Johtamisen merkitys monikulttuurisessa työyhteisössä

0

Kansainvälisten työntekijöiden mahdollisimman sujuva integroituminen uuteen kulttuuri- ja työympäristöön on tärkeää. KULKEVA-hankkeessa pidettiin keväällä ”Kansainvälinen osaaminen ratkaisuna Kanta-Hämeen rekrytointihaasteisiin” -webinaarisarja. Kouluttaja Sari Suomalaisella Target Vision Oy:stä on pitkä kokemus kansainvälisistä asioista kuten johtamisesta, suorahauista ja konsultoinneista sekä monikulttuurisista tiimeistä. Tässä viisiosaisen blogisarjan toisessa osiossa pohditaan johtamisen roolia monimuotoisessa ja inklusiivisessa työkulttuurissa erityisesti perehdyttämisen osalta.

Tukea työntekijöille ja työpaikoille

Kansainvälisten työntekijöiden perehdyttämisellä on merkittävä rooli työympäristöön ja -yhteisöön integroitumisessa. Organisaatioiden tulisi tukea aktiivisesti henkilön sopeutumisprosessia tarjoamalla kattavaa apua, kuten kulttuurisen viestinnän koulutusta, erilaisia mentorointiohjelmia ja verkostoitumismahdollisuuksia muiden kansainvälisten työntekijöiden kanssa. Tämänkaltaiset toimet edistävät kulttuurienvälistä vuorovaikutusta, lievittävät kulttuurisia jännitteitä ja edistävät positiivista työilmapiiriä. Sopeutumisprosessin avulla kansainväliset työntekijät tuntevat itsensä arvostetuiksi, voimaantuneiksi ja kykeneviksi saavuttamaan täyden potentiaalinsa.

Perehdytys ja orientaatio

Uuden työntekijän ensimmäiset päivät ja viikot ovat ratkaisevia hänen sopeutumiselleen organisaation kulttuuriin. Siksi on tärkeää, että uudet kansainväliset työntekijät saavat kattavan ja ymmärrettävän perehdytyksen organisaation toimintaan ja käytäntöihin. Tämä auttaa heitä hahmottamaan yrityksen vision, arvot ja tavoitteet sekä ymmärtämään työkulttuurin odotuksia ja käytäntöjä.

Orientaatio-ohjelmaan tulisi sisältyä myös tietoa maan kulttuurista ja työmarkkinoiden toimintatavoista, jotta uudet työntekijät voivat paremmin sopeutua uuteen. Esihenkilöille on erityisen tärkeää tunnistaa, ettei integrointiprosessi pääty ensimmäisten viikkojen tai kuukausien jälkeen.

Toimiva kommunikaatio avain onnistumisiin

Selkeä ja avoin kommunikaatio rekrytointiprosessin aikana sekä perusteellinen perehdytys ja tuki työsuhteen alussa ovat avain onnistuneeseen rekrytointikokemukseen. Uuden työntekijän kanssa käytävän jatkuvan vuoropuhelun ylläpitäminen on tärkeää, jotta mahdolliset ongelmat voidaan tunnistaa ja ratkaista ajoissa. Selkeät ohjeet ja käytänteet auttavat välttämään molemminpuolista turhautumista.

Organisaatiot voivat myös mahdollisuuksien mukaan tukea työntekijöitä henkilökohtaisissa asioissa, kuten asumisessa ja perheen huolenpidossa. Kokonaisvaltainen apu ja neuvot näillä alueilla auttavat luomaan turvallisen ja mukavan ympäristön, vähentävät stressiä ja parantavat sitoutumista ja tuottavuutta.

Haastateltavana:
Sari Suomalainen
Operatiivinen johtaja
Target Vision Oy

Teksti:
Katriina Peuhkuri
Lehtori, vs. projektipäällikkö KULKEVA-hanke
HTM, AmO
yrittäjyys- ja johtaminen

KULKEVA-hankkeen tavoitteena on edistää työperäistä maahanmuuttoa ja kansainvälisten maahanmuuttajien integroitumista Kanta-Hämeessä. Hankkeen pääkoordinoijana toimii Koulutuskuntayhtymä Tavastia. Hankkeen osatoteuttajat ovat HAMK Edu ja Hämeen ammatti-instituutti.
Rahoittaja: Hämeen liitto, kansallinen AKKE-rahoitus.

Leave A Reply