Maisemointityöt aloitettiin HAMIn adoptoimalla Hattulan Linnavuorella

0

Viime vuonna HAMI ja Hämeenlinnan kaupunginmuseo allekirjoittivat Adoptoi monumentti -sopimuksen, jolla HAMI adoptoi Tenholan linnavuoren Hattulasta. Sopimukseen kuuluu, että HAMI hoitaa Tenholan linnavuorta erillisen hoitosuunnitelman mukaan sekä lisää kohteen tunnettavuutta.

Tänä syksynä kohteen maisemointityöt saatiin vauhdilla käyntiin. Evon metsäalan opiskelijat pääsivät ensin suunnittelureissulle lokakuun lopussa Tenholan linnavuorelle, ja viikon päästä tästä aloitettiin maisemointityöt.

Puinen tienvarsikyltti. Taustalla metsää. Teksti: Linnavuori.
Hattulan Linnavuori on mukava ulkoilukohde.

Suunnittelussa olivat mukana evolaisten lisäksi maanomistajat, urakoitsija Kai Henttonen sekä Hämeenlinnan kaupunginmuseon Helen Mettälä. Alueella käy melko paljon retkeilijöitä.

”Kunta on tehnyt meidän luvallamme tänne uudet rappuset, laavut, vessat ja tulisijat. Portaat saivat valtion rahoitusta, ja niissä on käynyt paljon väkeä.” maanomistajat kertoivat.

Joukko nuoria kävelee puisia portaita ylös luonnossa.
Linnavuoren huipulle kavutaan portaita pitkin
Joukko nuoria seisoo luonnossa vanhan puulinnoituksen edessä.
Vuorella seisova linnoitus ei ole alkuperäinen. Linnoituksen rekonstruktio on tehty 80-luvulla vanhoista puhelintolpista.

Evolta paikalla olivat lehtorien ohjauksessa 2. vuoden metsuriopiskelijat ja 3. vuoden konepuolen opiskelijat.

”Tämä asiakastapaaminen on hyvää harjoitusta opiskelijoille. Metsuriopiskelijat tulevat tänne viikon päästä harventamaan, ja konepuolen opiskelijat tulevat sen jälkeen urakoitsijan kanssa paikalle.” lehtori Terhi Mäkinen kertoi.

Nainen kävelee rinnetta alas nauharulla kädessä. Kaksi nuorta miestä katsoo hänen peräänsä. Yksi nuori mies kävelee naisesta pois päin.
Kaadettavat puut merkattiin punaisella nauhalla.

“Linnavuori on merkittävä arkeologinen kohde ja puolustusvarustus, joka on ollut käytössä myöhäisellä rautakaudella ja historiallisella ajalla. Tenholan linnavuorta ympäröi laaja muinaisjäännösalue. Adoptiosopimus koskee mäen lakialuetta ja sinne johtavan polun ympäristöä” Hämeenlinnan kaupunginmuseon Helen Mettälä selvensi.

Ryhmä ihmisiä seisoo ulkona rinteessä. Koira istuu etualalla. Syksyistä. Lehdettömät puut.
Sää suosi kohteen tutustumisreissua.

Suunnittelutapaamisessa katsottiin, millä koneilla alueelle on mahdollista tulla, mitä harvennetaan ja suunniteltiin maisemointia. Suunnitelmassa päätettiin poistaa heinäisyyttä ja merkattiin punaisella nauhalla ne puut, mitkä kaadetaan.

Maisemakuva. Edustalla varjoisa puita. Kaukana näkyy järvimaisema.
Upea järvimaisema olisi tarkoitus saada takaisin esiin maisemoinnilla.

Töiden käynnistyminen

Marraskuun alussa opiskelijat tulivat töihin alueelle. Opiskelijat kaatoivat lehtoreiden opastuksella puita, harvensivat raivaussahoilla kasvustoa ja siistivät alueen kaadetuista risuista ja oksista. Raivaussahojen lisäksi opiskelijat käyttivät sähkömoottorisahoja, jotka he olivat saaneet kokeiluun Härkälän Konekaupasta Hämeenlinnasta.

Nuoria miehiä metsurivarusteet päällä. Kaadettuja nuoria puita.
Raivuuhommat käynnissä

Alue alkoi heti näyttää siistimmältä ja viihtyisämmältä. Lopullinen tulos näkyy parhaiten ensi kesänä, mikä onkin loistava aika kavuta linnavuoren huipulle ihailemaan avattua järvimaisemaa.

Pieni puunkuormauskone. Mies istuu metsuritamineissa ratissa. Koura pudottaa tukin maahan.
Alueen urakoitsijana toimi TMI Kai Henttonen, joka kävi koneella ottamassa kaadetut puut talteen.
Metsuri sahaa poikittain olevaa kaadettua puuta.
Lehtori Juha Suonpää näytti moottorisahalla mallia.
Yhdeksän metusria raivaamassa aluetta.
Porukalla hommat sujuivat jouhevasti.

 

Teksti ja kuvat: Sara Vihinen

Leave A Reply