koske ainoastaan opiskelijoita, vaan myös henkilökuntaa. HAMKissa on siirrytty moduulimalliin ja tiimiopettajuuteen, mikä tarkoittaa myös opettajien keskinäisen yhteistyön tiivistymistä. Uusissa tiloissa onkin yhden hengen työhuoneita käytännössä vain yksiköiden johtajille.
Muutos on sujunut Varjosen mukaan enimmäkseen hyvin.
– Ihmiset ovat olleet hurjan ymmärtäväisiä. Henkilökunta työskenteli kärsivällisesti remontin keskellä, ja isoissa työhuoneissa työskentely on alkanut sujua, kun yhteisö on luonut omat pelisääntönsä.
ISON TALON AIVOT
Kun jokainen neliö on tuttu, mikä mahtaa olla Varjosen lempipaikka uusissa tiloissa?
– Kun seison kirjaston oven edessä, näen kymmeniä metrejä molempiin suuntiin. Oikealla näen kirjaston läpi aina viereiseen taloon asti. Vasemmalla näen opiskelijoiden hienot yhteisölliset työtilat.
Kiehtovin paikka on silti sosiaali- ja terveysalan uudisrakennuksen ylimmässä kerroksessa sijaitseva konehuone valtavine putkineen ja laitteineen.
– Se on ollut minulle valtavien oivallusten paikka. Siellä on ison talon aivot ja sydän. Se hämmästyttää minua joka kerta.
Teksti: Maria Lassila-Merisalo
Uuden korkeakoulukeskuksen avajaisia vietetään torstaina 9.11. Kutsuvierastilaisuuden jälkeen on kaikille avoimet ovet klo 13-15, jolloin uusiin tiloihin pääsee tutustumaan.
