0

ZetaDisplay on vuonna 2003 perustettu kansainvälinen yritys, joka tarjoaa digitaalisia näyttöratkaisuja, kuten mainos- ja infotauluja. Heidän pääkonttorinsa sijaitsee Ruotsissa ja Suomen toimistot ovat…More

0

Saimme koulusta tehtävän tutustua liiketoiminnan tehtäviin käytännössä. Ensin meidän piti valita yritys ja sieltä henkilö,…More

0

Meitä kiinnostaa tradenomiopinnoissa erityisesti markkinointi. Kävimme aiheen tiimoilta haastattelemassa forssalaisen Mainostoimisto Synergian toimitusjohtajaa Ville Koivistoa. Meille kummallekaan ala ei ollut ennalta…More

0

Palkka on työnantajan vastine työntekijälle hänen tekemästään työstä. Tavallisimmin se on rahaa ja joissain työtehtävissä lisäksi myös luontoisetuja. Työntekijä voi…More

0

Syyslukukausi hevosalan liiketoiminnan opinnoissa on mennyt nopeasti, varsinkin nyt kun katsoo ajassa taaksepäin. Tänään keskiviikkona…More

0

Viimeviikolla ryhmämme teki ensimmäisen yhteisen vierailun Ypäjän Hevosopistolle. Tosin iso osa ryhmästämme oli siellä…More

0

Hevosalan tradenomien koulupäivät viikolla 49 jäi kahteen, joten ryhmämme päätti kirjoittaa koulumme ruuista. Ryhmämme edelliset…More

0

Viikko alkoi uusien ryhmätöiden työstämisessä: uuden moduulin alkaessa tehtäväksemme annettiin keksiä liikeideoita, joista sitten lähtisimme suunnittelemaan kannattavaa liiketoimintaa ja…More

1 4 5 6 7 8