FRUSH-kiertotaloustapahtuma on Forssan oma Slush!

0

Suomen ensimmäisen FRUSH-kiertotaloustapahtuma järjestettiin lokakuun puolivälissä Hämeen ammattikorkeakoulun Forssan kampuksella. Tapahtuma keräsi kiertotaloudesta kiinnostuneita opiskelijoita, start up –yrityksiä, sijoittajia sekä muita toimijoita yhteen kahdeksi päiväksi. FRUSHin antina olivat asiantuntijapuheenvuorot, innovaatio- ja pitsaustyöpajat, sijoittajanäkemykset ja Brella-deittailu. Tapahtuma liittyi HAMKin yrittäjyyslukuvuoteen eli #HABA17-18 -toteutukseen.

 

FRUSHin ideana oli koota kiertotalouden yrittäjät, opiskelijat ja asiantuntijat saman katon alle. Tapahtumassa kuultiin mainioita puheenvuoroja kiertotaloudesta ja tulevaisuudesta. Europarlamentaarikko Sirpa Pietikäinen, futuristi Elina Hiltunen, arkkitehti Pekka Hänninen ja trashionista Outi Pyy olivat puhujalistan vetonauloina.

– Ensimmäinen FRUSH-toteutus otti mallia Slush-tapahtumasta, joka on kasvanut suureksi ja mahtavaksi vajaan 10 vuoden aikana. Meidän FRUSH oli maksuton tapahtuma, jossa ideana oli saada kiertotalouden teemasta kiinnostuneet toimijat liikkeelle, kertoo hankkeen projektipäällikkö Sirpa Ojansuu Hämeen ammattikorkeakoulusta.

Tapahtumassa oli asiantuntijaluentojen lisäksi innovaatiotyöpaja, pitsaustyöpaja ja verkostoitumista yhteisen illanvieton merkeissä.

– Kokeilimme myös Brella-nimistä verkostointityökalua pikatreffailuun ja tapaamisten sopimiseen. Brellan eli ”Bisnes-Tinderin” avulla tapahtumassa olleet ihmiset saattoivat sopia kahdenkeskisiä neuvotteluja. Esimerkiksi sijoittaja Juha Siitonen ja start up yrittäjä Juha Teerimäki tapasivat Brellan avulla ja pohtivat kohtaisivatko heidän intressinsä toisensa, iloitsee projektipäällikkö Sirpa Ojansuu.

FRUSHin pitsauskilpailussa oli arvovaltainen tuomaristo. Pitsaus tarkoittaa oman projektin tai idean esittelyä suullisesti muutamassa minuutissa. Tuomaristossa oli mukana valtakunnan vaikuttajia ja paikallisia yritysjohtajia. Pitsauskilpailu oli matalan kynnyksen kisa, jossa kiertotalouteen liittyvän idean esittäjät saivat vinkkejä kokeneemmilta toimijoilta.

– Tuomaristo oli todella ammattitaitoinen ja heidän työskentelyään oli kiinnostava seurata. Tuomaristo oli tiukkana osallistujille ja sai keskeneräisistäkin idealuonnoksista irti kehitettäviä asioita. Palaute auttoi pitsaajien lisäksi yleisöä tarkastelemaan yritysideaa useasta eri näkökulmasta, kertoo projektipäällikkö Sirpa Ojansuu.

Kuva: Frush -tapahtuman tuomaristo antoi hyviä kommentteja pitsaajille.

Tapahtuman järjestelyissä ja osallistujina oli mukana HAMKin Kestävän kehityksen opiskelijoita, jotka muun muassa haastattelivat pitsaajia ja muita osallistujia. Opiskelija Hannele Ollilainen haastatteli Hämeenlinnasta Forssaan tullutta Design Questionin teollista muotoilijaa Tapio Lehtosta. Lehtonen tuli FRUSHiin, koska kiertotalous ja kestävä kehitys ovat kiinnostaneet häntä aina.

– Olin pitsauskisassa mukana, jotta saisin ulkopuolisten kommentteja kehittämälleni pelille. Sain palautetta ja uusia ideoita sekä tapasin uusia ihmisiä. FRUSHissa pitsaus oli mielestäni paras asia! Hyvää oli myös positiivinen ja ennakkoluuloton ilmapiiri, joka on tärkeää uusille ideoille, Tapio Lehtonen kertoo.

FRUSHin projektipäällikkö Sirpa Ojansuu on mielissään palautteesta. Ensimmäisen tapahtuman mahdollistivat Hämeen ammattikorkeakoulun kestävän kehityksen koulutusohjelman lisäksi Hämeen liitto ja Seutukaupunki-verkosto.

– Tapahtuma ja tapahtumapaikkana toiminut Forssan Kehräämö saivat paljon suitsutusta. Ensimmäinen FRUSH sujui mallikkaasti ja hienoa on että Suomen itsenäisyyden juhlarahasto SITRA mainitsi puheenvuorossaan olevansa kiinnostunut rahoittamaan ensi vuoden toteutusta jollain tavalla!, riemuitsee projektipäällikkö Sirpa Ojansuu.

Hämeen ammattikorkeakoulussa lukuvuosi 2017-2018 on nimetty yrittäjyyden lukuvuodeksi. Vuoden aikana toteutetaan opiskelijoille, henkilökunnalle ja sidosryhmille erilaisia tapahtumia ja toimenpiteitä. FRUSH tapahtuma on yksi toteutus #HABA17-18 yrittäjyyslukuvuoden tapahtumaketjussa. Lue lisää www.hamk.fi/yrittajyys

 

 

 

Leave A Reply