Huippupuhujia, verkostoitumista sekä uusia ideoita

0

Nordic Business Forum on yksi Pohjoismaiden suurimmista businesstapahtumista. Tilaisuus järjestettiin Helsingin Messukeskuksessa lokakuussa. Tapahtumalle tunnusomaista ovat ainutlaatuinen tunnelma, kansainvälisesti merkittävät puhujat sekä verkostoituminen. Tänä vuonna tunnelmasta päästiin nauttimaan HAMKin yrittäjyysvuoden kunniaksi myös Hämeenlinnassa, sillä tilaisuutta seurattiin suoraan HAMKin auditoriosta.

Nordic Business Forum on Suomessa vuosittain järjestettävä bisneskonferenssi, joka onkin lajissaan yksi Europan suurimmista ja tapahtuma on kasvanut joka vuosi. 2.-3.10.2017 HAMKissa järjestettiin Nordic Business Forum Live Stream -tapahtuma, jossa Helsingissä esitetyt puheenvuorot striimattiin suorana Hämeenlinnan korkeakoulukeskuksen auditorioon.

– Tapahtumassa oli paikan päällä Messukeskuksessa noin 7500 businessvaikuttajaa. Hämeen ammattikorkeakoulun & Linnan Kehitys Oy:n järjestämissä tilaisuuksissa Visamäessä seuraajia oli useita satoja, kertoo tapahtuman organisaattori Eveliina Toivonen Hämeen ammattikorkeakoulusta.

Kahden päivän tapahtuman aikana mielenkiintoisista sisällöistä pääsivät nauttimaan HAMKin opiskelijoiden sekä henkilökunnan edustajien lisäksi myös yhteistyökumppanit sekä HAMKista valmistuneet alumnit. Maanantaina 2.10. paikalle saapui noin 100 HAMKin ja Linnan kehityksen yhteistyökumppania. Nordic Business Forumin teemoina olivat tänä vuonna responsibility, purpose & leadership. Pääpuhujina esiintyivät Sir Richard Branson sekä Will Smith.

Striimauksen jälkeen ohjelma jatkui Visamäen korkeakoulukeskuksen uudistetuissa tiloissa tutustumisen, verkostoitumisen sekä keskustelujen merkeissä iltaan saakka.

– Väki viihtyi hyvin ja puheensorinasta pystyi erottamaan ainakin keskustelua Bransonin puheenvuoron sisällöistä, HAMKin Työelämäpalveluiden projektimahdollisuuksista sekä etanoiden ja hyönteisten kasvatuksesta, kertoo Eveliina Toivonen.

Tiistaina 3.10. vuorossa olivat HAMKista valmistuneet alumnit. Paikalle saapui noin neljäkymmentä alumnia useilta eri koulutusaloilta.

– Alumnit pääsivät kuuntelemaan Nordic Business Forum –puhujia, vaihtamaan kuulumisia vanhojen opiskelukavereiden kesken sekä verkostoitumaan uusien tuttavuuksien kanssa. Lisämausteena alumnit ja nykyiset HAMKin opiskelijat pääsivät kuuntelemaan HAMKista valmistuneen Timo Haapaniemen oman yrittäjätarinan.

Hämeen ammattikorkeakoulussa on lukuvuosi 2017-18 nimetty yrittäjyyslukuvuodeksi. Lukuvuoden nimenä on HABA17-18. Yrittäjyysvuoden yhtenä tavoitteena on vahvistaa yhteistyötä HAMKista valmistuneiden alumnien kanssa.

– Alumnikeskusteluissa nousi vahvasti esille HAMKin alumnitoiminnan kehittäminen, joten tämänkaltaisille tapahtumille on varmasti myös jatkoa luvassa!, iloitsee Eveliina Toivonen.

 

Leave A Reply