HAMKOOT oivallutti palvelumuotoilun menetelmiin ja kannusti yhteistyöhön

0

HAMKissa järjestettiin 8.11. uusi tapahtuma nimeltä HAMKOOT. Tapahtuma keräsi Hämeenlinnan Korkeakoulukeskukseen 150 osallistujaa, joissa mukana oli HAMKin opiskelijoita, henkilöstöä ja sidosryhmiä. Pääteemoina olivat palvelumuotoilu ja yhdessä tekeminen. 

Aamupäivän vetäjinä toimivat Hanno Nevanlinna ja Eeva Raita Futurice Oy:stä. Futurice on kehittänyt Lean Service Creation -metodologian, jossa ratkaistaan samalla sekä asiakkaan että liiketoiminnan ongelma. Futuricen toiminnallisella luennolla harjoiteltiin käytettämään työkortteja, jotka ohjasivat keskeisten kysymysten pariin ja ratkaisemaan ongelmia pala palalta toimivassa järjestyksessä. Näin saatiin monimutkaisistakin asioista helpommin lähestyttäviä.

Iltapäivällä oli tarjolla Ratkaisupaja ja Ratkaisutori. Ne oli suunnattu pääasiassa yrityksille. Ratkaisupajoissa Futuricen ja HAMKin asiantuntijat antoivat vinkkejä bisnesideoiden ja haasteiden kanssa sekä rohkaisivat opettajia ottamaan aitoja työelämähaasteita osaksi opintototeutuksia.

Ratkaisutorilla oli esillä HAMKin yhteistyökumppanit First Round Oy ja Lahden ammattikorkeakoulun Katalyytti.  First Round Oy auttaa kasvuhakuisia yrityksiä kehittämään tuotteensa myyntikuntoisiksi ja löytämään kasvua mahdollistavaa rahoitusta. Katalyytti on verkkoportaali, joka auttaa yrittäjiä löytämään apua ideoiden viemisessä eteenpäin ja tukee yrittäjien yhteisöllisyyttä.

HAMKOOT ja Katalyytti ovat toteutettu osana Euroopan Sosiaalirahaston osarahoittamaan Virtaa, voimaa ja verkostoja naisyrittäjyyteen -hanketta.

Futuricen luentotallenne
Katalyytti
Virtaa, voimaa ja verkostoja naisyrittäjyyteen (ESR) -hanke

 

Leave A Reply