Stressi ja työssä jaksaminen, lepo ja uni vireyden edistäjänä – luento

0

Kirjoittajat:  Emmi, Eveliina, Janna, Jenna, Maritta & Petra

Terveydenhoitaja- ja sairaanhoitajaopiskelijat järjestivät 3.12.2020 hyvinvointi-illan Etelä-Hämeen Sairaanhoitajat ry:n jäsenille Teamsin välityksellä. Luennon järjestäminen kuului osaksi projektiharjoittelua. Alun perin luento piti järjestää koululla, mutta koronatilanteen vuoksi luento siirtyi järjestettäväksi etänä.

Ilta alkoi sillä, että esittelimme itsemme ja kerroimme vähän esityksen taustoista. Tämän jälkeen aloitimme luennon, joka sisälsi teoriaa, orientaatiovideoita, taukojumppia, rentoutumisharjoituksia sekä käytännön vinkkejä stressin hallintaan ja uniterveyteen liittyen. Esitys sisälsi myös yleisön aktivointia avoimien kysymysten avulla sekä käytimme hyödyksi Teamsin ominaisuuksia (chat ja viittaustoiminto). Esityksessä oli dioja, joissa yleisö sai esittää mieleen nousseita kysymyksiä ja ajatuksia ja olimme keksineet näihin kohtiin kysymyksiä, joihin osallistujat voivat vastata viittaamalla siltä varalta, että keskustelua ei nouse.

Luennolla pitämämme ensimmäisen rentoutumisharjoituksen nimi on Taakan jättäminen. Tämä harjoitus on Jukka Katajan kirjasta Rentoutuminen ja voimavarat (2003)Harjoitus oli mielikuvaharjoitus. Harjoituksen tarkoitus oli laittaa kuuntelijoiden aivot pienelle hengähdystauolle, joka vahvistaa voimavaroja sekä parantaa keskittymiskykyä. Harjoitus kesti noin 2 minuuttia.

Toinen harjoitus oli rentoutusharjoitus suoratoistopalvelu Youtubesta. Videon on julkaissut Sydänliitto vuonna 2020 ja harjoituksen nimi on Mindfulness harjoitus – rentouttava kehon havainnointi. Tämä harjoitus oli asteittain etenevä rentoutusharjoitus, jossa havainnoidaan kehon osia vuorotellen ja pyritään tietoisesti ne rentouttamaan. Harjoituksessa on lempeä naissääni sekä taustalla kaunis harppumusiikki. Harjoitus kesti noin 15 minuuttia. (Sydänliitto, 2020)

Palaute luennosta oli positiivista. Keskiarvolla 8.2/10 vastasi, että luennon sisältä vastasi odotuksia. Kaksi viidestä vastasi, että oppi luennolla jotakin uutta. Vapaaseen palautteeseen tuli seuraavanlaisia kommentteja: “Hyvä ja selkeä esitys tärkeästä aiheesta, kiitos!”, “Hyvin suunniteltu kokonaisuus. Tauko ja harjoitukset iso plussa. Luontevia esiintyjiä olette kaikki. 😊”, “Luento oli hyvä ja palautti myös aikaisempaa tietoa mieleen.”

Opiskelijoille jäi hyvä mieli luennosta ja kokemuksena luennon pitäminen oli opettavainen. Esitystä oli mukava tehdä ja opimme itse aiheesta lisää. Palautteen mukaan osallistujat olivat tyytyväisiä ja se oli meille tärkeää.

Lähteet:

Kataja, J. (2003). Rentoutuminen ja voimavarat. Edita.

Sydänliitto. (27.2.020). Mindfulness rentoutusharjoitus – rentouttava kehon havainnointi 

Youtube. Haettu 4.12.2020 osoitteesta https://www.youtube.com/watch?v=_rabVo_KBkA

Kuvat: Pexels. https://www.pexels.com/fi-fi/

 

Leave A Reply